

PS ARKISTO
Eurovaaliehdokas Mikko Polvinen: ”EU:n suurpetopolitiikka tarvitsee muutosta”
Kansanedustaja ja Kainuun maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Polvinen on Suomen itäisin perussuomalaisten europarlamenttivaaliehdokas. Polvinen asuu Kuhmossa Kainuussa.
– EU:n suurpetopolitiikka pitää saada kuntoon ja päästä metsästämään suurpetoja, koska niiden kanta on kasvanut kestämättömän suureksi. Sama koskee myös merimetsoja ja valkoposkihanhia, Mikko Polvinen toteaa.
Polvinen harrastaa metsästystä ja haluaa mepiksi luotsaamaan EU:n suurpetopolitiikkaa. Hänen mukaansa suurpetopolitiikan epäonnistuminen on näkynyt ensimmäisenä Kuhmossa.
– EU sanelee, ja metsissämme koirat joutuvat suden suuhun. Kyselyn mukaan suuri osa nykyisistä mepeistä olisi jatkanut samalla suurpetolinjauksella. Brysseliin tarvitaan mepit, jotka pitävät suomalaisten puolia ja höllentävät tiukkaa suurpetopolitiikkaa.
Rahavirta käännettävä Suomeen
Suurpetoasioiden lisäksi Polvinen haluaa laittaa turvallisuusasiat järjestykseen sekä kääntää rahavirran Euroopasta Suomen suuntaan.
– Turvallisuuspoliittinen tilanne on muuttunut Venäjän hyökättyä Ukrainaan kaksi vuotta sitten. EU:lla on velvollisuus elävöittää Itä-Suomea ja koko Suomea. Etuvartiomaana tarvitsemme EU:sta rahaa sen sijaan, että ne painetaan kreikkalaisten tai italialaisten taloremontteihin, hän sanoo.
Polvinen on koulutukseltaan insinööri (YAMK) ja kahden lapsen isä. Hän on työskennellyt pitkään puolustusteollisuudessa Suomessa, Lähi-idässä ja Euroopan puolustusvirastossa.
– EU:n on satsattava ulkorajojensa turvallisuuteen. Haitallista maahanmuuttoa ei saa tulla idästä tai etelästä. Rajat tulee laittaa kiinni Euroopassa ja on valittava, keitä tänne otetaan. Ei pidä enää arvan perusteella ottaa ketään, koska sillä on liian kova hinta, Polvinen toteaa.
Puolustusta vahvistettava
Polvisen mielestä EU:n on kehitettävä puolustusteollisuutta tukemaan asevoimia.
– Täytyy nykyistä voimallisemmin kehittää puolustusteollisuutta ja tehdä tilauksia yrityksille. Suomi on hoitanut oman puolustuksensa hyvin, mutta Eurooppa on yskinyt Ukrainan tukemisessa. Suurin tuki tulee sinne vieläkin Yhdysvalloista, Polvinen kertoo.
Erähenkisenä miehenä Polvinen arvioi, että ehtii metsästämään seuraavan kerran ensi syksynä.
– Metsästys on hieno ja perinteikäs harrastus. Itse metsästän metsäkanalintuja ja hirviä sekä karhuja. Katsotaan miten ehdin metsästämään, jos minut valitaan europarlamenttiin, Polvinen sanoo.
Mika Rinne
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Eurovaalit 2024 Ukrainan tukeminen Venäjän hyökkäyssota Mikko Polvinen haitallinen maahanmuutto taloremontit puolustusteollisuus Valkoposkihanhet EU:n ulkorajat merimetso suurpetopolitiikka eurovaaliehdokkaat Euroopan unioni Turvallisuus Metsästys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kipinät iskivät vaalitentissä – Sebastian Tynkkynen: Vasemmisto yrittää työntää perussuomalaiset laitaoikeiston piiriin

PS-Nuorison puheenjohtaja: EU:n itsetuhoinen ilmastopolitiikka ajaa teollisuuden muualle

Purra: Suomen tulisi saada EU:sta selvästi nykyistä suurempaa nettohyötyä

Järkevämpi maahanmuuttopolitiikka saa yhä laajempaa kannatusta Euroopassa – myös Suomen hallituksen linja on selkeä

Eurovaaliehdokas Mauri Peltokangas: ”Suomalaiset osaavat itse päättää, miten hoidamme metsiämme, maataloutta ja teollisuutta”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















