

LEHTIKUVA
Jengirikollisuus nousemassa tärkeimmäksi teemaksi Ruotsin valtiopäivävaaleissa – valta vaihtuu varmasti, jos nykymeno jatkuu
Tappava ammuskelu ja jengien piittaamattomuus yhteiskunnan säännöistä on saanut ruotsalaiset vaatimaan lain ja järjestyksen palauttamista yhteiskuntaan. Yli puolet äänestäjistä pitää jengirikollisuuden kitkemistä lähestyvien valtiopäivävaalien tärkeimpänä teemana.
Göteborgin yliopiston SOM-instituutin tekemän tutkimuksen mukaan järjestäytynyt rikollisuus on asia, josta ruotsalaiset ovat eniten huolissaan. Näin ajattelee 60 prosenttia väestöstä. Huumeiden käytöstä on huolissaan 55 prosenttia ja luonnon tuhoamisesta 53 prosenttia väestä. Ilmastonmuutoksesta ylipäänsä on huolissaan 52 prosenttia ruotsalaisista.
SVT:n poliittinen kommentaattori Mats Knutson kirjoittaa analyysissaan, että ”rikollisuus on korkealla sekä ihmisten yleisissä huolenaiheissa, että konkreettisena, poliittista ratkaisua vaativana kysymyksenä”.
Punavihreällä hallituksella luottamuspula
Valitsijat eivät luota kovinkaan vankasti Ruotsin punavihreän hallituksen kykyyn rikollisuuden taltuttamisessa. Varsinkin, jos sitä vertaa äänestäjien mitattuun luottamukseen oppositiota ja erityisesti ruotsidemokraatteja kohtaan, kun kyseessä on lain ja järjestyksen palauttaminen kansankotiin.
Hallitus yrittää epätoivon vimmalla löytää valopilkkuja rikollisuustilastoista samalla kun oppositio painaa päälle omien ratkaisumalliensa kanssa. Kokoomus haluaa tuplarangaistukset jengirikollisille Tanskan malliin, ja ruotsidemokraatit ovat valmiita lähettämään puolustusvoimien yksiköitä ongelmalähiöihin.
– Tästä kaikesta voi päätellä, että rikollisuus ja rikollisuuden kehityssuunta voivat olla ratkaisevassa roolissa ensi vuoden vaalitaistossa, Knutson päättää kirjoituksensa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- äänestäjien huolenaiheet äänestäjien luottamus Mats Knutson luonnon tuhoaminen SOM-institutet valtiopäivävaalit 2022 sosialidemokraatit äänestäjät Ammuskelu huumeet Jengirikollisuus Ilmastonmuutos Ruotsidemokraatit vihreät Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihervasemmistolle vaalikarjaa vieraskielisistä: Suomen suurten kaupunkien väestö vaihtuu vuoteen 2040-mennessä

Ennätysten ilta Eskilstunassa: Jengi poltti kymmeniä autoja puolessatoista tunnissa – kyseessä mahdollinen kosto rikollispomon pidätyksestä

Göteborgin poliisipäälliköltä selvät sävelet: ”Jengiampujat ovat lähtöisin Balkanilta, Lähi-idästä ja Pohjois- tai Itä-Afrikasta”

Helsingin pormestariksi pyrkivä Juhana Vartiainen ei usko maahanmuuton aiheuttavan ongelmia pääkaupungissa, tahtoo myös pormestarille tuhdin tilipussin – Halla-aho: ”Absurdia”

Purra Ohisalolle: ”Voin pahoin, kun kuuntelen välttelevää puhettanne. Me puhumme maahanmuuttajien rikollisuudesta ja jengeistä. Te vastaatte koronalla ja kokoomuksella” (video)

Kansanedustaja Lulu Ranne Ruotsin hallitussekoilusta: Demarien tarkoitus oli pitää oikeisto pois vallankahvasta

Ruotsin hallitus kaatui – ruotsidemokraatit valmiina uusiin vaaleihin

Lähiötodellisuus valtasi Tukholman paraatipaikan – hurjastelu, huumekauppa ja prostituutio peittävät pääkaupungin tunnetuimmat näkymät

Useita kuolleita tälläkin viikolla Ruotsin ammuskeluissa – jengien terrori ulottuu jo kunnallishallintoon asti
Viikon suosituimmat

Purra: Toimeentulotuki on pakko korjata – ”Ei kannusta töihin”
-Toimeentulotuki eli sosiaalijärjestelmän viimesijainen turva on menettänyt tarkoituksensa ja karannut käsistä. Siitä on tullut monille pääasiallinen tulonlähde, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.

Tiiliskivi poliisia päin ja ”Kuole poliisi!” -huutoja Helsingissä – Antikainen: Kasvojen peittäminen julkisella paikalla kiellettävä
Kuten aiempinakin vuosina, myös tämän vuoden itsenäisyyspäivänä Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa esiintyi väkivaltaisuuksia. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen katsoo, että tapaukset osoittavat äärivasemmistolaisten mielenosoitusten muodostavan vuosittaisen, ennakoitavissa olevan uhan viranomaisille ja muille mielenosoittajille.

Hallitus lopettaa tuetut lomat, lomailuyhdistykset järkyttyivät – Junnila: Puolueiden lomatoiminnan tukeminen ei ole veronmaksajan tehtävä
Valtio lopettaa sosiaalisen lomatoiminnan rahoittamisen osana Petteri Orpon hallituksen päättämiä sote-järjestöjen leikkauksia vaikeassa taloustilanteessa. Suomalaiset mediat ovat tarttuneet uutiseen ja kirjoittavat paatoksella, kuinka "hallitus vie köyhiltä lapsiperheiltä lomatkin" ja kuinka asia "koskettaa tuhansia lapsiperheitä". Sitä mediat eivät kerro, että ilman rahaa jäävät lomailuyhdistykset ovat poliittisten puolueiden jäsenjärjestöjä, huomauttaa perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila X-päivityksessään.

Maa- ja metsätalousvaliokunta muuttaa metsästyslakia – susijahti alkaa ja suurpetopolitiikka kiristyy
Suden kannanhoidollinen metsästys on pian todellisuutta Suomessa. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta sai tiistaina 9. joulukuuta valmiiksi mietintönsä metsästyslain muuttamisesta. Valiokunta ehdottaa säännöstä suden ympärivuotisesta rauhoituksesta poistettavaksi metsästyslaista. Valiokunnan perussuomalaiset pitävät muutosta välttämättömänä.

Myös Marinin hallituksessa työministerinä toiminut Tuula Haatainen haluaa nyt korjata ulkomaalaisia opiskelijoita koskevaa lakia
Sanna Marinin hallituksessa työministerinä toiminut Tuula Haatainen myöntää nyt, että edellisen hallituksen laatima laki on korjauksen tarpeessa.

Joakim Vigelius missikohusta: Sairasta, takakireää, huumorintajutonta ja ennen kaikkea armotonta
Miss Suomi Sarah Dzafce venyttää silmänsä vinoon. Ystävä jakaa ilmeilystä kuvan someen saatteella: ''Kiinalaisenkaa syömäs.'' Tästä seuraa rasismikohu, iso kiukku ja anteeksipyytely. Missiltä menee kruunu kumoon ja ura päreiksi.

Krista Kiuru haukkui hallituksen edustajia ”muuleiksi” – Koponen: ”Välillä olisi hyvä katsoa itseään peiliin ja miettiä, miten käyttäytyy”
Eduskunta käsitteli torstain täysistunnossa työelämälainsäädäntöä, ja jo perjantain puolella SDP:n kansanedustaja Krista Kiuru haukkui hallituksen työelämävaliokunnassa istuvia edustajia muuleiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää käytöstä sopimattomana eduskunnan täysistuntoon.

Koponen: Marinin hallitus loi maahanmuuttomonsterin, joka johti ulkomaalaisiin opiskelijoihin ruokajonoissa
Agenttitoimistot rekrytoivat osin valheellisin perustein Suomeen massamäärin ulkomaalaisia opiskelijoita. - Lopputuloksena suurten kaupunkien ruokajonot ovat täyttyneet näistä kansainvälisistä osaajista, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen.

Eduskunta hyväksyi lukuvuosimaksut ulkomaisille toisen asteen opiskelijoille – Vigelius: ”Suomalainen koulutus ei voi olla maksuton koko maailmalle”
Tänään eduskunta hyväksyi äänin 131-42 lakiesityksen lukuvuosimaksuista toisen asteen ulkomaalaisille opiskelijoille. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta onnistuneena ja kohtuullisena, sillä suomalainen koulutus ei voi olla maksuton koko maailmalle. Keskustan vastahakoisuus maahanmuuton järkevöittämiseen sen sijaan ihmetyttää Vigeliusta.

Kansanedustaja lyttää komission ja Henna Virkkusen jättisakot X-alustalle
Kansanedustaja Onni Rostila pitää komission asettamia X:n sakkoja epäilyttävinä ja vaarallisina. Rostila kirjoittaa X:ssä, etteivät väitetyt syyt vakuuta häntä
Uusimmat

Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokous – katso suora lähetys

Elinkeinoministeri Puisto: Työ turpeen puolesta etenee

Milan Jaff karkotettiin Suomesta – ”Tervemenoa”
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää











