Helsingin PS-Nuoret vaativat poliittisten nuorisojärjestöjen tukien lakkauttamista

10.05.2017 |10:42

Helsingin kaupunki on myöntänyt poliittisille nuorisojärjestöille jälleen lähes 180 000€ tukea toiminta- ja palkkausavustuksina.

Helsingin Perussuomalaisten nuorten hallituksen jäsen ja nuorisolautakunnan jäsen Marika Sorja esitti keskiviikkona nuorisolautakunnan kokouksessa, ettei poliittisille nuorisojärjestöille myönnetä lainkaan kaupungin tukea vaan varat ohjataan alueelliseen nuorisotoimintaan. Kukaan ei kannattanut Sorjan esitystä.

– Kaikki tämä raha on pois alueellisesta nuorisotoiminnasta. Nyt samalla summalla, jolla voitaisiin ylläpitää nuorisotaloja, järjestää harrastuskursseja tai uusia pelitalojen kalustoa useiden nuorten käyttöön, kustannetaan muutamalle poliittiselle broilerille suojatyöpaikka, valittelee Helsingin nuorisolautakunnan jäsen Sorja.

PS-Nuoret pärjäävät omillaan

Poliittiset nuorisojärjestöt saavat pelkästään valtiolta useita satoja tuhansia euroja tukea, mutta tästä huolimatta vanhojen puolueiden nuorisojärjestöt vetoavat usein siihen, että heidän toimintansa lakkaisi ilman kaupungin myöntämiä tukia.

– Onko todella niin, että vain PS-Nuorten aate innostaa nuoria poliittiseen toimintaan ilman rahallista palkkiota? Helsingin PS-Nuoret eivät tänäkään vuonna hakeneet kaupungin tukea – tästä huolimatta toimintamme kukoistaa ja lukuisat nuoret pääsevät kauttamme vaikuttamaan yhteiskuntaan itselleen mielekkäällä tavalla, näpäyttää Helsingin PS-Nuorten varapuheenjohtaja Krista Bister.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat










PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää