

MATTI MATIKAINEN
Hallituksen kasaamisen jatko riippuu nyt RKP:n päätöksestä – tänään selviää hyväksyykö puolue hallitusneuvottelujen linjaukset maahanmuutosta ja ilmastopolitiikasta
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että mikäli tänään kokoontuva RKP:n ryhmäkokous ei hyväksy hallitusneuvotteluissa valmistuneita kompromissiesityksiä maahanmuutosta ja ilmastopolitiikasta, neuvotteluita ei voida enää jatkaa samalla kokoonpanolla. – Ei ole enää mahdollista jatkaa, mikäli nämä paperit eivät tule hyväksytyiksi, sillä ne ovat jo kompromisseja, Purra sanoo.
Suomen seuraavan hallituksen muodostamisen kannalta eletään tänään jännittäviä hetkiä. Useiden päivien neuvotteluväännön jälkeen eilen saatiin valmiiksi luonnospaperit ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikan päälinjoista. RKP otti kuitenkin vielä yhden aikalisän ja kutsui koolle täksi päiväksi puolueen eduskuntaryhmän, joka joko hyväksyy tai hylkää neuvottelujen yhteislinjaukset.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra totesi jo eilen, että mikäli tänään kokoontuva RKP:n ryhmäkokous ei pidä neuvotteluissa valmistuneita esityksiä riittävinä, neuvotteluita ei voida enää jatkaa samalla kokoonpanolla, eli hallitusneuvottelujen eteneminen on suoraan kiinni RKP:n päätöksestä.
Viimeinen kierros ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikasta
Tällä viikolla perussuomalaisten aloitteesta hallitusneuvotteluissa on keskitytty juuri maahanmuutto- ja ilmastopolitiikkaan. Perussuomalaiset haluaa saada valmiiksi päälinjaukset molemmista, jotta neuvotteluja voidaan ylipäätään jatkaa.
Hallitustunnustelija, kokoomuksen Petteri Orpo ja muut hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden johtajat asettivat ensimmäisen deadlinen torstai-iltaan siten, että valmista olisi ollut perjantaihin mennessä. Vielä senkin jälkeen lisäaikaa annettiin neuvotteluryhmien pyynnöstä perjantai-iltaan klo 18 mennessä.
Vasta eilen illalla kuultiin, että RKP tarvitsee vielä eduskuntaryhmän kokouksen voidakseen hyväksyä neuvotellut asiat. Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa tänään puhunut Purra toteaa, että nyt menossa on viimeinen kierros.
– Aikaa on annettu ja neuvotteluryhmät ovat näyttäneet paperit puheenjohtajapöydälle, eli Säätytalolla on jo päästy kompromissiesitykseen. Viimeinen vaihe on nyt se, että RKP:n eduskuntaryhmä kuittaa esityksen.
PS:n kynnyskysymykset eivät voi olla yllätys
Purra korostaa, että koska nyt saavutettu neuvottelutulos on jo itsessään kompromissi, perussuomalaiset ei enää jousta lisää. Pallo on siis täysin RKP:lla.
– Meidän on mahdotonta joustaa enää enempää, kuten hyvin selvästi on jo aikaisemmin tuotu esille.
Purra huomauttaa, että perussuomalaisten kynnyskysymykset eivät voi tulla kenellekään yllätyksenä.
– Olen puheenjohtajaksi valinnastani asti, elokuusta 2021, kertonut julkisesti perussuomalaisten oleellisesta kynnyskysymyksestä maahanmuuttopolitiikkaan liittyen. Olen toistanut tätä siitä asti. Koko vaalikampanjan ajan, sen jälkeen, kaikissa virallisissa ja epävirallisissa yhteyksissä muiden puolueiden kanssa ja Säätytalolla. Se ei ole voinut tulla kenellekään yllätyksenä. Vastaavasti olen korostanut – myös kaikki edelliset päivät, viikot, kuukaudet, melkein kaksi vuotta – että perussuomalaisilla ei ole mitään muuta syytä mennä hallitukseen kuin se, että kykenemme siellä edistämään asioita, joita haluamme edistää.
Lisäneuvottelu kynnyskysymyksistä olisi turhaa
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi eilen, että RKP:lla olisi valmiuksia jatkaa neuvotteluita edelleen, mikäli hallitusneuvotteluissa valmistuneita linjauksia ei hyväksyttäisi tämänpäiväisessä RKP:n ryhmäkokouksessa.
Purra torjuu ehdotuksen:
– Ei ole mahdollista jatkaa neuvotteluja, mikäli nämä paperit eivät tule hyväksytyiksi. Hyväksyminen on vähimmäisedellytys neuvottelujen jatkolle. Toivon kuitenkin, että RKP:n eduskuntaryhmä voi hyväksyä nämä paperit ja että neuvottelut jatkuvat. Kyseessä on kompromissit, jotka kolme muuta puoluetta ovat hyväksyneet ja RKP:n neuvottelijatkin eteenpäin päästäneet.
Purra huomauttaa, että kyseessä on vain kaksi asiakokonaisuutta, ja hallitusneuvotteluissa on edessä paljon muutakin.
– Edessä on lukuisia muita vaikeita asioita, joissa on nieltävää ja pureksittavaa kaikille neuvotteluosapuolille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Säätytalo Kynnyskysymykset Anna-Maja Henriksson Riikka Purra Hallitusneuvottelut Petteri Orpo ilmastopolitiikka perussuomalaiset RKP Kokoomus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuuttopolitiikan linjauksille päivä lisäaikaa hallitusneuvotteluissa – ilmastopolitiikan osalta jo edistystä tänään

Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää emeritusprofessori Vesa Kanniaisen laskelmat nettoveronmaksajista – ”1 700 euroa kuussa tienaava ei maksa vuodessa 20 000 euroa veroja”

Maahanmuutto- ja ilmastopolitiikasta esitykset valmiina – huomenna selviää, jatkuvatko hallitusneuvottelut samalla kokoonpanolla

Hallituksen kasaamisen jatko riippuu nyt RKP:n päätöksestä – tänään selviää hyväksyykö puolue hallitusneuvottelujen linjaukset maahanmuutosta ja ilmastopolitiikasta

Perussuomalaiset haluaa parantaa suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä korjata julkista taloutta – Purra: ”Tavoittelemme paikkaa vain sellaisessa hallituksessa, jossa saamme edistettyä näitä asioita”

Purra hauskuutti ja vertasi perussuomalaisia euroviisuedustaja Käärijään: ”Vaikka ammattilaisraadin pisteet eivät riitä mitalisijoille, kansalaisten äänin me nousimme kakkoseksi”

RKP esittää muutoksia maahanmuuttopaperiin, haluaa jatkaa keskusteluja – Purra: ”Maahanmuuttoryhmän neuvottelut eivät missään nimessä enää jatku”

Perussuomalaiset valitsi jäsenet puoluehallitukseen

Yhteisymmärrys löytyi – Purra: ”Tulevaan hallituskauteen vaikuttava maahanmuuttopolitiikan kiristys ei ole muuttunut”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.















