

LEHTIKUVA
Hallitus nostamassa polttoainehintoja kuntavaalien jälkeen – Tavio: ”Perussuomalaiset eivät hyväksy polttoainehintojen nostoa ilmastotoimilla”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kertoo, että perussuomalaiset eivät hyväksy polttoainehintojen nousua ilmastotoimien johdosta. Perussuomalaiset vaatii polttoaineen kokonaishinnan laskemista.
Hallitus kaavailee polttoainehintoja nostavia autoilun ilmastotoimia tehtäviksi kuntavaalien jälkeen. Hallituspuolue keskusta ei ole ilmoittanut, ettei se hyväksyisi kuntavaalien jälkeen polttoainehintojen nostoa uusilla ilmastotoimilla.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on huolissaan siitä, että pääministeri Sanna Marin (sd.) levitti haastattelutunnillaan väärää tietoa perussuomalaisten kannoista antaessaan ymmärtää, että perussuomalaiset olisi hyväksymässä hallituksen kaavaileman biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen sellaisenaan. Näin ei missään nimessä ole.
Polttoaineiden hintaa laskettava
Asiasta ei ole annettu hallituksen esitystä, eikä hallitus ole kertonut, paljonko se aikoo kuntavaalien jälkeisillä ilmastotoimilla nostaa polttoaineiden hintoja.
– Jos hallituksen kaavailema biopolttoaineiden suurempi sekoitevelvoite lisää polttoaineen hintaa, tulee polttoaineverotusta laskea vastaavassa suhteessa, Tavio esittää.
– Perussuomalaiset vaativat polttoaineiden hinnan laskua eivätkä hyväksy hinnan korottamista erilaisilla ilmastotoimilla, Tavio toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttoaineiden hinnankorotukset ilmastotoimet polttoaineiden hinta Biopolttoaineet Sanna Marin Ville Tavio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen vastustaa hallituksen kaavailemia ruuhkamaksuja: ”Työssäkäyvä autoilija verotetaan hengiltä”

Päästökauppa ja fossiiliton liikenne ennustavat taloudellista katastrofia autoilijalle

Autoliitto otti kantaa hallituksen toimiin – polttoaineen hinnan nousupaine jopa 40 senttiä litralta

Puoluesihteeri Grönroos: Punavihreä veropolitiikka on karvasta myrkkyä, etenkin omakotitalossa asuville autoilijoille

Perussuomalaiset ei hyväksy sentinkään polttoainehintojen korotuksia: ”Kuinka isoon korotukseen keskusta on valmis?”

PS: Polttoaineiden hinnat eivät saa nousta – ”Autoilijoiden jatkuva kyykyttäminen on täysin epäoikeudenmukaista”

Perussuomalainen Nuoriso käynnisti uuden kansalaisaloitteen: Polttoaineveroa alennettava

Tavio: Hallituksen esittämä kielto mennä ostoksille selvästi liioiteltu

Perussuomalainen Nuoriso: 50 000 allekirjoittajaa ei voi olla väärässä – ”Autoilijoiden viesti otettava vakavasti”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

















