

Ilpo Haalisto ehdolle varapuheenjohtajakisaan
Kasvatustieteiden maisteri Ilpo Haalisto asettuu ehdolle puolueen viikonloppuna järjestettävissä varapuheenjohtajavaaleissa. Haalisto perustelee ehdolle asettumistaan sillä, että puoluejohtoon tarvitaan eduskunnan ulkopuolista näkemystä.
– Puolue tarvitsee nyt eduskunnan ulkopuolista näkemystä. Poikkean valtavirrasta edunvalvojana EU:n ytimessä. Puolue saa minusta uutta voimaa ja kokemusta puheenjohtajistoonsa. Tutkijakoulutettuna puhun sujuvaa ranskaa ja saksaa kotimaisten lisäksi, Haalisto kertoo tiedotteessaan.
– Minua on tähän kentältä pyydetty toimiessani EU:n Alueiden komiteassa maakuntien lähettiläänä ECR-ryhmän Bureau-jäsenenä ja ECON-talouskomission koordinaattorina.
Haalisto kertoo neuvottelevansa tavallisia kansalaisia koskevista ruohonjuuritason direktiiveistä komission ja parlamentin kanssa Suomen valtuuskunnassa. Hän lobbaa myös Suomelle aktiivisesti EU:n rakennerahoja.
– Toimin isäntänä syksyllä ECR:n huippukokouksessa Turussa jossa esittelen nopean TEN-T-moottoritien Turusta Kirkkoniemeen Oulun kautta. Tie toimii Pohjois-Euroopan merisilkkitienä Kiinaan Kirkkoniemeltä, sekä datakaapeliyhteytenä Euroopasta Suomen kautta Kirkkoniemestä merenpohjaa pitkin Japaniin ja Kiinaan.
Ehdokkaan kertoo, että Tukholma-Turku-Oulu-Kirkkoniemi-moottoritien kaistojen väliin mahtuu myös rautatie parantamaan pohjoisen malmikuljetuksia sekä työmatkaliikennettä.
– Suomella avautuu mahdollisuus omaan Jäämeren laivastoon jäänsärkijätelakoineen saattoaluksina talvimerenkulkuun Koillisväylällä. Neste saa oman tukiaseman Greenoil-öljynporauksilleen. Suomi Euroopan Pohjoisen ulottuvuuden transitioväylänä saa uuden alueellisen kasvun mahdollisuuden strategisesti tärkeässä TEN-T-verkostossa, Haalisto kirjoittaa.
Hän haluaa muuttaa Suomen passiivista tukipakettipolitiikkaa Etelä-Euroopan ongelmiin. Hän haluaa myös pitää koko Suomen asuttuna ja työllisyyden kasvussa pohjoisia maakuntia myöten.
Haalisto sanoutuu ECR-ryhmän kanssa irti Välimeren yli suuntautuvasta maahanmuuttotulvasta.
– Siinä sotketaan työperäinen maahanmuutto ja pakolaisuus. Emme sulje silmiämme vaan haluamme olla ratkaisemassa ongelmaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













