
PS ARKISTO
Joulurahaa jälleen ampumaradoille – Simula: Teimme tästä tärkeän perinteen
Valtiovarainvaliokunta jakaa jälleen eduskunnan perinteiset joululahjarahat. Hallitus kohdistaa nyt jo kolmatta kertaa avustuksia ampumaradoille eri puolille Suomea. Tällä kertaa avustusta saa peräti 15 ampumarataa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jenna Simula iloitsee ampumaratojen saamasta tuesta.
– Ampumaratojen tukemisesta on tullut meille tärkeä perinne, jota toivottavasti myös tulevat hallitukset jatkavat vahtivuorollaan, Jenna Simula kommentoi.
Simulan mukaan on välttämätöntä viimein panostaa ampumarataverkostoon päämäärätietoisesti. Muuttunut turvallisuusympäristö ja ampumaharrastuksen suosio vaativat ampumaratojen määrän lisäämistä ja nykyisten ratojen kunnostamista.
– Pitkällä tähtäimellä meidän on päästävä tuhanteen ampumarataan, minkä vuoksi hallitus on nyt helpottamassa myös lainsäädäntöä. Turhasta ympäristöbyrokratiasta luovutaan, Simula kuvailee.
Näinä aikoina yhteisöllisyyttä tarvitaan
Eduskunnan ampumaradoille ohjatut avustukset ovat innostaneet monet ammunnan harrastajat ja yhdistykset tekemään ampumaradoille kunnostus- ja laajennussuunnitelmia sekä hankkimaan rahoitusta myös muita kanavia pitkin. Simula pitää tätä esimerkillisenä toimintana ja kannustaa myös kuntia lähtemään hankkeisiin mukaan.
– Monilla paikkakunnilla yhteistyötä on tehty niin ammunnan harrastajien, kunnan kuin seurakunnankin kesken. Sellaista yhteisöllisyyttä näinä aikoina nimenomaan tarvitaan, Simula summaa.
Jämsän hallin ampumarata, Kiteen Aimoon ampumaurheilukeskus ja Lopen ampumaurheilukeskus saivat kukin 300 000 euroa ensi vuodelle. Pohjois-Iin, Kajaanin, Vaalan Kurikkavaaran, Hyvinkään (Hausjärvi), Utsjoen Kylmänkiven, Naantalin Nikulanvuoren, Orimattilan, Liedon, Loimaan, Hämeenlinnan Suvipielisen, Lemin Kotalahden sekä Laukaan ampumaradoille myönnettiin avustusta 50 000 euroa.
Suomen Uutiset
Lue myös
Seppänen: Tukea Lapin keskeisiin hankkeisiin
Nieminen: Kulttuuriperintö, Päijät-Hämeen kehittäminen, tiestö ja yrittäjyys saavat vahvan rahoituspaketin
Junnila tyytyväinen Varsinais-Suomen jakovaroihin: ”Ensi kesänä tuoksuu asfaltti”
Elomaa iloitsee Varsinais-Suomen satsauksista – Postitie ja eläinpoliisikokeilu saivat merkittävän tuen
Keskisuomalaiset kansanedustajat Garedew ja Immonen tyytyväisiä panostuksista maakuntaan: ”Keski-Suomi hyötyy”
Sillanpää: Rahoitusta tärkeään tutkimustyöhön – ”Investointi ihmisten hyvinvointiin”
Rintamäki: Vaasan vaalipiirin alue sai panostuksia tärkeisiin hankkeisiin
Ronkainen tyytyväinen valtiovarainvaliokunnan budjettimietintöön – ”Turvallisuus ja maanpuolustus pidetään kunnossa myös vaikeina aikoina”
Antikainen: Pohjois-Karjalaan merkittäviä panostuksia – liikenneturvallisuus ja ampumaurheilu keskiössä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- joululahjarahat ympäristöbyrokratia ampumaradat turvallisuusympäristö ampumaharrastus lainsäädäntö avustukset valtiovarainvaliokunta Yhteisöllisyys Jenna Simula
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaiset: Nato lisää arjen turvallisuutta – poliisin reservi ja ampumarataverkosto turvaavat Suomen
Perussuomalaisten puolustusvaliokunnan kansanedustajat korostavat, että sisäiset ja ulkoiset turvallisuusuhat muodostavat yhden kokonaisuuden. He painottavat viranomaisten ensivasteen merkitystä hybridiuhkiin ja kiittävät hallitusta poliisin reservin perustamisesta sekä ampumarataverkoston laajentamisesta. Kansanedustajat muistuttavat, että myös Nato vahvistaa arjen turvallisuutta Suomessa.

Ampumarataluvitus helpottuu – Simula: ”Loppu mielivaltaiselle sulkemisvimmalle”
Hallitus ehdottaa tiistaina lausunnoille lähteneessä esityksessään ampumaratojen luvituksen muuttamista. Esityksen tavoitteena on turvata vanhat ampumaradat ja helpottaa uusien avaamista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jenna Simula pitää esitystä historiallisena.

Joululahjarahoja kohdistettiin Kivijärven ampumaradalle – Rintamäki: Joululahjarahoja on jaettu selvästi maanpuolustusta ja ampumaratoja ajatellen
Valtiovarainvaliokunta sai valmiiksi mietinnön, joka liittyy valtion talousarvion täydentämiseen vuodelle 2025. Mietinnöstä käyvät ilmi ne kohteet, joihin niin sanottuja joululahjarajoja kohdennetaan ensi vuonna. Perussuomalaisten kansanedustaja Anne Rintamäki on iloinen erityisesti siitä, että Kivijärven ampumarata sai 50 000 euroa joululahjarahaa.

Simula: ”Olemme ensimmäinen hallitus, joka tukee ampumaratoja suunnitelmallisesti”
Eduskunta on päättänyt niin kutsuttujen joululahjarahojen jaosta tänään keskiviikkona. Edellisvuoden tapaan merkittävä potti ohjataan ampumaradoille ympäri Suomen. Aiemmin syksyllä hallitus sisällytti jo budjettiesitykseen miljoonan euron tuen Pohjois-Euroopan suurimmalle ampumaradalle Ruutikankaalle Pohjois-Suomeen.

Mäenpää esitti huolensa lyijyasetuksesta europarlamentaarikkojen kuulemisessa: Romuttaa suomalaista reserviläistoimintaa
Viikon suosituimmat

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











