

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: Suomalaisten turvallisuus jää maailmanparantamisen jalkoihin – tällä kertaa poliisien määrä leikkurissa
Istuva hallitus aikoo rapauttaa suomalaisten turvallisuutta ja luottamusta poliisiin. Näin perussuomalaiset arvioi tänään suullisella kyselytunnilla hallituksen toimintaa poliisin rahoitukseen viitaten.
Hallitusohjelmassa hallitus on luvannut nostaa poliisien määrän 7 500:aan ensi vuonna. Nyt hallitus on kuitenkin jättämässä jopa 30 miljoonan euron vajeen poliisin rahoitukseen, joka tarkoittaa jopa 300 poliisin vähennystä. Tällöin poliisien määrä romahtaisi poliisihallituksen arvion mukaan noin 7050:een. Vielä vuonna 2010 poliiseja oli vajaat 8 000.
– Poliisi ei pysty vastaamaan leikkauksillanne sen laissa määrättyihin tehtäviin. Vasteajat kasvavat, tehtäviä jää suorittamatta, vain akuutit tilanteet hoidetaan. Tämä on omiaan rapauttamaan kansalaisten luottamusta poliisiin ja ennen kaikkea turvallisuutta ja oikeusturvaa, perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén totesi.
Packalén kysyi, miksi hallitusohjelmassa puhutaan muunneltua totuutta ja aikooko hallitus nostaa poliisien rahoitusta tuntuvasti ja pysyvästi.
Ohisalo kierteli
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kiersi kysymyksen puhumalla vain euromääristä. On totta, että poliisin euromääräinen rahoitus jopa nousee näennäisesti, mutta niin ovat nousseet kulutkin. Vaikka rahoitus ei vähene, samalla summalla ei enää pidetä yllä samaa kattavuutta poliisien määrässä.
Hämmentävää Ohisalon vastauksessa oli, että hän kannusti koko eduskuntaa ja tulevia hallituksia sitoutumaan poliisien määrän nostamiseen. Nyt hallitus tekee juuri päinvastaista.
– Ette pääse siitä mihinkään, että hallitusohjelmanne on jyrkässä ristiriidassa tekojenne kanssa ja poliisien määrä tulee laskemaan reippaasti ja sisäinen turvallisuus heikkenemään, Packalén huomautti.
Suomi on Ruotsin tiellä
Suomessa on Euroopan vähiten poliiseja per asukas, eivätkä poliisin tehtävät todellakaan ole vähenemässä, saati helpottumassa. Jos Suomi haluaisi esimerkiksi Ruotsin tasolle poliisien määrässä, pitäisi kouluttaa ja palkata nelisen tuhatta uutta poliisimiestä ja -naista.
– Ruotsin tiellä toki olemme, mutta negatiivisessa mielessä jengirikollisuuden ynnä muun usein monikulttuurisen ongelman kanssa. Pakolaiskiintiön nostamiseen ja koko maailman hyysäämiseen riittää rahaa, mutta turvallisuudesta sopii tinkiä.
Säästöjä toissijaisista ja haitallisista menoista
Ministeri Ohisalo jatkoi selittämällä, että tämä hallitus on aikaisempina vuosina lisännyt poliisien määrä. Pienet väliaikaiset korotukset eivät kuitenkaan lämmitä, sillä poliisien määrä on romahtamassa ensi vuonna pienemmäksi kuin koko hallituskautena.
– Jos hallitus on lisännyt poliisien määrää, miksi poliisien määrä on vähenemässä? perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kysyi.
Hänen mukaansa kyse on priorisoinnista. Purra nosti säästökohteiksi kehitysavun ja maahanmuuttajien kotouttamisen. Näihin hallitus on kuluvalla viikolla halunnut jopa tuntivia määrärahalisäyksiä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tärkeysjärjestys määrärahat Jengirikollisuus Maria Ohisalo Riikka Purra leikkaukset Turvallisuus Ruotsi perussuomalaiset Poliisi Tom Packalén
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Miksi vihreät saa hillua hallituksessa ja yksin päättää maamme kannalta vakavista ja perustavanlaatuisista asioista? – ”Romuttaa maahanmuuttopolitiikan uskottavuuden”

Poliisin toimintaan kaavaillut säästöt uhkaavat kansalaisten turvallisuutta – Ronkainen: ”Ohisalon prioriteetit ovat jossain ihan muualla”

Sisäministeriössä leikataan maahanmuuttomenojen sijasta poliisilta – Antikainen: ”Vihreiden suunnitelmat vaarantavat Suomen sisäisen turvallisuuden”

Klaani maksoi verirahat – rauha palasi Lundiin

Haavisto kertoi Afganistanista tulleista avunpyynnöistä – Purra: ”Minäkin sain teltoilla tänään monta avunpyyntöä suomalaisilta”

Ruotsin ongelmalähiöt umpikujassa – maahanmuuttajat halutaan asuttaa muualle

Hallitus vaarantaa suomalaisten luottamuksen viranomaisiin – Mäkelä: ”Turvallisuus on perusoikeus”

Packalén vaatii poliisin määrärahoihin pysyvää ylivaalikautista korotusta: ”Lisätalousarviot eivät voi muodostua pitkäaikaiseksi ratkaisuksi poliisin rahoitusongelmiin”

Purra: Ruotsi on taantunut heimoväkivallan maaksi
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












