Tanskan parlamentti hyväksyi kesäkuun alussa lakialoitteen, jonka mukaan Tanskaan saapuvat turvapaikanhakijat sijoitetaan jatkossa EU:n ulkopuolella sijaitsevaan vastaanottokeskukseen odottamaan hakemuksen käsittelyä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Suomea välittömästi seuraamaan Tanskan esimerkkiä.

Mikäli turvapaikkahakemus hyväksytään, voi vastaanottokeskuksen isäntämaa myöntää hakijalle oleskeluluvan maahansa. Hylätty hakemus johtaa karkotukseen. Lain astuttua voimaan ei turvapaikkaa ei enää voi saada Tanskan maaperällä. Aloite on jatkumoa Tanskan pyrkimyksille vastaanottaa nolla turvapaikanhakijaa. Jatkossa maa pyrkii ottamaan pakolaisia vain YK:n kiintiöohjelman kautta.

Tanskalaiset haluavat suojella yhteiskuntaansa

– EU:n löperöön ja väärinkäytöksille alttiiseen turvapaikkajärjestelmään kyllästyneet tanskalaiset ottivat ohjat omiin käsiinsä suojellakseen omaa yhteiskuntaansa. Turvapaikanhakijoiden joukossa maahan tulee myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät kunnioita Suomen lakeja pätkääkään, eikä Suomen mitättömillä rangaistuksilla ole heille minkäänlaista pelotevaikutusta, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

– Kun hallitus ei ole saanut aikaan turvapaikanhakijoiden säilöönottoa edes niissä tilanteissa, joissa turvapaikanhakijan oikeasta henkilöllisyydestä ei ole minkäänlaista tietoa, turvapaikanhakijoiden siirtäminen EU:n ulkopuolelle käsittelyä odottamaan olisi yhteiskunnan turvallisuuden kannalta perusteltua.

Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto

Turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö laittoman maahanmuuton väylänä tulee tukkia yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi ja yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi.

– Suomen tulee välittömästi toimia samoin kuin Tanska. Emme ole koko maailman sosiaalitoimisto, eikä sosiaalitukijärjestelmämme kestä turvapaikkashoppailua puhumattakaan siitä, mitä olematon integraatio tekee yhteiskunnallemme. Olemme jo nähneet, mitä vapaa maahanmuuttopolitiikka on tehnyt Ruotsille, ja meillä on vielä mahdollisuus toimia toisin. Meillä ei ole varaa jäädä odottamaan vastaavaa kehitystä ja vakavan rikollisuuden räjähtämistä käsiin, vaan tarvitsemme tehokkaita toimia välittömästi, Antikainen vaatii.

Nykyjärjestelmää käytetään räikeästi hyväksi

Nyt hyväksytty lakialoite tiukentaa Tanskan ulkomaalaislakia huomattavasti. Aloite hyväksyttiin selvällä enemmistöllä, sillä sen puolesta äänesti 70 kansanedustajaa, kun 24 äänesti sitä vastaan.

– Olen jättänyt toimenpidealoitteen koskien nykyisen turvapaikka- ja vastaanottokeskusjärjestelmän kokonaisuudistusta Tanskassa nyt hyväksytyn mallin mukaiseksi, sillä nykyinen järjestelmä on jo vuosia sitten osoittautunut toimimattomaksi. Aloitteen tavoitteena on torjua Suomeen kohdistuvaa turvapaikkashoppailua. Nykyistä järjestelmää käytetään räikeästi hyväksi, sillä sadattuhannet turvapaikanhakijat kulkevat usean turvallisen maan läpi jättääkseen hakemuksen maassa, jossa on hyvä sosiaaliturva, Antikainen huomauttaa.

Suomen Uutiset