Artikkeli kuva

Fox News nosti Huhtasaaren Nobel-esityksen verkkosivustonsa pääuutisisten joukkoon.

Fox News: Laura Huhtasaari esittää presidentti Trumpille Nobelin rauhanpalkintoa

11.10.2020 |03:05

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) esittää presidentti Donald Trumpille Nobelin rauhanpalkintoa vuodelle 2021. Asiasta uutisoi muun muassa uutisjätti Fox News.

Huhtasaari perustelee Trumpin nimeämistä muun muassa sillä, että hän on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti neljään vuosikymmeneen, joka ei ole aloittanut uusia sotia. Trump on Huhtasaaren mukaan työskennellyt pitkään jatkuneiden sotien lopettamisen hyväksi sekä saatellut konfliktien osapuolia neuvottelupöytiin.

Trump on toiminut välittäjänä Israelin ja Arabiemiraattien sekä Bahrainin välillä, ja diplomaattisuhteet on palautettu.

Huhtasaaren palkintolautakunnalle osoittama kirje ohessa:


Vilhelm Junnila esitti aiemmin päämieskolmikkoa

Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) esitti syyskuun lopulla Trumpia, Israelin pääministeri Netanyahua ja Bahrainin kuningas Al-Khalifaa rauhanpalkinnon saajaksi.

Asiasta kirjoitti syyskuun lopulla muun muassa Newsweek sekä Iltalehti.

Vuoden 2020 rauhanpalkinto ruokaohjelmalle

Vuoden 2020 Nobelin rauhanpalkinnon voitti Maailman ruokaohjelma WFP:lle (World Food Programme). Nobel-komitea sai kaikkiaan 318 esitystä palkinnon saajiksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
5.
Suomen uutiset logo

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille

12.08.2025 |12:52
7.
Suomen uutiset logo

Tyytymättömyys opetushallitukseen kasvaa – jo osa alan ammattilaisistakin näyttää vihreää valoa organisaation lakkauttamiselle

12.08.2025 |19:17
8.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
9.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Suomi ei saa toistaa Jordanian kohtaloa – haluaako Migri terroristeja kylään?

14.08.2025 |18:38
10.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Mari Rantanen: Yhteiskunnan tulee ensisijaisesti huolehtia omistaan – ”Siksi nolla turvapaikanhakijaa on hyvä tavoite”

12.08.2025 |21:46

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää