

LEHTIKUVA
Helsinkiin ei haluta suurmoskeijaa – ”Ei edistä kotoutumista, verotuotto on nolla”
Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä vastustaa suurmoskeijahanketta. Ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Raatikainen painottaa tiedotteessaan, että kaupungin tulisi moskeijahankkeen sijaan keskittyä tuottamaan asuntoja veronmaksajille.
– Suurmoskeijahanke ei ole yleishyödyllinen, joten Helsingin kaupungin ei tulisi edistää hanketta veronmaksajien varoilla tai alle markkinahintaisten tonttien luovuttamisella Helsingin paraatipaikoilta, jollainen mm. Hanasaari meren ääressä on. Asuntopulasta kärsivä Helsinki kaipaa asuntoja ja veronmaksajia asuntoihin. Moskeijoiden verotuotto on nolla, perussuomalaisten valtuustoryhmä painottaa.
Välienselvittelyjen riski kasvaa
Ryhmä kertoo, että hanketta on käyty esittelemässä heille ja että suunnitteilla on keskus, jossa moskeijan lisäksi olisi myös urheilu- ja harrastetiloja.
– Hankkeen toteuttamisen väitetään helpottavan maahanmuuttajien kotoutumista. Väite on varsin kyseenalainen eikä siitä liene tutkimustietoa ainakaan Suomessa.
– Suurmoskeijahankkeen rahoitus on saamiemme tietojen mukaan suurimmaksi osaksi tulossa Bahrainista, missä sunnien ja shiia-muslimien välit ovat välillä kärjistyneet yhteenotoiksi. Uskonnollisten välienselvittelyjen riski Suomessakin voi kasvaa, jos Helsinkiin rakennetaan vain yhtä aatesuuntaa palveleva suurmoskeija.
Ei erityispalveluja tietyille ryhmille
Perussuomalaisten valtuustoryhmän mielestä maahanmuuttajien eriytyminen omiin tiloihinsa ei lähtökohtaisesti edistä integroitumista.
– Omien jättiläistilojen järjestäminen maahanmuuttajille ei edistä kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Kaupungin tehtävä on varmistaa kaikille kaupunkilaisille yhdenvertaiset ja samat palvelumallit, eikä eriyttää uskonnollisin perustein osaa palveluja tietylle ryhmälle.
Helsingin Perussuomalaisten valtuustoryhmä ja Perussuomalainen Helsinki esittävät, että Helsingin kaupunki toimii kaupunkilaisten suuren enemmistön edun mukaisesti eikä kiirehdi tai taloudellisesti edistä hanketta millään tavalla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Somalitaustainen Ayaan Hirsi Ali: ”Islam ei ole rauhan uskonto”

Helsinkiin kaavailtu suurmoskeija jakaa mielipiteet – Vihervasemmisto toivoo rauhan tyyssijaa, PS: Vaarallinen ja kallis riskihanke

Helsingin moskeijahankkeen vetäjät jättävät omatkin velkansa maksamatta – toisella ulosotossa yli 30 000 euroa

PS-valtuutettu käynnisti kuntalaisaloitteen: Helsinkiläiset äänestämään suurmoskeijasta – hanke herättänyt laajasti vastustusta
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.















