

LEHTIKUVA
Immoselta ja Puistolta ratkaisuja työvoiman kohtaanto-ongelmaan: Haittamaahanmuutto kuriin – ”Asuntoja töissä käyville suomalaisille”
Vaalien lähestyessä kaikki puolueet ovat kilvan huolissaan ”kohtaanto-ongelmasta” eli siitä, että työ ja sen tekijät eivät kohtaa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen ja perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Sakari Puisto ovat kuitenkin sitä mieltä, että itse aiheutetulla, vastuuttomalla maahanmuuttopolitiikalla on ollut merkittävä rooli ongelmassa.
Turvapaikanhakijat pois kasvukeskuksista
Yksi kotouttamispolitiikan vakioväitteistä on, että se auttaa työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaan.
– Kuten usein kerrotaan, oleskeluluvan saatuaan turvapaikanhakijat kyllä muuttavat erittäin hanakasti kasvukeskuksiin lähelle työpaikkoja. Sitä ei kuitenkaan sanota ääneen, että useimmat eivät tule töihin kyseisiin työpaikkoihin, Puisto toteaa.
– Tosiasiassa kohtaanto-ongelma siis pahenee, kun työpaikat ja nimenomaan työtä tekemättömät kohtaavat. Kun samoilla asuntomarkkinoilla on nyt uusi ryhmä tukien varassa eläviä, vastaavasti työtätekevien ja työpaikkojen kohtaaminen vaikeutuu entisestään.
Työssäkäyvä väki kilpailee samoista asunnoista ja nämä asunnot ovat pois niiltä henkilöiltä, jotka ovat tai voisivat olla töissä kyseisissä työpaikoissa.
Työssäkäyvät asuvat yhä kauaempana
Kasvaneen kysynnän tuoman hintapaineen vuoksi moni työssäkäyvä asuu kauempana. Lisääntyneet liikkumisen kustannukset puolestaan heikentävät edelleen työtätekevien ostovoimaa.
– Tilannetta voitaisiin korjata ensinnäkin hillitsemällä haittamaahanmuuttoa, jolloin paine kasvukeskuksissa vähenisi jo sinänsä merkittävästi. Toiseksi nyt tämän vuoksi asumis- ja toimeentulotukiin sitoutuvia varoja ja vuokra-asuntotuotantoa voitaisiin kohdentaa aidosti hyödyksi, Immonen ehdottaa.
Asumistukien määrä tuplaantunut
Jo pelkästään koko asumistukien määrä on ylittänyt 2 miljardia, määrä on peräti tuplaantunut kymmenessä vuodessa. Suomen liikenneverkon korjausvelka puolestaan on 2,5 miljardia euroa ja kasvaa 100 miljoonalla eurolla vuodessa.
– Vapautuvia määrärahoja voitaisiin käyttää liikenneyhteyksien kehittämiseen työmatkustamisen helpottamiseksi ja siten kohtaanto-ongelman lieventämiseksi, Immonen ja Puisto pohtivat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kohtaanto-ongelma työvoima haittamaahanmuutto Turvapaikanhakijat Sakari Puisto Olli Immonen Asuminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


SPR on perustanut laittomasti maassa oleskeleville yömajoja, pyytää kerrostalonaapureita salaamaan asian – Ville Tavio: ”Vastenmielistä touhua”

PS:ltä kovia tavoitteita: Työllisyys yli 75 prosentin, keskituloisten verotusta alemmas, asumisen kustannukset kuriin

PS-kansanedustajat: Työn perässä muuttavat vapautettava asuntokaupan varainsiirtoverosta

Meri: Mitä Suomi hyötyy haittamaahanmuutosta?

CNBC: Yhdysvalloissa lähes joka kolmas yksityiseltä asunnon vuokrannut ei suoriutunut elokuun vuokrastaan
Viikon suosituimmat

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Antikainen: Kulttuurieliitin tekopyhyys – väärä kuva kaataa Miss Suomen, nyrkit eivät kaada räppäriä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Ulkomaalaistaustaisilla merkittävä yliedustus pääkaupunkiseudun vuokra-asunnoissa
Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Suomen Perustan tutkimus selvitti: Vieraskielisten määrä kasvaa vauhdilla pääkaupunkiseudulla – palkkatulot lähes puolet kantaväestöä heikompia
Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.













