

KUVAKAAPPAUS/YLE
Jälkiviisaat antoivat esimerkin ”huolipuheen tekopyhyydestä” – Yle sensuroi videon
Yle vaati YouTubea poistamaan videokoosteen, joka toi nololla tavalla esille Ylen vakiokasvojen kaksinaamaisuuden. Sensurointi ei kuitenkaan johtanut Ylen toivomaan lopputulokseen, vaan entistäkin useampi suomalainen on nyt nähnyt kyseisen videon. Jopa Ylen omat ”jälkiviisaat” myöntävät, että eihän se nyt niin kovin vahvasti mennyt ja toivovat videon palauttamista.
Tamperelainen perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius latasi maanantaina YouTubeen videon, johon hän oli leikannut pätkiä kahdesta Ylen Jälkiviisaat-ohjelman jaksosta. Molemmissa jaksoissa käsiteltiin mielenosoitusta, joka oli tukkinut Mannerheimintien. Ensimmäisessä oli kyse Elokapinasta, toisessa Convoy-mielenosoituksesta.
Vähemmän yllättävästi Ylen jälkiviisaiden vakiokeskustelijoiden suhtautuminen tien tukkimiseen näytti riippuvan täysin siitä, että kuka siellä on tietä tukkimassa. Vigeliuksen video toi hyvin esille Anna Perhon ja Maryan Abdulkarimin kaksinaismoralistisen suhtautumisen.
Syyskuussa Ylen Jälkiviisaissa pidettiin Elokapinan tientukkimista freesinä ja ilahduttavana.
Viime perjantaina Convoyn kohdalla tientukkiminen olikin vastuutonta ja ehkä jopa Venäjän hybridioperaatio.
Niin se mieli muuttuu. Taattua Yle-laatua. pic.twitter.com/ohlUI7waIa
— Joakim Vigelius (@joakimvigelius) February 7, 2022
Yle suivaantui tästä kahden ja puolen minuutin videokoosteesta niin paljon, että vaati YouTubea poistamaan sen tekijänoikeuksiinsa vedoten. Twitterissä sama video on vielä tallella, joten ilmeisesti Twitter ei suhtaudu sensuurivaatimuksiin yhtä suosiollisesti kuin YouTube.
– Juristiemme mukaan tämä video ei mahdu siteerauksen tai sallitun parodian piiriin, Yle väittää.
Ylen tulkinta tekijänoikeuksista on vähintäänkin kyseenalainen, sillä Suomen tekijänoikeuslaki nimenomaan sallii teosten siteeraamisen esimerkiksi arvostelua varten. Iltalehden toimittaja kysyi Ylen viestintä- ja brändijohtaja Jere Nurmiselta tarkempia perusteluja poistopyynnölle. Nurminen ei kyennyt antamaan juridisesti päteviä perusteluja, vaan vaikutelmaksi jäi, että Yle vain halusi poistaa itselleen epäedullisen videon.
Miksi julkisilla varoilla tuotettuja sisältöjä ei saisi käyttää?
Ylen suhtautuminen onkin herättänyt Twitterissä paljon keskustelua sitaattioikeudesta ja siitä, miten laajat oikeudet suomalaisilla tulisi olla Ylen omien sisältöjen käyttöön, sillä onhan ne jo kertaalleen maksettu Yle-verolla.
– Miksi julkinen yleisradioyhtiö tahtoo rajoittaa sisältöjensä leviämistä? Joakim Vigelius kysyy.
– Miksei se salli parodiaa ja kriittistä tarkastelua ohjelmistaan? Ketä tällainen linja hyödyttää?
Tampereen kaupunki vaati valtuustokoosteen poistamista
Vigeliuksen mukaan tilanne muistuttaa viime marraskuusta, kun Tampereen kaupunki vaati hänen valtuustokokouksesta tekemänsä koosteen poistoa tekijänoikeuksiinsa vedoten. Tampereen kaupunki oli siis sitä mieltä, että sillä on tekijänoikeus kaupunginvaltuuston kokouksesta kuvattuun koosteeseen.
Kyseisessä kokouksessa Veikko Vallin (ps) piti puheen, jossa hän arvosteli nykyistä humanitääristä maahanmuuttoa. Useat valtuutetut eri ryhmistä kokivat puheen rasismiksi, ihmisvihaksi, ihmisoikeussopimusten vastaisiksi sekä kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. Jokainen voi katsoa Vigeliuksen tekemän koosteen itse ja tehdä omat johtopäätöksensä siitä, miksi Tampereen kaupunki vaati sen poistamista.
Videon poistaminen aiheutti Streisand-ilmiön
Internetissä käy usein niin, että vaatimukset jonkin asian poistamisesta tai vaientamisesta aiheuttavatkin sen, että asia saa suorastaan räjähdysmäisesti julkisuutta. Tämä tunnetaan nimellä Streisandin ilmiö, koska laulaja-näyttelijä Barbra Streisand yritti aikoinaan saada rantahuvilaansa esittävän ilmakuvan poistettua netistä.
Ylelle kävi tässä vähän samalla tavalla. Noin 20 000 suomalaista ehti nähdä Vigeliuksen videon YouTubessa ennen poistoa. Vigelius oli ladannut saman videon myös Twitteriin, jossa sillä oli katselukertoja noin 80 000 siinä vaiheessa, kun Ylen poistatti YouTube-videon.
Tätä juttua kirjoitettaessa Yleä harmittavalla videolla on Twitterissä jo yli 424 000 katselukertaa. Sen suosio on siis noussut räjähdysmäisesti Ylen sensuurivaatimuksen takia.
Anna Perho haluaa videon takaisin YouTubeen
Ylen jälkiviisaat ovat itsekin kommentoineet tilannetta. Anna Perho ei ole lainkaan pahoillaan saamastaan kritiikistä, vaan vaatii, että videokoosteen jakaminen pitää sallia.
– Mietin mikä meitä yhdistäisi, ja sit keksin: sen videon jakaminen pitää sallia, Anna Perho kirjoittaa Joakim Vigeliukselle Twitterissä.
– En tunne tekijänoikeuslakia, mut mun puolesta saat tehdä ja jakaa parodiaa meidän kaikkien maksamasta sisällöstä. Mä en siitä maindaa.
– Taistele se video takasin ja kiva et katoit Jälkiviisaat!
”Tulin antaneeksi esimerkin huolipuheen tekopyhyydestä”
Myös Maryan Abdulkarim on pohtinut omaa suhtautumistaan Convoy-mielenosoitukseen. Hän toteaa, että hänen oma puheenvuoronsa oli ristiriidassa sen kanssa, mitä hän oikeasti ajattelee sanan-ja ilmaisunvapaudesta.
– Kritisoin viime viikolla Convoy mielenilmausta Jälkiviisaissa, Maryan Abdulkarim kirjoittaa.
– Oma puheenvuoroni oli ristiriidassa sen kanssa, mitä ajattelen sanan-ja ilmaisunvapaudesta ja olen saanut siitä aiheellista kritiikkiä.
– Kiitos palautteistanne. Tulin antaneeksi esimerkin huolipuheen tekopyhyydestä.
Yle lähettää joka perjantai mediakriittistä Viimeinen sana -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kertoa miten media käyttää valtaansa. Jostain syystä Yle ei tämän perjantain jaksossa lainkaan maininnut viikon tärkeintä mediakriittistä uutistapahtumaa: sitä miten Yle vaati sensuroimaan omalta kannaltaan nolon videokoosteen. Convoy-mielenosoitus mainittiin ohjelmassa, mutta vain siitä näkökulmasta, että siellä oli häiritty toimittajien työskentelyä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- huolipuhe sitaattioikeus Viimeinen sana Streisand-ilmiö Barbra Streisand Jere Nurminen Anna Perho Convoy Finland 2022 Joakim Vigelius Elokapina mediakritiikki Jälkiviisaat Maryan Abdulkarim Tekijänoikeudet Veikko Vallin Sensuuri Youtube Yle
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yle kutsui studioon Sanna Marinin puoluetoverin selittelemään parhain päin pääministerin bilekohua – ”Ylessä on turha itkeä, että luottamus rapautuu”

Yleisradiolle ei riitä 1,5 miljoonaa euroa päivässä: Yle-veroon vihjaillaan korotuksia – budjetti paisuu ja johdon palkkiot paukkuvat

Yleisradio hyökkää rajusti pelastusalan kimppuun ja tuomitsee koko alan seksuaalisesta häirinnästä – mutta vaatii samalla vaikenemista turvapaikanhakijoiden tekemistä törkeistä seksuaalirikoksista

Ei ole todellista: Yle-toimittaja raivostuu silmittömästi Esko Valtaojalle N-sanan käytöstä – sama toimittaja tanssii Pasilan tornissa ja hoilaa itse N-sanoja

Perussuomalaiset: Yle kulukuurille ja kehitysavusta 520 miljoonaa euroa pois

Hallintoneuvoston PS-edustajat: Yle osoittaa puolueellisuutensa vaatiessaan laajalle levinneen videon poistamista – ”Jäi kiinni housut nilkoissa eivätkä selittelyt enää auta”

Perussuomalaiset: Hallituksen ihmisoikeuspoliittinen selonteko sivuuttaa suomalaisten vaikeudet ja oikeudet

Ylen poistovimman uhriksi joutuvat myös sen omat uutiset – Tynkkynen vaatii vastausta ministeriltä
Yle kokkasi kasaan sakeaa mielikuvapropagandaa: Yhdisti kuvamanipuloinnilla ja vihjailulla nuoren vaihto-opiskelijan ääriajatteluun
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














