

MATTI MATIKAINEN
Poliisin toimintaan kaavaillut säästöt uhkaavat kansalaisten turvallisuutta – Ronkainen: ”Ohisalon prioriteetit ovat jossain ihan muualla”
Poliisihallitus varoitti tiedotteessaan poliisin ensi vuoden budjetin uhkaavan jäädä jopa 40 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, jos hallitus ei tee korjaavia toimia syyskuun budjettiriihessä. Jos poliisin rahoitus jää saamatta, on tilanne johtamassa varsin merkittäviin sopeutustoimiin kaikissa poliisin yksiköissä.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kuvasi tänään tiedotustilaisuudessa, että mikäli poliisin toimintaan kaavaillut ennätyksellisen suuret säästötoimet toteutuvat, tulevat ne myös vaikuttamaan kansalaisten turvallisuuteen.
Riippuen siitä, mihin säästöt kohdistettaisiin, säästöt heikentäisivät toimintaa kaikissa poliisin yksiköissä ja toiminnoissa kuten liikennevalvonnassa, rikostutkinnassa sekä valvonta- ja hälytystoiminnassa.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) on viime aikoina antanut hämmentäviä lausuntoja poliisille kohdistuvan rahoituksen määrästä ja säästöistä.
Määräaikaisuuksia ei pystyttäisi jatkamaan
Perussuomalaiset ovat toistuvasti ja painokkaasti vaatineet poliisin rahoituksen turvaamista sekä varoittaneet resurssien heikentämisen seurauksista.
Myös kansanedustaja Jari Ronkaisen mukaan poliisin toimintaan kohdistuvat säästöt olisivat karmea päätös.
– Tiedämme jo nyt, mikä poliisin tilanne ja toimintamahdollisuudet ovat kenttätyössä. Hallituksen tavoitteena on ollut poliisien määrän lisääminen. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että on käymässä päinvastoin. Kun otetaan huomioon eläköitymisen vaikutukset, ei hallitus tule pääsemään tavoitteeseensa millään keinolla, Ronkainen sanoo.
Hän huomauttaa, että poliisiin kohdistuvat säästötoimet johtavat esimerkiksi siihen, että määräaikaisia työsuhteita ei pystytä jatkamaan, saati sitten vakinaistamaan työsuhteita.
– Jo nyt tutkinnan puolella poliisilla on isoja ongelmia. Työtä saatetaan tehdä jopa kuukauden viiveellä. Se ei ainakaan edistä kansalaisten palvelemista, Ronkainen sanoo.
Ohisalo puuhastelee maahanmuuttohankkeiden parissa
Ronkainen odottaa sisäministeri Ohisalon ilmoittavan korjausliikkeestä hyvissä ajoin ennen syksyn budjettiriihen alkamista.
– Toivottavasti jo ensi viikolla tai viimeistään seuraavalla kuulemme häneltä esityksiä, että poliisin rahoitus on turvattu. Kuitenkin pelkään, että näin ei käy, vaan raha tulee jälleen kerran valumaan jonnekin muualle, toisarvoisiin kohteisiin.
Ohisalo on viime päivinä vahvasti intoillut ja vedonnut muun muassa Afganistanista liikkeelle lähdössä olevien ihmisten puolesta. Lisäksi Ohisalo puuhastelee erilaisten lakihankkeiden kimpussa, joiden tarkoituksena on poistaa humanitaarisen maahanmuuton esteitä.
Sisäinen turvallisuus ei saa unohtua
Ronkainen harmittelee, että Ohisalo ei näytä olevan kiinnostunut Suomen sisäisestä turvallisuudesta.
– Hänen prioriteettinsa on jossain ihan muualla eli lähinnä maahanmuutossa, turvapaikanhakijoissa ja kiintiöpakolaisjärjestelmässä, joka kuitenkin on Suomelle jopa tietynlainen riskitekijä.
– Toivottavasti viisikossa edes joku ministeri ottaa kopin asiasta ja huomioi, että Suomen sisäinen turvallisuus ei saa unohtua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- humanitaarinen maahanmuutto Pakolaiskiintiö Maria Ohisalo Sisäinen turvallisuus Säästöt Jari Ronkainen Turvapaikanhakijat budjettiriihi Poliisi hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra tyrmää sisäministeri Ohisalon esityksen: Muutaman sadan ihmisen pyörittely pakolaiskiintiössä on tekopyhää itsekorostusta

Halla-ahon puhe meni Ohisalon tunteisiin: Sisäministeri kirjoittaa outoja someväitteitä vähemmistöryhmien kimppuun hyökkäämisestä ja terrorismista – omatkin seuraajat oikovat virheitä

Halla-aho: Sisäisestä turvallisuudesta vastaavalla ministeri Ohisalolla ikävä tapa asemoitua laittomuuden puolelle

Elomaa: Poliisin määrärahojen vähentäminen vaarantaa suomalaisten turvallisuuden

Sisäministeriössä leikataan maahanmuuttomenojen sijasta poliisilta – Antikainen: ”Vihreiden suunnitelmat vaarantavat Suomen sisäisen turvallisuuden”

Vihreä poliitikko kitisi poliisien luotisuojatuista autoista, poliisijohtaja täräytti vastapalloon: ”Jos jossain on kovin vaarallista, onko Sinun hommasi mennä sinne vai paeta sieltä?”

Tavio: Poliisin resurssit turvattava budjettineuvotteluissa

Rantanen budjettiriihessä päätetystä poliisien rahoituksesta: ”Pitääkö ministeri Ohisalo poliiseja pilkkanaan?”

Perussuomalaiset: Suomalaisten turvallisuus jää maailmanparantamisen jalkoihin – tällä kertaa poliisien määrä leikkurissa
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












