Ilkka: Susanna Koski väistyy Pohjanmaan Kokoomuksen johdosta

11.09.2013 |19:41

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski ei aio jatkaa Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana. Hänen kautensa päättyy vuodenvaihteessa.

– On ollut alusta asti selvää, että jos tulen valituksi kokoomusnuorten puheenjohtajaksi, en tavoittele enää jatkokautta piirini johdossa. On selvää, että tehtävät ovat ristiriidassa, eikä ole mielekästä, että niitä hoitaa yksi ja sama henkilö, Koski kertoo tiedotteessaan.
Asiasta kertoo Vaasassa ilmestyvä Ilkka.

Koski jatkaa tästä huolimatta yhä kokoomuksen puoluehallituksessa. Vuodenvaihteen jälkeen hän osallistuu puoluehallitukseen kokoomusnuorten KNL:n edustajana.

Työntöä oli

Kosken päätös saattoi johtua paitsi omasta aktiivisesta halusta, myös vahvasta työnnöstä. Pohjanmaan Kokoomuksen varapuheenjohtaja Annu Ridanpää-Taittonen sanoi jo aiemmin Yle Uutisille, että Susanna Kosken jatkaminen puheenjohtajana voi olla hankalaa jo pelkästään hänen esittämiensä radikaalien mielipiteidensä vuoksi, jotka poikkeavat sekä emäpuolueen että piirin tavoitteista.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin

13.10.2025 |10:47
10.
Suomen uutiset logo

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”

17.10.2025 |12:11

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää