

LEHTIKUVA
Koponen: Woke-hullu ideologia ajaa tyttöjen turvallisuuden edelle
Ylitorniolaisessa koulussa ulkomaalaistaustainen 16-vuotias poika raiskasi 13-vuotiaan tytön. Tähän ei tietenkään ole syyllisenä sukupuolineutraalit vessat. Kansanedustaja Ari Koponen on kuitenkin sitä mieltä, että tästä kummunnut keskustelu sukupuolineutraaleista vessoista osoittaa, että Woke-hullu ideologia on ajanut tyttöjen ja naisten turvallisuuden edelle.
– Nykysuuntainen intersektionaalinen feminismi, jota voidaan woke-hulluudeksi kutsua, on unohtanut kaikessa järjettömyydessään naisten ja tyttöjen turvallisuuden, Ari Koponen sanoo.
– On hienoa, että tätä hulluutta on alettu kyseenalaistamaan myös laajemmin. Intersektionaalinen feministi ei aja naisten etua ja se on hyvä sanoa ääneen.
Kouluraiskaus järkyttää
Kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Koponen kommentoi Ylitorniolla tapahtunutta lapsenraiskausta. Hänen mielestään tällaisten karmivien tapahtumien kautta tulee täysin selväksi, miksi tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa on tehtävä. Lisäksi Koponen näkee, että kriminaalipolitiikan kiristykset ovat todellakin tarpeelliset.
– Ylitornion tapahtuma on aivan hirveä. En voi edes kuvitella, kuinka kauhealta tämä on uhrista tuntunut. Suomalaisten yhteiskunnan on pystyttävä parempaan tämän kaltaisten rikosten ennaltaehkäisyssä, Koponen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ari Koposen mielestä lasten sukupuolineutraalit urheilukisat ovat woke-feminismiä pahimmillaan: ”Tasa-arvon irvikuva”

Woketus huipussaan – USA:n yliopistot tarjoavat tukea Rittenhouse-tuomiosta traumatisoituneille opiskelijoille

Reijonen: Paljonko sukupuolineutraalit liikennemerkit parantavat liikenneturvaa?

Elokuva-ala alkaa jakaa sukupuoletonta Jussi-palkintoa – ”Historiallisen huono päätös”

THL:n ”Tasa-arvotiedon keskuksesta” on tullut feministisen identiteettipolitiikan linnake – asiantuntijalääkärit ulos, identiteettipoliitikot sisään

Seksistiset pilvenpiirtäjät, matematiikan valkoinen ylivalta, koululaisten ilmastolakot – viime aikojen länsimainen kulttuurivallankumous alkoi tieteeksi naamioidusta aktivismista

Ultra Bran entinen laulaja ottaa etäisyyttä taiteilijoiden ”äänekkään vähemmistön” woke-ajatteluun

Identiteettipolitiikka vastatuulessa, Philadelphian poliisi irtisanoi monimuotoisuusjohtajansa – palkka woke-virassa oli rapsakat 170 000 dollaria vuodessa

Miksi yhden asian fanaattiset joukkoliikkeet paljastuvat aina lopulta äärivasemmistolaisiksi puuhakerhoiksi?
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












