Islanti purkamassa pääomakontrollejaan

09.06.2015 |15:31

Vuonna 2008 rajun pankkikriisin runtelema Islanti on aikeissa purkaa pääomakontrollinsa, talouslehti Financial Times kirjoittaa. Lehti kirjoittaa Islannin olleen monen mielestä varsinainen mallioppilas siitä, miten vakava pankkikriisi hoidettiin.

Islanti antoi pankkiensa kaatua, mutta esti varojen siirtämisen niistä pois pääomakontrollein. Sen lisäksi Islanti devalvoi kruunuaan.

Nyt Islannin talous kasvaa yli kahden prosentin vuosivauhdilla. Maan talouden syöksy taittui jo 2010. FT toteaakin Islannin pärjänneen paljon euromaita paremmin.

Islannin pankkien ulkomaisille velkojille on luvassa kertaeräinen 39 prosentin varallisuusvero, mikäli tämän vuoden loppuun mennessä Islannin valtion asettamat ehdot eivät täyty. Jos velkojat pystyvät sulattamaan annetut ”vakausehdot”, he voivat kotiuttaa varansa verottomana.

Pankkikriisin iskiessä Islannin kolmen suurimman pankin taseet pursuivat yli 14-kertaiseksi verrattuna Islannin vuotuiseen kokonaistuotantoon.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta

27.06.2025 |09:17
7.
Suomen uutiset logo

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle

28.06.2025 |09:10
8.
Suomen uutiset logo

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta

27.06.2025 |18:17
9.
Suomen uutiset logo

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?

27.06.2025 |14:55

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää