

LEHTIKUVA
Afganistanista saattaa lähteä vuoden loppuun mennessä puoli miljoonaa pakolaista ja moni heistä suuntaa kohti Eurooppaa
Afganistanin pakolaisia oli vuonna 2020 maan sisällä 3 miljoonaa ja ulkomailla 2,8 miljoonaa. Ulkomaille suuntaavien uusien pakolaisten määrä voi nousta yli puoleen miljoonaan tämän vuoden loppuun mennessä. Osa heistä suuntaa Turkkiin ja paine uuteen pakolaisvyöryyn kohti Eurooppaa kasvaa.
Jo ennen Talibanin valtaannousua Afganistanista oli lähtöisin 10 prosenttia koko maailman pakolaisväestöstä, todetaan amerikkalaisen, sitoutumattoman kansainvälisen politiikan ajatushautomon CFR:n artikkelissa. Useimmat kotiseutunsa jättäneet ihmiset ovat jääneet Afganistaniin ainakin toistaiseksi. Monilta puuttuvat kuitenkin katto pään päältä, riittävä ravinto sekä terveydenhoito.
Talibanin vallattua Kabulin Afganistanista on lähtenyt pakolaisiksi kymmeniä tuhansia ihmisiä ja YK:n pakolaisjärjestön mukaan vuoden vaihteeseen mennessä luku voi nousta puoleen miljoonaan. Maasta evakuoitiin eri puolille maailmaa vanhan hallinnon romahtaessa yli 120 000 henkilöä.
Kun afganistanilaiset pakenevat maasta, he suuntaavat yleisimmin joko Pakistaniin tai Iraniin. Vuonna 2020 Pakistanissa ja Iranissa oli jo 2,2 miljoonaa dokumentoitua afgaanipakolaista. Euroopassa olevien afgaanipakolaisten määrä oli 557 000 ja heistä kolmannes oli Saksassa.
Eurooppaan Turkin kautta
Afganistanin väestö koostuu useista etnisistä ryhmistä, joista suurin on pataanit. Heitä on lähes puolet 38 miljoonaisesta väestöstä. Pataanit ovat sunnimuslimeja ja heitä asuu kummallakin puolella Afganistanin ja Pakistanin välistä rajaa. Ehkä pahiten talibanien valtaannoususta ovat kärsineet hazarat, jotka ovat shiiamuslimeja. Heitä on kymmenisen prosenttia väestöstä ja he suuntaavat ymmärrettävästi shiialaiseen Iraniin.
Talibanin nykyhallinto on ollut haluton päästämään ihmisiä lähtemään maasta ja myös Pakistan ja Iran ovat rajoittaneet pakolaisten pääsyä alueilleen. Tämä on johtanut laittomiin rajanylityksiin, joiden määrästä ei ole tietoa.
Kymmenet tuhannet afgaanit ovat vuosikymmenen ajan kävelleet Iranin läpi Turkkiin ja sieltä Eurooppaan. Turkissa on parhaillaankin odottamassa eteenpäin pääsyä eri maista tulleita miljoonia pakolaisia ja nyt siis lisää saattaa olla tulossa Afganistanista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maan sisäinen pakolaisuus sunnit hazarat pataanit talibanit Taliban pakolaisvyöry 2015 laittomat maahanmuuttajat Shiiat Pakistan Afgaanit Iran Turkki Afganistan pakolaiset Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreät vievät tolkun Suomen maahanmuuttopolitiikasta, hallituskumppanit vaikenevat – ”Demareilta ja keskustalta ei ainuttakaan vihreiden pyrkimyksiin liittyvää puheenvuoroa”

Rantanen Afganistan-evakuoinneista: ”Hallituksen pitäisi kertoa, keitä tänne tuli”

Afganistanin kaaos näkyy jo Euroopassa: Tuhannet laittomat maahanmuuttajat pyrkivät kanaalin yli Englantiin

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus houkuttelee toimillaan siirtolaisvyöryä – kokonaiskustannukset vuodessa ovat miljardeja

Perussuomalaiset haluavat vastuun kotoutumisesta maahanmuuttajalle sanktioiden uhalla: ”Emme halua Suomen luisuvan Ruotsin tielle”

Suuret EU-maat siirtyivät nopeasti perussuomalaisten linjalle – Purra: ”Jäsenmaissa ymmärretään, ettei uusi siirtolaisvyöry ole enää mahdollinen”

Huippumullah linjaa talibanien oikeuskäytäntöjä: ”Seuraamme islamia ja lakimme perustuvat Koraaniin”

”Tuntemattomat sotilaat” uhmaavat Talibanin valtaa – sunnien ja shiiojen konflikti jatkuu Afganistanissa

Talibanien medialinjaus: Naiset pois tv-sarjoista ja draamoista Afganistanissa
Viikon suosituimmat

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.
















