
PS ARKISTO
Rintamäki: Vaasan vaalipiirin alue sai panostuksia tärkeisiin hankkeisiin
Kansanedustaja Anne Rintamäki on tyytyväinen, että tärkeisiin hankkeisiin saatiin hyvin rahoitusta siitä huolimatta, että hallituspuolueet päättivät vähentää käytettävissä olevia jakamattomia ”joululahjarahoja” 20 prosentilla.
Valtiovarainvaliokunta sai tänään valmiiksi mietinnön, joka liittyy valtion talousarvion täydentämiseen vuodelle 2026. Mietinnöstä käy ilmi ne kohteet, joihin niin sanottuja joululahjarajoja kohdennetaan ensi vuonna.
– Listassa on monia tiehankkeita, kuten perusparannuksia ja asfaltointeja, mutta myös lentokenttien kehittämishankkeita, kuten Menkijärven ja Alavuden lentokentät, Anne Rintamäki toteaa.
Listalla myös paljon muita hankkeita
Rintamäki kiittää siitä, että joululahjarahoissa on selkeästi huomioitu kulttuuri sekä museot. Esimerkiksi K.H Renlundin museon Roosin talo, Suomen Pesäpallomuseo sekä Arktinen Museo Nanoq saavat osansa.
– Historiallisen hinausveneen m/s Tolvan, vanhan purjelaiva Vegan ja mallilaiva Jakobstads Wapen kunnostuksiin sekä sotalaiva Equityn maihinnousupaikan entisöintiin kohdistuu myös rahoitusta, Rintamäki luettelee ja jatkaa:
– Lapuanjoen virkistyskäytön lisäämiseen tähtäävä kunnostushanke sekä Rengonharju Säätiön West Avian -yritysalueen droonitestiympäristön käynnistäminen löytyvät myös mietinnöstä.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Seppänen: Tukea Lapin keskeisiin hankkeisiin
Nieminen: Kulttuuriperintö, Päijät-Hämeen kehittäminen, tiestö ja yrittäjyys saavat vahvan rahoituspaketin
Junnila tyytyväinen Varsinais-Suomen jakovaroihin: ”Ensi kesänä tuoksuu asfaltti”
Elomaa iloitsee Varsinais-Suomen satsauksista – Postitie ja eläinpoliisikokeilu saivat merkittävän tuen
Joulurahaa jälleen ampumaradoille – Simula: Teimme tästä tärkeän perinteen
Keskisuomalaiset kansanedustajat Garedew ja Immonen tyytyväisiä panostuksista maakuntaan: ”Keski-Suomi hyötyy”
Sillanpää: Rahoitusta tärkeään tutkimustyöhön – ”Investointi ihmisten hyvinvointiin”
Ronkainen tyytyväinen valtiovarainvaliokunnan budjettimietintöön – ”Turvallisuus ja maanpuolustus pidetään kunnossa myös vaikeina aikoina”
Antikainen: Pohjois-Karjalaan merkittäviä panostuksia – liikenneturvallisuus ja ampumaurheilu keskiössä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Ronkainen tyytyväinen valtiovarainvaliokunnan budjettimietintöön – ”Turvallisuus ja maanpuolustus pidetään kunnossa myös vaikeina aikoina”
Valtiovarainvaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä ensi vuoden budjetista. Valtiovarainvaliokunnan alaisen hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Ronkainen iloitsee kokonaisuudesta, joka huomioi Suomen muuttuneen turvallisuustilanteen ja turvaa kriittisten toimijoiden toimintakyvyn myös taloudellisesti haastavina aikoina.

Antikainen: Pohjois-Karjalaan merkittäviä panostuksia – liikenneturvallisuus ja ampumaurheilu keskiössä
Valtiovarainvaliokunta sai valmiiksi vuoden 2026 talousarviomietinnön ja päätti samalla ensi vuoden joululahjarahojen jaosta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnassa toimiva Sanna Antikainen pitää erittäin tärkeänä, että Pohjois-Karjalaan saatiin useita maakunnan kannalta merkittäviä panostuksia.

Ministeri Lulu Ranne: Tiestön korjausvelkaa taklataan enemmän kuin pitkiin aikoihin – ”Plakkarissa on jo liki 2 miljardin tierahapotti”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen johdolla on kahden vuoden aikana korjattu massiivisesti Suomen tiestöä – ja työ jatkuu tänäkin kesänä.

SKAL esittää miljardin euron lisäystä tiestön rahoitukseen: ”Monelle toimialalle tiestö on työpaikka, joka on pidettävä kunnossa”
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry esittää miljardin euron lisäystä tiestön rahoitukseen. SKALin mukaan hallituskauden tärkeimpiä päätöksiä tiestön kehittämisen kannalta on liikennejärjestelmäsuunnitelma.

Hallitus jatkaa vahvaa panostustaan liikenteeseen – ministeri Ranne: ”Panostukset tiestöön ja raideliikenteeseen ovat koko Suomen turvallisuutta ja taloutta vahvistavia päätöksiä”
Hallitus esittää mittavia lisäinvestointeja liikenteen ja alueiden rahoitukseen. Aikaisempien miljardiluokan investointien lisäksi hallitus ehdottaa nyt lisärahaa rautateiden kulunvalvontajärjestelmän uusimiseen, ehdollisena Länsirataan, useisiin tiehankkeisiin ja suurten kaupunkiseutujen elinvoiman vahvistamiseen.
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Elon Musk piti normaalien ihmisten puolta talouslehden haastattelussa: ”Teitä toimittajia vihataan paljon enemmän kuin te tajuatte”
Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









