
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Keskisuomalaiset kansanedustajat Garedew ja Immonen tyytyväisiä panostuksista maakuntaan: ”Keski-Suomi hyötyy”
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on päättänyt jälleen vuosittaisista jakovarakohteistaan vuodelle 2026. Perussuomalaisten keskisuomalaiset kansanedustajat Kaisa Garedew ja Tomi Immonen ovat tyytyväisiä maakuntaan kohdistuvista panostuksista.
Kokonaisuudessaan jakovarakohteisiin osoitetaan 40 miljoonaa euroa. Maakuntaan kohdistuvat jakovarakohteet parantavat hallitusohjelman mukaisesti vapaaehtoiselle maanpuolustukselle elintärkeiden ampumaratojen tilannetta sekä tukevat suomalaisten pienkylien elinvoimaa ja kristillistä kasvatusta.
– Olen todella tyytyväinen, että Keski-Suomi saa tunnustusta korkeasta maanpuolustustahdostaan, kun Jämsän Halliin kohdennetaan 300 000 euroa ampumaradan kunnostamiseksi ja Keski-Suomen Ampujien ratahanketta Laukaassa tuetaan 50 000 eurolla. Investoinnit palvelevat metsästäjiä, ampumaharrastajia ja myös turvallisuusviranomaisia, joten tämä on pitkäaikainen sijoitus tulevaisuuden turvallisuuteen, toteaa Tomi Immonen.
Panostuksia kylien elinvoimaan
– Keski-Suomi hyötyy useista erilaisista jakovarapanostuksista. Esimerkiksi alueemme lukuisten kylien elinvoimaa turvaavat kylätoiminnan valtionapuun osoitetut 200 000 euroa sekä 150 000 euron kyläkauppatuki, sanoo Kaisa Garedew.
Kristillisistä toimijoista rahoitusta saavat muun muassa Keuruun Iso Kirja -opisto 150 000 euroa, kristilliset koulut ja päiväkodit, joita on myös Jyväskylässä, 200 000 euroa sekä diakoniatoimija ViaDia 90 000 euroa.
Suomen Uutiset
Lue myös
Seppänen: Tukea Lapin keskeisiin hankkeisiin
Nieminen: Kulttuuriperintö, Päijät-Hämeen kehittäminen, tiestö ja yrittäjyys saavat vahvan rahoituspaketin
Junnila tyytyväinen Varsinais-Suomen jakovaroihin: ”Ensi kesänä tuoksuu asfaltti”
Elomaa iloitsee Varsinais-Suomen satsauksista – Postitie ja eläinpoliisikokeilu saivat merkittävän tuen
Joulurahaa jälleen ampumaradoille – Simula: Teimme tästä tärkeän perinteen
Sillanpää: Rahoitusta tärkeään tutkimustyöhön – ”Investointi ihmisten hyvinvointiin”
Rintamäki: Vaasan vaalipiirin alue sai panostuksia tärkeisiin hankkeisiin
Ronkainen tyytyväinen valtiovarainvaliokunnan budjettimietintöön – ”Turvallisuus ja maanpuolustus pidetään kunnossa myös vaikeina aikoina”
Antikainen: Pohjois-Karjalaan merkittäviä panostuksia – liikenneturvallisuus ja ampumaurheilu keskiössä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kristillinen kasvatus kuntien elinvoima Tomi Immonen ampumaradat maanpuolustustahto jakovara metsästäjät vapaaehtoinen maanpuolustus Kaisa Garedew valtiovarainvaliokunta Hallitusohjelma Keski-Suomi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä oikeat arvot esillä – tukea maaseudulle, kristillisille arvoille ja Suomen kielelle ja kulttuurille

Junnila tyytyväinen Varsinais-Suomen jakovaroihin: ”Ensi kesänä tuoksuu asfaltti”
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö on valmistunut. Budjettiin tehtiin lisäyksiä, joista monet ovat Varsinais-Suomelle suotuisia. Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.) on tyytyväinen lisäyksiin.

Joulurahaa jälleen ampumaradoille – Simula: Teimme tästä tärkeän perinteen
Valtiovarainvaliokunta jakaa jälleen eduskunnan perinteiset joululahjarahat. Hallitus kohdistaa nyt jo kolmatta kertaa avustuksia ampumaradoille eri puolille Suomea. Tällä kertaa avustusta saa peräti 15 ampumarataa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jenna Simula iloitsee ampumaratojen saamasta tuesta.

Perussuomalaiset: Nato lisää arjen turvallisuutta – poliisin reservi ja ampumarataverkosto turvaavat Suomen
Perussuomalaisten puolustusvaliokunnan kansanedustajat korostavat, että sisäiset ja ulkoiset turvallisuusuhat muodostavat yhden kokonaisuuden. He painottavat viranomaisten ensivasteen merkitystä hybridiuhkiin ja kiittävät hallitusta poliisin reservin perustamisesta sekä ampumarataverkoston laajentamisesta. Kansanedustajat muistuttavat, että myös Nato vahvistaa arjen turvallisuutta Suomessa.

Ampumarataluvitus helpottuu – Simula: ”Loppu mielivaltaiselle sulkemisvimmalle”
Hallitus ehdottaa tiistaina lausunnoille lähteneessä esityksessään ampumaratojen luvituksen muuttamista. Esityksen tavoitteena on turvata vanhat ampumaradat ja helpottaa uusien avaamista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jenna Simula pitää esitystä historiallisena.
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Elon Musk piti normaalien ihmisten puolta talouslehden haastattelussa: ”Teitä toimittajia vihataan paljon enemmän kuin te tajuatte”
Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









