

LEHTIKUVA
Huippumullah linjaa talibanien oikeuskäytäntöjä: ”Seuraamme islamia ja lakimme perustuvat Koraaniin”
Taliban-liikkeen perustajiin kuuluva uskonoppinut lopettaa kerrasta spekulaatiot länsimaisesta uskonnon tulkinnasta. Afganistanissa kuolemantuomio tulee taas virallisestikin käyttöön ja varkaudesta rangaistuksena on käden amputaatio. Teloitukset ja jäsenten katkomiset eivät tosin ole välttämättä enää yleisötilaisuuksia.
– Meitä arvosteltiin aikoinaan ankarasti siitä, että rangaistuksia pantiin täytäntöön stadionilla, mutta emme ole koskaan sanoneet sanaakaan muitten lainsäädännöstä tai rangaistuksista, sanoo mullah Nooruddin Turabi, entisen Taliban hallinnon oikeus- ja uskontoministeri ja nykyhallinnon vankilavastaava Associated Pressin haastattelussa.
– Kukaan ei tule sanomaan meille, millaisia lakeja meidän pitäisi soveltaa. Seuraamme islamia ja lakimme perustuvat Koraaniin.
Vanhat rangaistukset uudelleen käyttöön
Turabin mukaan tuomarit tulevat nyt olemaan sekä naisia, että miehiä. Entisellä hallituskaudella käytössä olleet rangaistukset – mukaan lukien amputaatio ja teloitukset – otetaan uudelleen käyttöön. Hän on menettänyt toisen silmänsä ja jalkansa taistelussa venäläisiä miehittäjiä vastaan 1980-luvulla.
– Käsien katkaiseminen on erittäin tärkeätä turvallisuuden kannalta.
Entisestä poiketen Taliban sallii nyt television katselun, matkapuhelimet, valokuvat ja videot. Näin tapahtuu, koska media on tarpeellinen sanoman levittämisen kannalta.
– Sen sijaan, että saavuttaisimme satoja, voimme nyt saavuttaa miljoonia.
Turabi pohtii myös, että jos rangaistukset olisivat julkisia, ihmiset levittäisivät tapahtumasta kuvia ja videoita ja sillä olisi rikoksia ehkäisevä vaikutus. Yhden tavoitteensa Taliban on jo kovalla linjallaan saavuttanutkin, sillä pääkaupunki Kabul on tänään huomattavasti entistä turvallisempi kaupunki tavallisen kansalaisen kulkea.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Mullah Nooruddin Turabi käsien katkaiseminen amputaatio Mullah teloitukset talibanit Taliban Kabul lainsäädäntö rangaistukset Afganistan Islam
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Taliban: ”Me otamme rikoksiin syyllistyneet afgaanit takaisin”

Afganistanista saattaa lähteä vuoden loppuun mennessä puoli miljoonaa pakolaista ja moni heistä suuntaa kohti Eurooppaa

Purra: Afganistanin tytöt ja naiset olivat heikossa asemassa jo ennen Talibania – afgaanimiesten asenteet tai kulttuuriset piirteet eivät poistu asuinmaata vaihtamalla

Purra: Turvapaikkajärjestelmä toimii oudosti – ”Maahan tuodaan sotilaiden turvaamana Suomesta turvapaikan saaneita ihmisiä, ovat lähteneet Afganistaniin lomailemaan”

Karu tilinpäätös Afganistanista – Huhtasaari: ”Hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa”, Junnila ei usko suursotien jälkipyykin pesun kiinnostavan tämän jälkeen

Isis leikkii propagandassaan teloituksilla ja helvetin tulella – esikuvat peliteollisuudesta ja Hollywoodista

”Tuntemattomat sotilaat” uhmaavat Talibanin valtaa – sunnien ja shiiojen konflikti jatkuu Afganistanissa

Talibanien medialinjaus: Naiset pois tv-sarjoista ja draamoista Afganistanissa

Koirat, kissat ja kanit pannaan Iranissa – vanhoillinen papisto haluaa eroon lemmikeistä
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













