

LEHTIKUVA
Halla-aho: Sisäisestä turvallisuudesta vastaavalla ministeri Ohisalolla ikävä tapa asemoitua laittomuuden puolelle
Maaseudun Tulevaisuuden puheenjohtajatentissä puoluejohtajilta kysyttiin myös näkemyksiä USA:n Capitol-kukkulan tapahtumiin viime viikolla.
Vihreiden puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon mukaan tapahtumiin syynä oli vuosia jatkunut toiminta, johon kuuluu ”vihaa, valheita ja väkivaltaa.” Ohisalon retoriikan mukaan USA:ssa nähtiin vallankaappausyritys.
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho vertasi tapahtumia Yhdysvalloissa viime vuodesta saakka ympäri maata velloneisiin Black Lives Matter -mellakoihin, joissa on aiheutunut valtavaa tuhoa ja ihmisuhreja.
– Ikävä kyllä poliittinen väkivalta ja haluttomuus tunnustaa vastapuolen oikeutta mielipiteisiinsä tai edes olemassaoloonsa on ollut kasvava ilmiö Yhdysvalloissa, ehkä muuallakin maailmassa viime vuosien aikana. Varmasti yhdellä jos toisellakin on syytä katsoa peiliin ja arvioida omia tekemisiään, Halla-aho sanoi.
Kaikenlainen hulinointi ja laittomuudet tuomittava
Kokoomuksen Petteri Orpon mukaan USA:n tapahtumista on nähtävissä samanlaisia esimerkkejä Euroopasta ja viitteitä myös Suomesta esimerkiksi somessa ja lehtien keskustelupalstoilla.
Ohisalo tivasi Halla-aholta, tuomitseeko perussuomalaiset kaiken väkivaltaisen radikalisaation. Halla-ahon vastaus oli myöntävä.
– Hyvin yksinkertaisesti: kyllä, Halla-aho sanoi ja esitti samalla huomautuksen Ohisalolle:
– Pitäisin myös toivottavana, että sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri tuomitsisi kaikenlaisen laittomuuden ja hulinoinnin eikä asettuisi puolustamaan sitä, vaikka se sattuisi sopimaan omaan poliittiseen agendaan.
Halla-aho tarkensi, että huomautus Ohisalolle viittasi erityisesti Elokapina-hulinointiin tai aikaisemmin turvapaikanhakijoiden laittomuuksiin mielenilmaisuissa.
– Ministeri Ohisalolla on ikävä tapa asemoitua hyvin selkeästi laittomuuden puolelle näissä tilanteissa, Halla-aho totesi.
Perussuomalaiset kunnioittaa demokratiaa
Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko totesi, että puoluejohtajat ovat vastuussa politiikan toimintakulttuurista ja kielenkäytöstä.
Halla-aho sanoi, että perussuomalaisten kritisointi on seurausta pitkälti siitä, että media ja muut puolueet eivät pidä perussuomalaisten tavoitteista. Halla-aho korosti, että perussuomalaiset on sitoutunut edistämään omia tavoitteitaan ainoastaan laillisilla keinoilla.
– Näin on ollut ennen ja näin on jatkossakin.
Halla-aholta kysyttiin takaako Halla-aho sen, että perussuomalaiset pysyy demokratian takana
– Perussuomalaiset – toisin kuin monet muut puolueet – ei koskaan kyseenalaista demokraattisten vaalien tuloksia. Meidän mielestämme niitä pitää aina kunnioittaa, miellytti vaalien tulos tai ei, Halla-aho sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Elokapina radikalisaatio Maria Ohisalo Black Lives Matter Annika Saarikko Sisäinen turvallisuus Petteri Orpo Yhdysvallat Mellakointi Väkivalta perussuomalaiset Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Vihreät on vaarallinen ääriliike, joka edistää omaa ideologiaansa röyhkeästi, tehokkaasti ja säännöistä piittaamatta
Hallitus kaavailee oleskelulupaa paperittomille – TNS Gallupin mukaan murskaenemmistö suomalaisista vastustaa ajatusta

Ministerit Marin ja Ohisalo kiirehtivät ilmastohätätilan julistamista – Halla-aho: ”Suomessa on nyt akuutimpiakin hätätiloja ja ongelmia”

Ohisalon tekemät virkanimitykset eivät ole vahinkoja – suhmuroi kansliapääliköksi suomalaisia kyttäävän massavalvojaekspertin

Saarikolla tai Ohisalolla ei minkäänlaista käsitystä, kuinka moni suomalainen on rokotettu juhannukseen mennessä

Vihreät kurittaa ilmastotoimilla, keskusta vedättää EU-rahasäkillä – perussuomalaisten kannatus kasvaa maakunnissa

Ohisalolta tivattiin kantaa Pekka Haaviston laittomuuksiin ja ilmastoaktivistien rimpuiluun eduskuntatalon pylväissä – närkästyi ja venkoili vastauksissaan

Ohisalon vastaus poliisin toiminnasta Elokapinan yhteydessä ei tyydytä: ”Onko julkisen liikenteen pysäyttäminen mielenosoituksen vuoksi hyväksyttävää?”

Valvontakamera tallensi veriteon Ruotsissa: Sankarivanhus ei antanut rahoja ryöstäjälle
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.














