

LEHTIKUVA
Elomaa: Poliisin määrärahojen vähentäminen vaarantaa suomalaisten turvallisuuden
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaalta oli mennä kahvit väärään kurkkuun hänen lukiessaan uutista hallituksen aikeista leikata poliisin määrärahoja entisestään. Elomaa ihmettelee, miten voi olla mahdollista, että poliisin budjetti saattaa jäädä peräti 35–40 miljoonaa euroa vajaaksi.
Poliisin määrärahojen leikkaamisen seurauksena on pakko hakea säästöjä jo aiempien säästötoimien myötä tiukoille viritetystä toiminnasta. Näin ollen säästöt näkyvät väistämättä kenttätason lainvalvonnassa ja suomalaisten turvallisuudesta huolehtimisessa. Myös poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on nostanut esille sen tosiseikan, etteivät budjettipäätökset kulje käsi kädessä poliisin toimintaan kohdistuvien odotusten kanssa.
– Mikä on turvallisuuden arvo Sanna Marinin hallituksen silmissä? Poliisi on ollut aivan liian usein budjettileikkurin tähtäimessä kuluvan vuosituhannen aikana. Mielestäni lisäleikkauksiin ei ole missään nimessä enää varaa, koska pidän poliisin työtä kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi äärimmäisen tärkeänä, sanoo Ritva ”Kike” Elomaa.
Leikkaukset johtavat työpaikkojen vähenemiseen
Lisäksi poliisilaitosten toiminta nojaa pitkälti miesvahvuuteen, ja leikkaukset johtavat väistämättä työpaikkojen vähenemiseen. Liialliset säästötoimet ovat myös suuri riski henkilöstön työssäjaksamiselle.
– Kun poliisin resurssit hupenevat, pystytään puuttumaan lähinnä vakaviin henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten torjumiseen. Esimerkiksi omaisuusrikosten selvittäminen ja liikennevalvonta jäävät väistämättä vähemmälle huomiolle. Automaattinen nopeusvalvonta ei pysty ikinä korvaamaan liikkuvan poliisin lakkauttamisen jättämää aukkoa. Pikkurikoksiin ei ole tarpeeksi resursseja puuttua nykyisinkään, Elomaa kertoo.
Suomessa eivät saa vallita villin lännen säännöt
Elomaa kysyy, halutaanko tosiaan antaa sellainen viesti, että pienempiä rötöksiä voi tehtailla ilman tuntuvaa pelotetta kiinnijäämisestä. Ihmisten omaisuudella on oltava sen verran suojaa, ettei sitä voi tuosta vain anastaa ilman seurauksia. Kun resurssit hupenevat, näkyy se ensin harvaan asutuilla seuduilla. Esimerkiksi kotihälytyksiin reagointi kestää usein aivan liian kauan, kun lähin poliisi on pitkän välimatkan takana.
– Huumeongelmat ja kansainvälinen rikollisuus haastavat poliisia ennennäkemättömällä tavalla. En halua, että Suomessa vallitsevat villin lännen säännöt, koska virkavallalle ei anneta tarpeeksi euroja valvoa järjestystä. Hallituksen tulee harkita poliisin budjettia uudemman kerran ja vähintäänkin perua säästöt. Määrärahoja tulisi ennemminkin kasvattaa, sillä turvallisuus on suunnattoman kallisarvoinen asia, Elomaa vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansainvälinen rikollisuus kotihälytykset omaisuuden suoja pikkurikokset budjettipäätökset poliisin määrärahat poliisin budjetti poliisin resurssit huumerikollisuus Omaisuusrikokset Seppo Kolehmainen Sanna Marin Sisäinen turvallisuus Liikennevalvonta leikkaukset Kike Elomaa Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Käteisen käytön alasajo on merkittävä uhka

Elomaa: Eläinsuojelurikoksiin erikoistuneet yksiköt saatava kaikkialle Suomeen

Poliisin toimintaan kaavaillut säästöt uhkaavat kansalaisten turvallisuutta – Ronkainen: ”Ohisalon prioriteetit ovat jossain ihan muualla”

Sisäministeriössä leikataan maahanmuuttomenojen sijasta poliisilta – Antikainen: ”Vihreiden suunnitelmat vaarantavat Suomen sisäisen turvallisuuden”

Vihreä poliitikko kitisi poliisien luotisuojatuista autoista, poliisijohtaja täräytti vastapalloon: ”Jos jossain on kovin vaarallista, onko Sinun hommasi mennä sinne vai paeta sieltä?”

Tavio: Poliisin resurssit turvattava budjettineuvotteluissa

Rantanen budjettiriihessä päätetystä poliisien rahoituksesta: ”Pitääkö ministeri Ohisalo poliiseja pilkkanaan?”

Europarlamentti selvitti kansalaisille tärkeitä asioita: Suomalaiset haluavat rikolliset kuriin – muualla Euroopassa vallitsee ilmastoahdistus
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









