

LEHTIKUVA
Halla-aho: Merkittävä osa Suomessa syntyvistä lapsista syntyy maahanmuuttajille – ”Tulevaisuudessa entistä pienempi joukko suomalaisia elättää entistä suurempaa joukkoa vapaamatkustajia”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ottaa kantaa syntyvyyden romahtamiseen, johon on herännyt mm. valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).
– Huoltosuhteen kannalta tilanne on oikeastaan paljon pahempi kuin numerot äkkiseltään osoittavat. Viime vuonna syntyneistä 50 000 lapsesta merkittävä osa syntyi Suomessa jo asuville maahanmuuttajille, ja kokemusperäisesti tiettyjen vilkkaasti lisääntyvien maahanmuuttajaryhmien integraatio ei sanottavasti etene edes toisessa polvessa. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että vallitseva yhteiskuntaideologia edistää vähemmistöryhmien eriytymistä ja kuplautumista assimiloitumisen sijaan, Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.
– Itse syntyvyys on asia, josta on tavattoman vaikeaa puhua. Syntyvyys tietenkin nousee vain sillä, että ihmiset saavat enemmän lapsia. Tätä ei kuitenkaan saa sanoa, koska lapsettomat triggeröityvät ja kokevat tulevansa syyllistetyksi. Media pahentaa tilannetta, koska se ei halua edistää keskustelua vaan synnyttää kohuja. Kaikki sympatiani Antti Rinteelle, joka taannoin havaitsi tämän.
Sosiaalipolitiikalla autetaan lapsiperheitä
Halla-ahon mukaan ”sallittu keino” syntyvyyden edistämiseksi tuntuu olevan sosiaalipolitiikka, kuten erilaiset perhe-etuudet.
– En kuitenkaan usko, että tällaisilla seikoilla on kovin suurta merkitystä, kun ihmiset päättävät lasten hankkimisesta tai hankkimatta jättämisestä. Sosiaalipolitiikalla voidaan helpottaa lapsiperheiden arkea, mutta sillä tuskin voidaan lisätä syntyvyyttä.
– Jos voitaisiin, syntyvyys olisi ollut 40-luvulla pientä ja 2010-luvulla suurta. Jos syntyvyys olisi etuuksista kiinni, länsimaissa lisäännyttäisiin villisti ja kehitysmaissa vähemmän.
Maahantulijoiden sosiaaliturva on pyhä lehmä
Toiseksi ”sallituksi keinoksi” Halla-aho nimeää maahanmuuton.
– Koska maahanmuutto OECD-maiden ulkopuolelta kuitenkin on taakka julkiselle taloudelle, sen lisääminen tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa entistä pienempi joukko suomalaisia joutuu omien eläkeläistensä lisäksi elättämään entistä suurempaa joukkoa vapaamatkustajia. Ja samalla sietämään muita monikulttuurisen yhteiskunnan iloja.
– Koska tulijoiden sosiaaliturva on pyhä lehmä, yhtälö voidaan ratkaista vain kiristämällä työssäkäyvien verotusta ja tekemällä työn tekemisestä entistäkin kannattamattomampaa. Myös työssäkäyvien pienituloisten mahdollisuudet asua kaupungeissa vähenevät tuilla turvotettujen vuokrien takia, Halla-aho kirjoittaa.
Pitkittynyttä teinielämää ja syrjäytymistä
Halla-ahon mielestä keskeinen syy syntyvyyden romahtamiseen on muuttunut arvomaailma.
– Nuorekasta teinielämää arvostetaan, ja se jatkuu keski-ikään asti. Sekä työhön että vapaa-aikaan liittyvää virikettä ja tekemistä on niin paljon, että siinä ei lapsille ole tilaa. Tähän on tietysti vaikea vaikuttaa poliittisilla toimilla.
– Yksi tunnistettu ongelma on miesten ja poikien syrjäytyminen. Koulutuspolitiikka on tässä suhteessa pahasti epäonnistunut keskittyessään lähinnä tyttöjen ja naisten ongelmiin ja tasa-arvokysymyksiin. Kouluttamattoman ja työttömän (kantaväestöön kuuluvan) miehen on vaikea löytää kumppania, Halla-aho toteaa.
Kauhistelu ja pöyristyminen ei auta
Ratkaisua Halla-aho lähtisi hakemaan esimerkiksi lapsilisäjärjestelmän muuttamisesta kannustavammaksi.
– Positiivinen, ts. rahana maksettava, lapsilisä, yhdistettynä kotihoidontukeen, ei kannusta työssäkäyviä ihmisiä hankkimaan useampia lapsia. Lisäksi se kannustaa muutenkin syrjäytymisvaarassa olevia maahanmuuttajaäitejä a) hankkimaan paljon lapsia, b) pysyttelemään työelämän ulkopuolella, c) pitämään lapset poissa päivähoidosta, jossa nämä saisivat kontaktia ympäröivään yhteiskuntaan.
– Lapsilisä voitaisiin ainakin osittain muuttaa negatiiviseksi, esimerkiksi pudottamalla asteittain, lapsimäärän kasvaessa, vanhempien tuloveroprosenttia kohti nollaa. Syyllistämiskeskustelusta pitäisi päästä eteenpäin. Jos väestön vanheneminen ja syntyvyyden lasku ovat vakava yhteiskunnallinen ongelma, kuten se kaikkien mielestä on, siitä on myös voitava puhua sen sijaan että kauhistellaan ja pöyristytään, Halla-aho muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Pienempituloisten lapsivähennyksen poisto on käsittämätön ratkaisu – ”Osoittaa melkoista kylmyyttä”

Halla-aho kehuu Japanin tiukkaa linjaa: Vaikka väestö ikääntyy ja kutistuu, maahanmuutto ja väestönvaihto eivät ole ratkaisu

Halla-aho: ”Helsingin seutu on kyllä vetovoimainen, mutta sen vetovoima kohdistuu vähän vääränlaisiin ihmisiin”

Analyysi: Maahanmuuttajien kotoutuminen erityisen heikkoa ja kallista

Tutkimus: Työikäinen Irakista tai Somaliasta saapuva kuormittaa julkista taloutta keskimäärin yli 13 000 eurolla joka vuosi, eikä kotoutuminen auta asiaa

Tutkimuslaitoksen tulevaisuudenkuva: Ruotsin asukkaista lähes kolmannes muslimeita vuonna 2050

Immonen: Vihreiden politiikka vinksallaan – kannattaa väestönsiirtoa, joka tuhoaa maapalloa

Halla-aho: Julkisen talouden pitää elää suu säkkiä myöten – ”Emme voi paikata jatkuvaa budjettialijäämää velanotolla”

Huhtasaaren ratkaisu laskevalle väestönkehitykselle: ”Kuunnellaan perheitä, tuetaan heitä vanhemmuudessa ja tarjotaan kaikille hyvät elämän edellytykset”
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













