

LEHTIKUVA
FT: Bryssel kaavailee rajuja muutoksia EU:n pakolaislakeihin
Financial Timesin mukaan Brysselissä pohditaan vallan keskittämistä turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittelussa EU-maiden kesken. FT:n näkemien tietojen pohjalta EU:n perussopimus pitäisi avata.
Nykyisten sääntöjen mukaan EU-alueelle tulevat turvapaikanhakijat määrätään jättämään turvapaikkahakemus ensimmäiseen maahan. Tätä kutsutaan Dublin-menettelyksi. Viime vuonna yli miljoona saapunutta turvapaikanhakijaa ja köyhyyttä paennutta siirtolaista osoittivat, että tällainen sääntö kuormittaa EU-alueen reunamaita.
Brysselillä vaikea ajoitusongelma
Lehden mukaan esitys esitetään jäsenmaille 17. maaliskuuta pidettävässä kokouksessa. Brysselissä ollaan huolissaan siitä, että esitys tulee julki ennen Ison-Britannian kansanäänestystä EU-jäsenyyden jatkamisesta. Se voisi kasvattaa eroa kannattavien äänestäjien määrää, vaikka briteillä on tässä asiassa mahdollisuus jättäytyä kokonaan sopimuksen ulkopuolelle.
Toisaalta komissio on huolissaan myös siitä, että kesän saavuttua ihmisliikenne kasvaa kestämättömälle tasolle, joten sääntömuutokselle olisi kiire.
Kaksi mallia
Komission esityksessä olisi kaksi mallia. Ensimmäisessä koko turvapaikkahakemusjärjestelmä muokataan uudelleen. EU:n yhteinen turvapaikanhakijakeskus jyvittäisi hyväksytyt turvapaikanhakijat jäsenmaihin riippumatta siitä, mihin maahan hakijat ovat saapuneet ensimmäisenä.
Toisessa mallissa nykyinen järjestelmä säilyisi, ellei johonkin jäsenmaahan tule yllättävää piikkiä turvapaikanhakijoissa. Tällöin hakijat ripoteltaisiin eri jäsenmaihin kiintiöiden avulla.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Reijonen: Elokapinan uusin tempaus on älyttömyydessään tuomittava

Tekoäly etsi tukihuijareita – lopputulos ei miellyttänyt ja projektit lopetetaan
Ruotsin Försäksingskassanin ja Suomen Kelan käsissä paljon puhutusta tekoälystä (AI) tuli kuuma peruna. Algoritmi ohjasi epäilyt tukien väärinkäytöstä potentiaalisimpiin ihmisryhmiin. Tuloksissa olikin sitten kyse, kuinka ollakaan, syrjinnästä sukupuolen, etnisyyden, tulotason ja koulutustason perusteella.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









