

Glasgow´n Prestwickin kentällä oli ruuhkaa, kun maailman johtajat lensivät kaupunkiin yksityiskoneillaan huolehtimaan ilmastosta. / LEHTIKUVA
Huhtasaari tiedustelee komissiolta yksityislentokoneiden käytöstä: Kuinka paljon maksaa veronmaksajille?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on tehnyt kirjallisen kysymyksen komissiolle yksityislentokoneiden käytöstä.
Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on käyttänyt lehtitietojen mukaan lentokoneita jopa 55 kilometrin matkalla Wienistä Bratislavaan. 34:stä virkamatkasta kahdeksaantoista on käytetty lentokonetta ja mm. Glasgown ilmastokokoukseen Von der Leyen siirtyi lentokoneella, vaikka Brysselistä on junayhteys Britanniaan.
– Tiedustelen komissiolta, kuinka paljon päästöjä heidän yksityislentelyistään syntyy ja mitä se veronmaksajille maksaa. Komissio ei mielellään puhu näistä asioista, mutta uskon, että asia kiinnostaa suomalaisia EU:n nettomaksajina,Laura Huhtasaari sanoo.
Suomalaisia ajetaan ahtaalle
Suomen valtamediat uutisoivat runsaasti ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista ja ne ovat korostetusti esillä pienimmissäkin yhteyksissä. Perussuomalaiset ovat korostaneet, että suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko eikä suomalaisia tulisi syyllistää ilmastoasioissa. Suomen päästöt ovat noin promillen (0,1 %) luokkaa globaalisti.
– Suomalaisia ajetaan ahtaalle nostamalla bensan ja energian hintaa ”ympäristösyihin” vedoten ja Helsingin kaupunki hurskastelee suomalaisen lihan boikotilla, mutta komission lentomatkailusta ympäristövaikutuksineen vaietaan, Huhtasaari moittii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lentomatkailu yksityislentokone Glaskow´n ilmastokokous nettomaksajat Ursula von der Leyen veronmaksajat kustannukset EU-komissio Laura Huhtasaari
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari: EU:n uudistukset jäävät byrokratian vuoksi aina puolitiehen – ”On hyvä, ettei hulluimmat ideat etene”

Kaksinaismoralismin karnevaalit Skotlannissa: 400 yksityistä suihkukonetta rahtaa maailman johtajia ilmastohuippukokoukseen

Yle laskee suomalaisten aiheuttamiksi sekä oman vientiteollisuuden että ulkomailta tuotujen tuotteiden aiheuttamat päästöt – Halla-aho: ”Miksi suomalainen on aina syyllinen?”

Immonen: Suomi ei saa hyväksyä uusia EU-tukipaketteja – ”Hallituksen olisi korkea aika sanoa ääneen, että nyt riittää, emme halua maksaa huonosti taloutensa hoitaneiden maiden törsäilyä”

Kokoomus kepittämässä kansaa ylikunnianhimoisilla ilmastotavoitteilla – Purra: Vähempikin riittäisi – ”Näillä toimilla on seurauksia veroihin ja kansalaisten kustannuksiin”
Viikon suosituimmat

Helsingin kaduilla ihannoidaan Hamasin väkivaltaa – Antikainen: Tämä on jo turvallisuusriski
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää viime perjantaina Helsingissä nähtyä Palestiina-mielenosoitusta vakavana hälytysmerkkinä. Mielenosoituksessa kannettiin isoa punaista banderollia, jossa luki “Eläköön aseellinen vastarinta”, ja sen rinnalla heilutettiin palestiinalaislippuja Helsingin ydinkeskustassa.

Wall Street Journal: Transsukupuolisuuden taustalla ”sosiaalinen tartunta” – muunsukupuolisiksi identifioituvien nuorten määrä romahti kahdessa vuodessa
Arvovaltainen Wall Street Journal kertoo tutkimuksista, joiden valossa transsukupuoliseksi identifioitumisen taustalla on "sosiaalinen tartunta". Vuonna 2020 amerikkalaistutkija Colin Wrightin ura päättyi yhteen twiittiin, jossa hän kuvaili sukupuolidysforian räjähdysmäistä yleistymistä tällaiseksi tartunnaksi. Kriitikot leimasivat Wrightin transfobiseksi, ja cancel-kulttuurin ilmapiiri tuhosi hänen akateemisen uransa. Uudet tutkimustulokset näyttäisivät kuitenkin tukevan Wrightin alkuperäistä arviota.

Bill Gates käänsi kelkkansa: Ilmastonmuutos ei tuhoakaan ihmiskuntaa
Jo pitkään ilmastonmuutoksen seurauksista varoittanut monimiljardööri Bill Gates on kääntänyt kelkkansa ilmastonmuutoksen suhteen. Nyt hän on sitä mieltä, että ilmastonmuutos ei tulekaan johtamaan koko ihmiskunnan tuhoutumiseen. Gates pitää silti ilmaston lämpenemistä vakavana ongelmana köyhien maiden asukkaille, joten hän kehottaa keskittymään ilmastotoimissa ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen.

Kukaan ei kannattanut Kaisa Garedewin muutosesitystä – nyt Keski-Suomen hyvinvointijohtajalle maksetaan muhkea 140 000 euron eroraha
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew esitti vuonna 2022 Keski-Suomen aluehallituksen jäsenenä, että hyvinvointialueen johtajan eroraha olisi kuuden kuukauden sijaan kolme kuukautta tai porrastettu. Esitys raukesi kannattamattomana.

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa
Pakolais-, siirtolais-, maahanmuutto-, monikulttuuri- ja kotouttamistoiminta takaa järjestöille vuositasolla suhteellisen helposti satojen tuhansien, jopa miljoonien eurojen avustustulot veronmaksajien rahoista. Yksi näistä toimijoista on Suomen Pakolaisapu ry, jonka henkilöstöä toimii myös Suomen ulkopuolella.

Helsingin yliopiston suojissa toimiva anarkistiryhmä häiriköi valtiovarainministeri Purran kotia – erityisavustaja Matias Turkkila muistuttaa turvallisen tilan periaatteista
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) piirissä toimiva anarkistinen A-ryhmä on äskettäin käynyt levittämässä valtiovarainministeri Riikka Purran kodin läheisyyteen banderollin, jossa ryhmä haistattelee Purralle. Banderolli on muutenkin sävyltään uhkaava.

Antikainen vaatii Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaa katkaisemaan tuen anarkistiryhmälle: ”Tämä on suoraa väkivallalla vihjailua poliittisia päättäjiä kohtaan”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) lopettaa välittömästi rahoituksen ja muun tuen anarkistiselle A-ryhmälle, joka on osallistunut hallituksen ministereihin kohdistuvaan uhkailuun.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.

Lontoon junassa joukkopuukotus – poliisi ei pidä tekoa terrori-iskuna
Lontooseen matkalla olleessa junassa tapahtui lauantai-iltana joukkopuukotus, jossa yksitoista ihmistä sai vammoja. Viranomaiset korostavat, että kyseessä ei välttämättä ollut terrori-isku ja kehottavat yleisöä olemaan spekuloimatta teon syitä. Joukkopuukotukset ovat yleistyneet Britanniassa. Kuukausi sitten Manchesterissa synagogan edessä tapahtunut joukkopuukotus myönnetään nyt islamistiseksi terroriteoksi.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.















