

MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: Pelkkä kotimaan levottomuus ei riitä turvapaikan perusteeksi
Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat eivät ilahtuneet Maahanmuuttoviraston Irak-linjauksista, joiden mukaan maan turvallisuustilanne on parantunut.
Maahanmuuttoviraston tiedotustilaisuudessa kerrottiin, etteivät Irakista tulleet pakolaiset saa enää turvapaikkaa pelkästään lähtöalueen perusteella.
– Ihmiset Bagdadissa ovat vaarassa joka päivä esimerkiksi päivittäisten autopommien takia. Siellä on shiiamiliisejä ja sunnimiliisejä, jotka pysäyttelevät ihmisiä sattumanvaraisesti ja esittävät heille vaatimuksiaan. Olen perheestäni todella huolissani, sillä jouduin jättämään kolme lastani sinne, Bagdadista paennut insinööri Mustafa Khalid kommentoi päätöstä Yle Oululle.
Levottomia paikkoja riittää
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon mukaan keskustelu ajautuu tässäkin asiassa väärille raiteille.
– Ei kukaan ole sitä mieltä, että Bagdadissa ei olisi vaaroja. Kyse on siitä, onko siellä niin vaarallista, että kaikille sieltä tuleville pitäisi myöntää oleskelulupa Suomessa sen enempiä miettimättä, Halla-aho kommentoi Facebookissa.
– Monessa Etelä-Amerikan pääkaupungissa on tälläkin hetkellä jatkuva riski tulla pahoinpidellyksi tai tapetuksi ilman suurempaa syytä. Silti olisi hupaisa ajatus, että Suomi alkaisi tarjota sieltä tuleville ihmisille oleskelulupia kotimaan levottomien olojen vuoksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho varoittaa: ”Meillä on pian kaduilla paljon pettynyttä ja turhautunutta porukkaa”

Halla-aho mielenosoituksessa: ”Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto” (video)

PS: Hallituksen toimet purreet turvapaikanhakijoiden määrään

Kantelu: Jos oleskelulupia annettu väärin perustein, pitäisikö virkamiesten korvata valtiolle aiheutuneet vahingot?

Turvapaikanhakijoiden valituksista 3,8 miljoonan euron lasku

Ulkoministeriö kampanjoi Irakissa ja Turkissa: Suomi tiukentanut Irakin turvallisuusarviota

Slovenia saattaa pyytää EU:lta sotilasapua maahanmuuttokriisin vuoksi

Hallo-aho: Islamilainen radikalismi ja terrorismi akuutein vaara Euroopalle

Halla-aho: Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksia tehostettava – ”Vain 40 prosenttia saadaan palautettua”
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












