

PS ARKISTO
Hallitus vaarantaa suomalaisten luottamuksen viranomaisiin – Mäkelä: ”Turvallisuus on perusoikeus”
Valtiontaloudessa asiat ovat joskus pienestä kiinni. Pääministeri Marinin hallitus ottaa ensi vuonna lähes 7 000 miljoonaa euroa lisää velkaa keskellä talouskasvua ja lisää monia pysyviä menoja, mutta poliisin tarvitsemaan 40 miljoonan määrärahojen lisäykseen ei rahaa löydy kuin neljännes. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä pitää hallituksen prioriteetteja käsittämättöminä.
Vajaaksi jäävä 30 miljoonaa euroa aiheuttaa poliisin arvion mukaan toiminnan supistamista ja merkittäviä irtisanomisia. Jani Mäkelän mukaan kysymys on arvovalinnoista.
Hallitus osoittaa kehitysapuun 1 257 miljoonaa euroa. Siirtämällä siitä kymmenen päivän rahat poliisille ratkaistaisiin koko vaje.
– Näin hallitus ei aio kuitenkaan tehdä, vaan sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) tyytyy ”toivomaan” eduskunnan kyselytunnilla, ettei kovin montaa poliisia tarvitsisi irtisanoa! Mitään syytä tähän hallitus ei tivaamisesta huolimatta suostu kertomaan, Mäkelä puuskahtaa.
Luottamus ei ole itsestäänselvyys
Mäkelä pitää hallituksen arvovalintoja käsittämättöminä tilanteessa, jossa huumerikollisuus kasvaa koko maassa voimakkaasti ja uudet rikollisuuden muodot, kuten väkivaltaiset nuorten miesten jengit ja joukkotappelut, ovat rantautuneet suomalaiseen yhteiskuntaan.
– Suomalaiset luottavat viranomaisiin. Luottamus ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys – se pitää ansaita joka päivä. Poliisi ansaitsee luottamuksen sillä, että selvittää rikoksia ja pystyy vastaamaan kansalaisten tarpeeseen. Nyt hallitus on tarkoituksellisesti vaarantamassa tätä luottamusta, Mäkelä varoittaa.
Turvallisuudesta ei saa tinkiä
Ihmisten oikeustajuun ei mahdu, että samaan aikaan omaisuusrikoksia jää selvittämättä tutkijoiden puuttuessa, mutta punavihreä virkakoneisto painostaa poliiseja ottamaan kiinni ihmisiä väärinajattelusta ja vanhoista kirjoituksistaan.
– Perussuomalaisten linja on selvä. Yhteiskunnan tulee hoitaa ensin tärkeimmät tehtävänsä ja yrittää parannella maailmaa vasta jos jotain jää yli. Turvallisuus on keskeinen peruspalvelu ja perusoikeus – siitä ei voi eikä saa tinkiä. Poliisille pitää antaa resurssit ja ohjata käyttämään ne oikeaan työhön kentällä, Mäkelä vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- punavihreä virkakoneisto luottamus viranomaisiin Sanna Marinin hallitus väkivaltarikollisuus poliisin määrärahat poliisin resurssit huumerikollisuus irtisanomiset maailmanparantaminen Omaisuusrikokset Jengirikollisuus Maria Ohisalo Sanna Marin Sisäinen turvallisuus Jani Mäkelä Rikollisuus kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunnassa keskusteltiin sisäisestä turvallisuudesta – Leena Meri: Terrorismi ja muu vakava rikollisuus eivät jutustelemalla poistu

Rantanen budjettiriihessä päätetystä poliisien rahoituksesta: ”Pitääkö ministeri Ohisalo poliiseja pilkkanaan?”

Perussuomalaiset: Suomalaisten turvallisuus jää maailmanparantamisen jalkoihin – tällä kertaa poliisien määrä leikkurissa

Tavio: Poliisin resurssit turvattava budjettineuvotteluissa

Packalén vaatii poliisin määrärahoihin pysyvää ylivaalikautista korotusta: ”Lisätalousarviot eivät voi muodostua pitkäaikaiseksi ratkaisuksi poliisin rahoitusongelmiin”

Suomessa toimivia rikollisryhmiä yhdistävät Lähi-idän kieli ja kulttuuri – Koponen: ”Keskustan mielestä haitallisesta maahanmuutosta puhuminen tuntuu olevan leikinlaskun paikka”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












