Tagi: avustukset

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kuntien ja valtion jakamat tukirahat sekä avustukset saattavat Ruotsissa mennä aivan muualle kuin mihin ne on tarkoitettu ja haettu. Tukipetokset kaikkiaan ovat miljardibisnes ja niihin on sekaantunut myös järjestäytynyt rikollisuus. Ruohonjuuritasollakin meno on vinhaa ja kirjanpito katoavaista.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Helsingissä lähes joka kolmas koronatartunta todetaan maahanmuuttajataustaisilla henkilöillä. Ylen A-studion haastattelema Suomi-Somalia Seura ry:n projektikoordinaattori Yusuf M. Mubarak sanoo syiksi syrjinnän ja rasismin. Hän myös peräänkuuluttaa isompia asuntoja, muutoksia kotouttamispolitiikkaan sekä sosiaalista osallistumista ja osallisuutta.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/HUMAANIA PÄIHDEPOLITIIKKAA RY

Suomessa toimii useita julkisten avustusten varassa toimivia järjestöjä, jotka esittävät tekevänsä työtä huumeiden käytön ennaltaehkäisyn ja terveiden elämäntapojen puolesta. Tosiasiassa monet järjestöt kulisseissa junttaavat hyökkäävään tyyliin vapaamman huumepolitiikan puolesta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ministeriksi palanneen, keskustan puheenjohtajaksi pyrkivän Annika Saarikon mukaan kansalaisjärjestöille etsitään rahoitusta muualta valtion budjetista, mutta viime kädessä järjestöt oltaisiin pelastamassa vaikka velaksi. Saarikon mukaan ellei muuta ratkaisua keksitä, jäljelle jäävät velkarahat ja verotuksen kiristäminen.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Suomi on maksanut vuonna 2019 Maailman terveysjärjestö WHO:lle 3,55 miljoonaa euroa ja tänä vuonna koronaviruspandemian varautumis- ja vastesuunnitelman rahoittamiseksi 1 miljoonan. Viime viikolla hallitus päätti myöntää vielä 5,5 miljoonan vapaaehtoisrahoituksen. YK:n alaisuudessa toimivalle järjestölle on satanut kritiikkiä koronaepidemian huonosta hoidosta muun muassa Australian ja Yhdysvaltojen suunnalta, eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Seksuaalisiin suuntautumisiin sekä sukupuolimoninaisuuksiin toiminnassaan keskittyvä Seta ry on jälleen haalinut mukavan summan veikkausvoittovaroja. Sosiaali- ja terveysministeriön avustuskeskus (STEA) on myöntänyt Setan kattojärjestölle huimat 762 472 euroa tälle vuodelle käytettäväksi. Lisäksi avustuksia saavat Setan paikalliset jäsenjärjestöt.  Lue lisää >