Intomieliset woke-hyvikset rakensivat rotuihin perustuvan etuoikeusjärjestelmän – lopputulos on käsittämätön sekasotku, joka törmää nyt kiviseinään

2020-luvulla yleistynyt identiteettipoliittinen johtamisoppi monimuotoisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja inkluusiosta on törmännyt juridisiin haasteisiin. Wokeen liitetty oppi vaatii etnisyyteen perustuvaa erityiskohtelua vähemmistöille, joiden nähdään olevan heikossa asemassa. Instituutiot ja yritysmaailma ovat syytäneet miljardien edestä varoja puuhasteluun, joka toisaalta edellyttää ihmisten lokerointia hyvin tarkkarajaisesti. Rajanveto on kuitenkin jäänyt epämääräiseksi, ja Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmä on vähitellen puuttunut asiaan. Kriitikoiden mukaan monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta ajaisi paremmin ihmisten mahdollisen avun tarpeen arvioiminen yksilöllisesti ilman rodullisia stereotypioita.

Aiemmin vasemmisto vastusti ihmisten etnistä lokerointia ja saattoi jopa väittää, ettei varsinaisia rotuja voisi määritellä tarkkarajaisesti. Viime vuosina länsimaissa on puolestaan noussut muotiin identiteettipoliittinen johtamisoppi DEI: Diversity, Equity & Inclusion (suom. monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja inkluusio). Se on vaatinut ihmisten etnistä lokerointia, ja erityisesti identiteettipoliittinen vasemmisto on intoillut asiasta.

”Ketä DEI:n olisi tarkoitus auttaa ja miksi?”, kysyy Dan Lennington amerikkalaisen National Review -lehden artikkelissa. ”Tämän ei pitäisi olla hankala kysymys, mutta ne, jotka ovat tuputtaneet ’diversiteettiä, yhdenvertaisuutta ja inkluusiota’ eivät näytä ajatelleen asiaa kovin pitkälle.” Lennington huomauttaa, että DEI-ohjelmat voivat vielä törmätä vakaviin juridisiin haasteisiin.

Vuodesta 2020 lähtien DEI-ohjelmat ovat yleistyneet räjähdysmäisesti. Päättäjät ympäri maailmaa ovat jakaneet miljardien edestä varoja vähemmistöihin liittyvään puuhasteluun. Kouluissa on otettu käyttöön etnisyyteen perustuvia käytäntöjä kuten kiintiöitä ja sisäänottorajoja. Yliopistomaailmassa näillä periaatteilla on tehty uudistuksia, ja stipendejä on jaettu vähemmistöagendojen ehdoilla.

Wokesta tai ”woke-kapitalismista” innostuneet korporaatiot ovat vastaavasti käyttäneet miljardeja erilaisiin lahjoituksiin, lainoihin, sopimuksiin ja virkoihin, joita on varattu pelkästään vähemmistöjen edustajille.

Edellä mainitut käytännöt perustuvat yhteen keskeiseen ydinuskomukseen: etniset vähemmistöt ovat kaikki ”heikkoja”, ”marginalisoituja”, ”aliedustettuja” – ja tästä syystä historialliset vääryydet tulisi korjata suosivalla erityiskohtelulla.

Vähemmistö on kuitenkin hankala käsite, sillä se johtaa lopulta törmäyskurssille lainsäädännön kanssa. Ihmisten luokittelu ”vähemmistöihin” herättää enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa selkeyttä. 1970-luvulta lähtien Yhdysvalloissa on tunnistettu neljä eri etnistä vähemmistöryhmää: aasialaiset, Amerikan intiaanit, afroamerikkalaiset/mustat sekä latinot.

DEI-ohjelmat käyttävät yhä näitä vanhoja vähemmistökategorioita. Sen katveeseen jää kuitenkin entistä suurempia väestöryhmiä. Esimerkiksi, aasialaisiksi ei lueta kaikkia Aasian alueen etnisyyksiä. Lähi-itä, joka teknisesti ottaen kuuluu Aasiaan, ei yleensä tule luetuksi enää Aasiaksi DEI:n rotuopeissa.

Jopa termi ”afroamerikkalainen” on epäjohdonmukainen. Pohjois-Afrikan egyptiläiset ja marokkolaiset lasketaan usein valkoihoisiksi. Amerikan eri alkuperäiskansojen kuten hawaijilaisten tai Alaskan alkuperäisväestön luokittelu on ollut myös sekavaa. Kategorisointi on ollut mielivaltaista ja pahimmillaan ennakkoluuloista.

Tätä nykyä Yhdysvaltojen oikeuslaitos on alkanut reagoimaan etnisyyteen liittyvään erityiskohteluun. Liittovaltion tasolla puututtiin rotupohjaiseen sopimusohjelmaan, koska rajanvedot vähemmistöistä nähtiin mielivaltaisiksi, ja ne sulkivat pois ”keskiaasialaiset amerikkalaiset” sekä ”arabitaustaiset amerikkalaiset”.

Aiemmin tässä kuussa Teksasilainen tuomari Mark Pittman määräsi vähemmistöjen liiketoimintaan keskittyneen toimiston lopettamaan rotupohjaisen erityiskohtelun. Perusteluksi esitettiin, ettei Joe Bidenin hallinto kyennyt antamaan selkeää ohjeistusta rotukategorioista.

Tapaukset ovat nousseet jopa Yhdysvaltojen korkeimpaan oikeuteen. Viime kesänä kumottiin nk. affirmative action. Päätöksen myötä yliopistoja kiellettiin suosimasta etnisiä vähemmistöjä. Erityiskohtelua puolustaneet asianajajat eivät kyenneet vastaamaan kysymykseen: ”Miten eri Lähi-idän maista kuten Jordaniasta, Irakista, Iranista ja Egyptistä tulevia hakijoita tulisi luokitella?”

Nämä määrittelyhaasteet ovat kriittisiä, sillä etnisyyteen perustuvien ohjelmien tulisi olla ”tarkkarajaisia”. Tämä tarkoittaa myös sitä, että DEI-ohjelman tulisi puuttua niihin epäkohtiin, joihin se esittää tarjoavansa ratkaisua. Toisin sanoen, DEI-ohjelmien laatijoiden tulisi perustella, miksi he auttavat tiettyjä ryhmiä, eivätkä puolestaan toisia. Tähän mennessä perustelut ovat jääneet ontumaan.

Jopa nk. woken puolestapuhujat ovat tunnistaneet tämän epäkohdan. Kiistanalaisen ja sisällöltään kumotun 1619-projektin kirjoittaja Nikole Hannah-Jones kirjoitti tuoreeltaan New York Timesissa: ”Rotupohjainen erityiskohtelu on kuollut.” Hän vaati, että DEI-ohjelmien tulisi palvella ainoastaan ”orjuuden jälkeläisiä”, eikä kaikkia vähemmistöjä. Kaikki vähemmistöt eivät hänen mukaansa ole rotusyrjinnän uhreja.

Lenningtonin mukaan tässä on ainakin totuuden siemen. Hänen mukaansa DEI-ohjelmien tulisi keskittyä auttamaan niitä, jotka ovat avun tarpeessa. Sen sijaan ”orjuuden jälkeläiset” olisi liian lavea määritelmä. Kuten tuomari Pittman totesi tuoreessa päätöksessään, mm. tummaihoista ja supersuosittua tv-juontaja Oprah Winfreytä olisi hankala pitää ”vähäosaisena”.

”On aika lakata olettamasta, että ihmiset olisivat vähäosaisia pelkän etnisyytensä vuoksi.”, Lennington kirjoittaa. ”Monimuotoisuuden ja inkluusion toteutuminen edellyttää kaikkien stereotypioiden hylkäämistä ja keskittymistä yksilöiden omiin ansioihin. DEI:n puolustajat voivat joko mukauttaa käsityksiään (joskus) hyvää tarkoittavissa ohjelmissaan, tai sitten he joutuvat maksamaan tästä oppirahat oikeudessa.”