Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Huhtasaari: Olisko aika alkaa suvaita erilaisia mielipiteitä?

11.06.2017 |14:16

Kansanedustaja Laura Huhtasaari nousi Jyväskylässä perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi. Laura on erittäin tyytyväinen myös Jussi Halla-ahon valinnasta puolueen johtoon.

– Arvostan Jussin modernia poliittista linjaa. Nyt on aika alkaa tehdä yhdessä uusia suunnitelmia ja kirkastaa puolueen linjaa.

Lauran mukaan perussuomalaisten tehtävä on paitsi edistää omaa ohjelmaa, myös luoda painetta muihin puolueisiin.

– Perussuomalaiset on kansallismielinen, suomalaisuutta korostava ja isänmaallinen puolue. Minulle isänmaallisuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että maamme vanhuksista pidetään hyvää huolta ja vammaiset saavat kaiken tarvitsemansa hoidon.

– Perussuomalaiset muuttaa koko maailmaa, mutta me aloitamme Suomen muuttamisesta, Laura sanoo.

Lauantaina nähtiin ja kuultiin useita turhautuneita ja kiukkuisia kommentteja perussuomalaisten puoluekokouksen valinnoista. Esimerkiksi Vihreiden Ville Niinistön mukaan Suomella ei ole varaa siihen, että perussuomalaiset on hallitusvastuussa. Uusi Suomi -lehden päätoimittaja Markku Huusko järkyttyi Halla-ahon valinnasta niin paljon, että hän esitti kuinka ”Halla-aho on heti heitettävä ulos vallan ytimestä”.

Huhtasaari pitää tällaisia puheenvuoroja demokratian halveksumisena.

– Olisiko jo aika lopettaa vihapuhe ja alkaa suvaitsemaan erilaisia mielipiteitä? Suomessa demokratia tarkoittaa sitä, että yhteistyöhön pitää pystyä myös niiden kanssa, jotka ajattelevat asioista eri tavalla.

ILKKA JANHUNEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää