Tagi: määrärahat

Eduskunta käsitteli tiistaina hallituksen esitystä vuoden 2022 toiseksi lisätalousarvioksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela pitää lisätalousarviossa esitettyjä määrärahoja enimmäkseen perusteltuina, mutta on huolissaan jatkuvasta menojen siirtämisestä kehysten ulkopuolelta ja hallituksen kyvyttömyydestä tehdä minkäänlaisia taloutta tasapainottavia toimia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskuntaryhmän 2.varapuheenjohtaja Lulu Ranne osallistui tällä viikolla Terveet tilat 2028-ohjelman vuosittain järjestettävään parlamentaariseen keskustelutilaisuuteen. Vuonna 2018 käynnistyneen kymmenvuotisen ohjelman tavoite on ”tervehdyttää julkiset rakennukset ja sisäilmasta oireilevat”. Ohjelman tavoitteet ovat väliarvion mukaan hyvin kaukana. Ranne totesi puheenvuorossaan, että huoli, tilannekuva ja tavoitteet ovat pitkälti yhteiset, mutta keinot tavoitteiden saavuttamiseksi osin hyvinkin erilaisia.  Lue lisää >