

LEHTIKUVA
Halla-aho: Ruotsin kiristyvä maahanmuuttopolitiikka saattaa ajaa kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet rajan yli Pohjolan hölmölään
Ruotsidemokraatit pysyivät kolmanneksi suurimpana puolueena ja nostivat kannatustaan lähes viisi prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista.
– Isompaa voittoa toki toivottiin, mutta iso laiva kääntyy hitaasti. Enemmistö ruotsalaisista on vuodesta toiseen kyselyissä sitä mieltä, että maahanmuuttoa pitäisi vähentää, mutta äänestyskäyttäytyminen ei aina ole rationaalista, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
Demareille huonoin tulos sataan vuoteen
Halla-aho muistuttaa, että Ruotsin sosialidemokraatit tekivät huonoimman tuloksensa sataan vuoteen ja että kyseessä oli luonteva ”torjuntavoitto”.
– Toimittajat ovat aamun mittaan kysyneet, mitä hyötyä voitosta on, kun muut puolueet eivät halua tehdä ruotsidemokraattien kanssa yhteistyötä. Ruotsin poliittinen järjestelmä onneksi on sellainen, että vaikuttaa voi myös hallituksen ulkopuolelta.
– Sen enempää porvari- kuin sosialistiblokkikaan ei voi muodostaa hallitusta tai saada budjettejaan läpi ilman ruotsidemokraattien tukea. Paitsi tietysti liittoutumalla keskenään kuten edellisten vaalien jälkeen, mutta nyt nähtiin, mitä sellaisesta seuraa, Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.
Keskustelu tervehtyy, maahanmuuttopolitiikkaan kiristyksiä
Toimittajia on myös kiinnostanut, miten Ruotsin vaalitulos vaikuttaa Suomeen ja perussuomalaisiin. Halla-ahon mielestä tuloksella on kaksi puolta:
– Keskusteluilmapiirin tervehtyminen ja normalisoituminen Ruotsissa vaikuttaa ilman muuta myönteisesti myös Suomeen. Meillähän kaikenlaista hölmöilyä perustellaan mielellään Ruotsin esimerkillä.
– Myös Ruotsin oleskelulupa- ja perheenyhdistämiskäytännöt epäilemättä jatkavat kiristymistään. Suomen kannalta tässä on se vaara, että Ruotsissa jo olevat kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet alkavat valua rajan yli Pohjolan hölmölään, Halla-aho varoittaa.
Medialla ja muilla puolueilla oudot huolenaiheet
Halla-ahon mielestä median ja muiden puolueiden kannattaisi olla huolissaan maahanmuuton aiheuttamista ongelmista eikä siitä, miten nämä ongelmat heijastuvat perussuomalaisten tai ruotsidemokraattien kannatukseen.
– Ei päästörajoituksiakaan yleensä kannateta siksi, että ilmastonmuutos voi kasvattaa vihreiden kannatusta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sosiaalidemokraatit Ruotsin valtiopäivävaalit Maahanmuuttopolitiikka Ruotsidemokraatit perussuomalaiset media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari: Perussuomalaiset rakentaa ruotsidemokraattien kanssa isänmaallista Europpaa

Leena Meri Ruotsin vaaleista: Poliittinen koulukiusaaminen ei voi jatkua loputtomasti

Halla-aho Ylellä: Suomessa ja Ruotsissa on melko samanlaiset yhteiskunnat ja maahanmuuton ongelmat

Tavio: Jotain rajaa ilmastonmuutosvouhotukseen
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.
















