

LEHTIKUVA
Tanskan entinen oikeusministeri jengirikollisuudesta: Ruotsin tilanne tarkoittaisi Tanskassa katastrofia
Ruotsin jengiterrori herättää jo huolta etelänaapurissakin. – Ruotsin ongelmasta tulee Tanskan ongelma, jos sitä ei ratkaista, sanoo Tanskan ex-oikeusministeri SVT:n haastattelussa.
De Konservative -puolueen johtaja ja Tanskan entinen oikeusministeri Sören Pape Poulsen kuvailee mielellään, kuinka Ruotsia käytetään aseena tanskalaisessa poliittisessa keskustelussa.
Hän viittaa jokin aika sitten julkaistuun raporttiin, jossa todettiin Ruotsissa tehtävän eniten aseellisia surmia koko Euroopassa suhteessa väestöön.
– Näemme Ruotsin kaikkein kamalimpana esimerkkinä.
– En halua olla epäkohtelias mutta haluan kertoa rehellisesti, kuinka me asioista puhumme.
Kova linja tuo Tanskassa tulosta
Sören Pape Poulsen näkisi kernaasti, että Ruotsi seuraisi Tanskan esimerkkiä ja ottaisi kovat otteet käyttöön jengiterroria vastaan. Kuten tuplarangaistus jengirikoksista, sallitut vierailualueet ja anonyymit todistajat. Tanskassa jengiampumiset ovatkin poliisin mukaan vähentyneet selvästi vuodesta 2017 lähtien.
Entinen oikeusministeri on huolissaan siitä, että jengien väkivalta voi ulottua taas Tanskaan, nyt Juutinrauman sillan kautta.
– Jos sinulla on ruotsalaiset henkilöpaperit voit tuosta vain surauttaa Tanskaan. Tiedän, että tämä on hiukan ristiriitainen asia, mutta luulen monen tanskalaisen olevan tästä huolissaan. Jos meistä tulisi hiukan niin kuin Ruotsi, niin se olisi katastrofi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ampuma-aseilla tehdyt surmat jengiterrori De Konservative anonyymi todistaminen Søren Pape Poulsen Brå Juutinrauman silta tuplarangaistukset ampumiset oikeusministeri rikostilastot Jengirikollisuus Tanska Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tanska haluaa siirtää vastaanottokeskukset Afrikkaan – tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa

Tanska jälleen kiristämässä maahanmuuttopolitiikkaansa – Purra: Suomen seurattava Tanskaa

Antikainen: Suomen otettava oppia Tanskasta turvapaikkajärjestelmän väärinkäytön kitkemiseksi

Äiti Göteborgin lähiössä: ”Karkottakaa poikani – mikään muu ei auta”

Göteborgin poliisipäälliköltä selvät sävelet: ”Jengiampujat ovat lähtöisin Balkanilta, Lähi-idästä ja Pohjois- tai Itä-Afrikasta”

Jengirikollisuus nousemassa tärkeimmäksi teemaksi Ruotsin valtiopäivävaaleissa – valta vaihtuu varmasti, jos nykymeno jatkuu

Kansanedustaja Lulu Ranne Ruotsin hallitussekoilusta: Demarien tarkoitus oli pitää oikeisto pois vallankahvasta

Britannia haluaa siirtää turvapaikanhakijat Afrikkaan – ehkä yhteistyössä Tanskan kanssa
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













