

PS ARKISTO
Sisäministeriössä leikataan maahanmuuttomenojen sijasta poliisilta – Antikainen: ”Vihreiden suunnitelmat vaarantavat Suomen sisäisen turvallisuuden”
Ilta-Sanomat kertoi (25.8.) sisäministeriön 3.5.2021 päivätystä muistiosta, jossa esitetään poliisin toimintamenojen leikkaamista 3,8 miljoonalla eurolla vuodesta 2023 alkaen. Myös rajavartiolaitoksen toimintaan kohdistuu muistion mukaan 1,6 miljoonan euron leikkaus. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee, eikö hallitusta ja vihreää sisäministeri Maria Ohisaloa kiinnosta Suomen sisäinen turvallisuus tippaakaan.
Muistion mukaan seitsemän miljoonan leikkaukset oli alun perin tarkoitus kohdistaa maahanmuuttomenoihin, mutta lopulta suurimmat leikkaukset kohdistuvatkin poliisin toimintaan.
– Hallituksen surkuhupaisa poukkoilu poliisin resurssien kanssa antaa väistämättä sen vaikutelman, ettei hallitusta kiinnosta tippaakaan Suomen sisäinen turvallisuus. Kehitysapuun ja EU:n yhteiseen velkaan riittää rahaa, mutta poliisille ja maamme rajojen valvontaan mitä ilmeisimmin ei. Sekä poliisit että rajavartijat työskentelevät jaksamisensa äärirajoilla, kun resursseja ei ole riittävästi, Sanna Antikainen sanoo.
– Itärajamme on samalla EU:n ulkoraja ja sen valvonta sekä Suomen sisäisen turvallisuuden ylläpito on turvattava. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) puhuu kyllä poliisin resurssien lisäämisen puolesta, mutta esittää silti miljoonien eurojen leikkauksia.
Tilanne sisäisen turvallisuuden kannalta kestämätön
Päätös poliisin toimintamenojen leikkaamisesta näyttäytyy erikoisessa valossa varsinkin Poliisihallituksen elokuisen ulostulon jälkeen koskien poliisin rahoituksen riittämättömyyttä. Maanantaina 16.8. julkaistussa tiedotteessa Poliisihallitus kertoo poliisin budjetin jäävän ensi vuonna jopa 35–40 miljoonaa alijäämäiseksi, mikäli budjettiriihessä ei sovita muuta. Tiedotteen mukaan budjetti ei riitä edes poliisin nykyisen toiminnan ylläpitoon.
– Poliisihallituksen mukaan poliisilla ei kohta ole riittävästi resursseja edes nykyisen toiminnan ylläpitoon, mikä on täysin kestämätöntä Suomen sisäisen turvallisuuden kannalta. Kansalaisten täytyy pystyä luottamaan poliisin apuun maamme jokaisessa kolkassa. Suomen sisäisen turvallisuuden ylläpito ja poliisin resurssien lisääminen on ensisijaisen tärkeää, Antikainen vaatii.
Jihadistit pyrkimässä Suomeen
Uutiset Kabulista kertovat, että jihadistit ovat yrittäneet soluttautua Afganistanista pois pyrkivien ihmismassojen sekaan.
– Mikäli hallitus toteuttaa vihreiden ideat humanitäärisen maahanmuuton helpottamisesta, on mahdollista, että turvapaikanhakijoiden seassa Suomeen pyrkii jihadisteja. Kun Afganistaniin ei voida palauttaa ketään, suomalainen yhteiskunta on täysin hampaaton.
– Vihreiden suunnitelmat humanitäärisen maahanmuuton helpottamisesta yhdistettynä poliisilta ja rajavartiolaitokselta leikkaamisesta ovat huolestuttavia, koska ne vaarantavat maamme sisäisen turvallisuuden. Kysymys kuuluukin, suostuuko muu hallitus tähän? Antikainen pohtii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliisin toimintamenot maahanmuuttomenot Kabul menoleikkaukset jihadistit itäraja Sisäministeriö humanitaarinen maahanmuutto Rajavartiolaitos poliisihallitus Maria Ohisalo Sisäinen turvallisuus Sanna Antikainen Turvapaikanhakijat vihreät Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Poliisin määrärahojen vähentäminen vaarantaa suomalaisten turvallisuuden

Purra: Miksi vihreät saa hillua hallituksessa ja yksin päättää maamme kannalta vakavista ja perustavanlaatuisista asioista? – ”Romuttaa maahanmuuttopolitiikan uskottavuuden”

Purra kysyy, miksi Suomi rynnistää auttamaan afgaaneja, mutta suomalaisten ongelmien ratkomisella ei koskaan ole kiire?

Poliisin toimintaan kaavaillut säästöt uhkaavat kansalaisten turvallisuutta – Ronkainen: ”Ohisalon prioriteetit ovat jossain ihan muualla”

Vihreä poliitikko kitisi poliisien luotisuojatuista autoista, poliisijohtaja täräytti vastapalloon: ”Jos jossain on kovin vaarallista, onko Sinun hommasi mennä sinne vai paeta sieltä?”

Keskusta hinkuu Suomeen lisää halpatyövoimaa – perussuomalaisten Mäkelältä tyrmäys: ”Suomen tulee suojella omia työmarkkinoitaan”

Tavio: Poliisin resurssit turvattava budjettineuvotteluissa

Purra: Velkakäyrä sojottaa punaisena, hallitusta kiinnostavat vain ilmasto ja pakolaiset – ”Suomalainen veronmaksaja itkee yhä katkerammin”

Rantanen budjettiriihessä päätetystä poliisien rahoituksesta: ”Pitääkö ministeri Ohisalo poliiseja pilkkanaan?”
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Vihreät tilastokikkailee lähisuhdeväkivallasta: Miehiä syyllistetään, maahanmuuttajien yliedustus piilotetaan
Vihreiden avoin kirje pääministeri Orpolle vaati toimia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kirje käsittelee ilmiötä sukupuolinäkökulmasta, mutta jättää Tilastokeskuksen olennaisen datan kokonaan mainitsematta.
Uusimmat

Aittakumpu ja Seppänen: Alaikäisiä on suojeltava pride-aatteelta

Uskontopohjaiset konfliktit haittaavat Berliinissä koulutyötä
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











