Sosiaalisessa mediassa on levinnyt woke-aktivistien kuvatauluja, joiden mukaan ”Palestiinan vapaus” on mm. feministien, ilmastoaktivistien ja sateenkaariliikkeen yhteinen taistelu. Miten ihmeessä toisilleen vieraat intressiryhmät liittoutuvat nyt keskenään? Australialainen yhteiskunnallinen elokuvaohjaaja Michael Nayna tarjoaa selityksen mysteeriin. Hänen mukaansa uuden ajan identiteetti-ideologia ja erityisesti intersektionaalisen sortoteoria ovat tehneet perinteisestä länsimaisesta yhteiskuntajärjestyksestä monille yhteisen vihollisen.
Lokakuun 7. päivä. Hamas tekee yllätyshyökkäyksen Israelin puolelle, ampuu tuhansia raketteja ja toteuttaa joukkomurhan. Satoja siviilejä tapetaan koteihinsa Kfar Azassa, Be’erissä ja Netiv HaAsarassa. Hamasin laskuvarjojoukot laskeutuvat Re’imin musiikkifestivaaleille, satoja nuoria tapetaan. Päivä on verisin nyky-Israelin historiassa ja pahin yhtenä päivänä toteutettu joukkomurha sitten holokaustin.
Länsimaiden woke-liikkeen empatia ei suuntaudu juutalaisiin tai Israeliin.
Miksi?
Hamasin hyökkäys heijastuu välittömästi länsimaiseen kulttuurisotaan. Palestiinaa puolustavat woke-aktivistit jakoivat netissä kuvatauluja, joissa toistui samoja iskulauseita: ”Palestiinan vapaus on feministinen kysymys”, ”se liittyy lisääntymisoikeuksiin”, ”se on alkuperäiskansojen kysymys”, ”se on ilmasto-oikeudenmukaisuuskysymys”, ”se on queer-kysymys”, ”se on orjuuden lakkauttamista koskeva kysymys”.
Uudenlaisen luokkatietoisuuden levittäminen on tunnusomaista woke-liikkeelle.
Samaan aikaan länsimaisten suurkaupunkien kadut täyttyivät jopa kymmenien tuhansien ihmisten mielenosoituksista, joissa erityisesti muslimit osoittivat tukeaan Palestiinalle sekä huusivat islamistisia ja jopa antisemitistisiä iskulauseita. Suomessa Aalto-yliopiston rakennuksen aulaan oli ilmestynyt Palestiinaa tukevaa rekvisiittaa, ja yliopiston tutkimusassistentti oli lähettänyt Juutalaisen seurakunnan johtohahmolle uhkaavan viestin. Yliopiston johto tuomitsi mielenilmauksen ja poistatti rekvisiitan.
Viime viikolla somessa levisi video, jossa ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti päällään ikonista palestiinalaishuivia ja kutsui ilmastomielenosoituksen yhteydessä lavalle Palestiina-aktivistin. Samalla hän huusi: ”ei ilmasto-oikeudenmukaisuutta vallatulla maaperällä!” Hänen esityksensä keskeytettiin. Thunbergin Fridays for Future -liikkeeseen kuulunut saksalainen alajaosto ilmoitti tämän johdosta ottavansa etäisyyttä entiseen ruotsalaiseen johtohahmoonsa.
Jo kaksi vuotta sitten Ayaan Hirsi-Ali kirjoitti islamistien käyvän maailmanpoliittista kamppailua länttä vastaan woken kautta. Tämä voi kuulostaa on ristiriitaiselta, sillä länsimaisen sateenkaariagendan vihamielisimmät vastustajat löytyvät juuri islamilaisesta maailmasta.
Monia ihmetyttää edelleen, miten kaksi toisilleen niin vierasta poliittista ryhmää löytävät toisensa epäpyhästä liitosta keskenään.
Yhteiskunnallinen elokuvaohjaaja Michael Nayna analysoi ilmiötä blogissaan ja viestipalvelu X:ssä:
”Nämä näennäisesti erilaiset eturyhmät hitsautuvat yhteen woke-henkisen identitaarisen ideologian ansiosta. Sen suurin yhteinen nimittäjä on niin kutsuttu ”intersektionaalinen” teoria sorrosta.”
Ideologioissa yhdistyy sekä filosofisia, tieteellisiä että hengellisiä uskomuksia. Näihin uskoville ihmisille tarjoutuu mahdollisuus kokea merkityksellisyyttä ja voimaantumisen tunnetta koetussa taistelussa sortoa vastaan.
Nayna muistuttaa, että tässä yhteydessä puhe ideologiasta heijastelee yleistä nykyaikaista käsitteiden häilyvyyttä. Ideologialla viitataan poliittisten ideoiden kyhäelmään. Hänen mukaansa ideologia on joukko poliittisia tarinoita ihmisryhmistä, ja tarinoiden ansiosta he kerääntyvät joukkoliikkeiksi. Ideologiat ovat ”näennäisuskonnollisia” pelkistyksiä. Ne saavat jyrkät ja näkemyksissään horjumattomat kannattajat näkemään itsensä ja muun maailman ennalta määrätyn kaavan mukaan.
Edesmennyt australialainen politiikantutkija Kenneth Minogue käsitteli ideologioita ja joukkoliikkeitä 1980-luvulla kirjassaan ”Alien Powers”. Hänen mukaansa ideologioissa yhdistyy sekä filosofisia, tieteellisiä että hengellisiä uskomuksia. Näihin uskoville ihmisille tarjoutuu mahdollisuus kokea merkityksellisyyttä ja voimaantumisen tunnetta koetussa taistelussa sortoa vastaan.
Nämä piirteet näkyvät niin kommunismissa, natsismissa, tietyissä feminismin ja libertarisminkin muodoissa. Vain käsitys sortajasta vaihtelee. Useissa ideologioissa on taustalla oma luokkateoriansa. Ideologiat tarjoavat ratkaisuksi luokkatietoisuuden herättämistä ja sortajien tunnistamista. Nayna näkee Minoguen ajatukset nykyhetken kannalta erityisen selitysvoimaisina.
Uudenlaisen luokkatietoisuuden levittäminen on tunnusomaista woke-liikkeelle. Sen voittokulku alkoi agendan ja käsitteistön iskostamisesta erityisesti koulutusinstituutioihin. Vaikka termillä woke on nykyisin ironinen kaiku, alkuaikoina aktivistit kantoivat käsitettä ylpeydellä. Sillä viitattiin heräämiseen väärästä tietoisuudesta. Woke oli ikään kuin piilotettujen maailman sorron rakenteiden näkemistä.
Oman ristiriitaisuutensa ilmiölle tuo se, että kuvatun maailmankuvan edustajat ovat pyrkineet kiistämään woken olemassaolon ja leimaamaan käsitteen historiaansa vasten pelkäksi vastapuolen keksimäksi irvikuvaksi.
Naynan mukaan se, mikä erottaa woke-identitaarisen liikkeen muista ideologisista edeltäjistään on sorretun luokan määritelmä ja sen muovautuvuus. Ajatus ”rakenteellisesta” sorrosta on ulotettavissa useisiin eri identiteettiryhmiin. Woke jakautuu erilaisiin alakulttuureihin ja kapeampiin ideologioihin, joita yhdistää ylemmän tason intersektionaalinen oppi.
Nämä ideologiat elävät ihmisryhmien lokeroimisesta identiteetteihin ja vastakkainasettelun lietsomisesta niiden välillä. Tässä maailmankuvassa kaikki on poliittista ja vähintään politisoitavissa.
Mikä tahansa koettu epäoikeudenmukaisuus tai vääryys on mahdollista määritellä akateemiseksi muotiteoriaksi rakenteellisen sorron opinkappaleiden avulla. Nayna mainitsee monta esimerkkiä. Mustan väestön ongelmien juurisyyksi voidaan tarjota valkoisia ja ”rakenteellista rasismia”, naisten ongelmien juurisyyksi miehiä ja seksismiä, seksuaalivähemmistöjen ongelmien juurisyyksi heteroväestöä ja ”heteronormatiivisuutta” jne.
Nämä ideologiat elävät ihmisryhmien lokeroimisesta identiteetteihin ja vastakkainasettelun lietsomisesta niiden välillä. Tässä maailmankuvassa kaikki on poliittista ja vähintään politisoitavissa. Ihmisryhmät ja identiteetit ideologisoidaan. Seksuaalivähemmistöihin kuulumattomien tai identiteettipolitiikkaa välttelevien ihmisten nähdään luontaisesti sisäistäneen ”heteronormatiivisuus”.
Sortoa nähdään siellä, missä ihmiset elävät ”normaalisti” tai piittaamatta wokesta ja sen peräänkuuluttamasta identiteettipolitiikasta. Naynan mukaan tässä maailmankuvassa ainut keino todistaa oma viattomuutensa ja vapautumisensa sorron rakenteista on nöyrtyä woke-liikkeen edessä.
Lisäksi sortoa tulkitaan lähtökohtaisesti siellä, missä on tilastollisia epäsuhtia tai poikkeamia. Ihmisten väliset erot ja valintojen seuraukset niputetaan todistusaineistoksi kosmisesta rakenteellisesta sorrosta.
Nayna huomauttaa, että tämä jos mikä on ideologista fanatismia itsessään.
”Olen huomannut, että woke-ideologiaan on kääritty yksinkertaistava selitys länsimaisesta kulttuuriperinnöstä. Säälimättömän ideologisen kritiikin myötä he ovat onnistuneet typistämään monipuolisen kirjon yhteiskuntamme tapoja, uskomuksia, poliittisia käytäntöjä ja eettistä ajattelua kuulostamaan yhdeltä ”rakenteelliselta ideologialta”.
Vaikka wokea on jo pitkään arvosteltu sen älyllisistä heikkouksista ja sisäisistä ristiriidoista, uusi maailman tilanne saattaa käydä sille ylitsepääsemättömäksi.
Perinteisestä länsimaisesta yhteiskuntajärjestyksestä on siis tehty yhteinen vihollinen. Hän näkee woken olevan yhteiskuntatieteellisesti kehittymätöntä ja ylimielistä ajattelua maailman monimutkaisuudesta:
”Sivilisaatio ei ole yksittäinen systeemi tai ideologia. Se on pitkällisesti kehittynyt ekosysteemi merkityksiä ja käytäntöjä, joita ei voi vain purkaa ja järjestellä uudestaan mielivaltaisten toiveiden toteuttamiseksi. Moinen pelkistävä ja mekaaninen ajatus kulttuurista on woken keskeinen tarina.”
Vaikka wokea on jo pitkään arvosteltu sen älyllisistä heikkouksista ja sisäisistä ristiriidoista, uusi maailman tilanne saattaa käydä sille ylitsepääsemättömäksi. Stanfordin ja Harvardin yliopistoissa vaikuttava tutkija ja menestyskirjailija Niall Ferguson arvioi tuoreeltaan, että yliopistopiirien vasemmiston tuki Hamasille voi lopulta tuhota woken.
SUOMEN UUTISET