

Harvard valitsi rehtorikseen identiteettipoliittisen aktivistin, joka vähät välitti koulun oppilaisiin kohdistuvasta antisemitismistä – huonostihan siinä sitten kävi
Antisemitismi- ja plagiointikohujen ryvettämä Harvardin rehtori Claudine Gay ilmoitti tiistaina eroavansa johtotehtävistään. Joulukuussa Gayta syytettiin julkisuudessa välinpitämättömyydestä kampuksella esiintyvää antisemitismiä kohtaan. Lisäksi hänen väitettiin kopioineen osia väitöskirjastaan muilta tutkijoilta. Tuolloin Harvardin yliopisto osoitti hänelle tukensa ja toivoi tiedeyhteisön puolustavan omiaan julkiselta paineelta. Vuodenvaihteessa paljastui kuitenkin vielä lisää plagiointitapauksia. Gay reagoi näihin välittömästi eroilmoituksella. Tästä eteenpäin hän jatkaa Harvardin professorina.
Kohuttu Harvardin yliopiston rehtori Claudine Gay ilmoitti tiistaina eroavansa tehtävistään maailman arvostetuimman yliopiston johdossa.
Tätä ennen Gay oli ollut viikkokausia kansainvälisessä valokeilassa ja yksi Yhdysvaltojen kiistellyimmistä hahmoista. Häneen henkilöitynyt antisemitismikohu ja plagiointikohu alkoivat lisätä painetta myös koko yliopistoinstituutiotaan kohtaan.
”Raskain mielin, mutta rakkaudesta Harvardia kohtaan ilmoitan, että luovun rehtorin tehtävistä”, Gay kirjoitti tiistaina. ”On tullut selväksi, että on Harvardin etujen mukaista, että eroan, ja että yhteisö voi … keskittyä talon asioihin yksittäisen henkilön sijaan”
Eroilmoituksessaan Gay kiitteli mahdollisuuttaan olla luomassa yhteisöä, joka arvostaa erilaisten ihmisten kykyjä, potentiaalia ja yhteiseloa. Hän nosti esille kohdanneensa kohun aikana rasistista syyttelyä.
Harvardin korkein hallintoelin vahvisti Gayn eroilmoituksen erillisessä julkilausumassaan, joka oli kirjoitettu diplomaattiseen sävyyn. Johto ylisti Gayn paineensietokykyä sekä julkisuudessa että tämän yksityiselämässä. Lausumassa muistutettiin, että kohun aikana Gay sai mm. henkilökohtaisia rasistisia sähköpostiviestejä.
New Yorkin Rabbien hallituksen varapuheenjohtaja Joseph Potasnik kommentoi, että Gayn eroa jouduttiin odottamaan liian pitkään:
”Päätös oli oikea, mutta se olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin. Siinä ei olisi kestää näin kauan. Johtajuuden puute oli ilmiselvä. Eroaminen oli perusteltu.”
Siinä, missä Gayn ja Harvardin johdon viestit korostavat yhden henkilön kohtaamaa vihaa, Potasnik muistutti juutalaistaustaisten opiskelijoiden joutuneen sanallisen hyökkäyksen kohteeksi.
Tapahtumien kulku
Hamasin hyökkäyksen jälkeen yhdysvaltalaisilla kampuksilla nähtiin yllättäen ennätysmäinen antisemitistisen aktivismin aalto. Opiskelijoiden lisäksi jopa yliopistojen henkilökuntaa osallistui paikoittain mukaan mielenilmauksiin tai osoitti tukeaan aktivismille. Tämä lisäsi painetta yliopistojen hallintoa kohtaan. Suomen Uutiset raportoi jo lokakuussa, että Harvardin ja Pennsylvanian yliopistojen suurlahjoittajat uhkasivat vetää tukensa pois palestiinalaisaktivismin myötäilyn vuoksi.
Ensimmäiset vaatimukset Gayn eroamiselle alkoivat loppusyksystä, kun hän ei tuominnut yli 30 Harvardin opiskelijajärjestön myllykirjettä, joka piti Israelia yksiselitteisesti syyllisenä Hamasin lokakuun 7. päivän terrori-iskuihin.
Yliopistojen antisemitismikohu kiihty. Joulukuun alussa kolmen amerikkalaisen huippuyliopiston, Harvardin, Massachusetts Institute of Technologyn ja Pennsylvanian yliopiston rehtorit olivat Yhdysvaltain kongressin kuultavana johtamiensa koulujen suhtautumisesta antisemitismiin. Heiltä kysyttiin, tuomitsivatko he kansanmurhaan yllyttämisen. Jokainen rehtori kierteli kysymystä ja antoi saman vastauksen ”riippuu kontekstista”. Kohu levisi maailmalle.
Viikon sisällä Pennsylvanian yliopiston rehtori Liz Magill erosi. Myös Harvardin rehtorina toimineen Gayn sekä MIT:n rehtorin Sally Kornbluthin eroa vaadittiin entistä äänekkäämmin. Harvardin yliopistosta valmistunut finanssitalo Pershing Squaren toimitusjohtaja ja miljardööri Bill Ackman kertoi, että Gayn toiminta oli maksanut Harvardille jo miljardi dollaria.
Gay pahoitteli sanavalintojaan minimalistisesti: ”Olen pahoillani”, ”Sanavalinnoilla on väliä”. Harvardin johto osoitti Gaylle tukensa ja kehotti yliopistoa pitämään omiensa puolia poliittista painetta vastaan.
Pian joulukuun puolessavälissä alkoi plagiointikohu. Gayn väitettiin kopioineen osia väitöskirjaansa. Analyysejä todistusaineistoineen levisi netissä avoimesti. New York Post -lehti raportoi, että Harvardin yliopisto oli osallistunut tapauksen peittelyyn ja uhkaillut ulkopuolisia journalisteja lakimiehillä.
Vuodenvaihteessa myös myöhemmästä Gayn tieteellisestä tuotannosta löytyi plagioituja kohtia. Väiteltyään tohtoriksi ja kirjoitettuaan tutkimusartikkeleita hän oli kopioinut muiden tutkijoiden materiaalia viittaamatta alkuperäisiin lähteisiin asianmukaisesti. Gayn väitettiin syyllistyneen plagiointiin jo yli 20 kertaa. Tämä katkaisi kamelin selän. Seuraavana päivänä hän jätti eroilmoituksen.
Historiallista
Gayn kausi 400-vuotiaan yliopiston 30. rehtorina tulee jäämään historiaan. Hän ehti olla virassaan vain kuusi kuukautta. Harvardin historiassa rehtoreiden kaudet ovat lähes poikkeuksetta olleet huomattavasti pidempiä, yleisimmin noin 10-20 vuotta.
Tästä eteenpäin politiikantutkimuksen professori Gay jatkaa Harvardin leivissä tavallisena tiedekunnan jäsenenä. Arvioiden mukaan hän tulee kuitenkin tienaamaan rehtoritason palkkaa, lähes 800 000 dollaria vuodessa. Gayn jälkeen tilapäisessä rehtorin virassa aloittaa lääketieteeseen ja terveydenhuollon taloustieteeseen erikoistunut professori Alan Garber.
Kohun yhteiskunnalliset vaikutukset eivät rajoitu pelkästään yhteen henkilöön tai yliopistoon. Gayn ympärillä nähtyä poliittista teatteria on kommentoitu mm. osoitukseksi identiteettipolitiikan epäkohdista.
Tunnettu woke-kriitikko Christopher Rufo ihmetteli, miten tapaus innoitti tutkijoita puolustamaan plagiointia. Toinen woke-kriitikko Michael Nayna muistutti Gayn olevan itse identiteettipoliittinen aktivisti, joka on hyödyntänyt ideologista ilmapiiriä peitelläkseen puutteellisia kykyjään.
Jälkipyykki on vasta alkamassa.
Yliopistojen woke-ilmiö on totta. On syytä käydä perusteellinen keskustelu siitä, miten kiihkeä, tunteenomainen aktivismi on hiipinyt yliopistoihin, ja mitä vaikutuksia sillä on.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Bill Ackman Liz Magill Michael Nayna Alan Garber Christopher Rufo Sally Kornbluth Claudine Gay Woke Harvard
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Harvard-opiskelijoiden vetoomus: tutkinnot mitätöitävä yliopistosta valmistuneilta Trumpin liittolaisilta

Yli kolmannes valkoisista valehteli rotunsa päästäkseen yliopistoon – USA:n positiivinen syrjintä johtaa erikoisiin tekoihin

Yliopistojen suurlahjoittajat uhkaavat vetää tukensa palestiinalaisaktivismin myötäilyn vuoksi: ”Harvard epäonnistunut tuomitsemaan syyttömien siviilien barbaarisen murhaamisen”

Miksi länsimaiset wokettajat ja islamistit pelaavat yhteen? Intersektionaalinen sortoteoria on ihmeellinen liima

Vasemmiston ja islamistien epäpyhä liitto on ällistyttänyt suurta yleisöä jo vuosikausia – israelilainen vasemmistojohtaja kritisoi maailman vasemmistolaisia islamismin ja terrorismin myötäilystä

Absurdi tilanne Yhdysvalloissa: huippuyliopistojen johtajat eivät tuominneet yllyttämistä juutalaisten kansanmurhaan – ”riippuu kontekstista”

Yliopistokohu paisuu: Pennsylvanian yliopiston rehtori erosi, Harvardin rehtoria epäillään väitöskirjan plagioinnista ja miljardivahinkojen aiheuttamisesta

Ultra Bran entinen laulaja ottaa etäisyyttä taiteilijoiden ”äänekkään vähemmistön” woke-ajatteluun

Identiteettipolitiikka vastatuulessa, Philadelphian poliisi irtisanoi monimuotoisuusjohtajansa – palkka woke-virassa oli rapsakat 170 000 dollaria vuodessa
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














