Artikkeli kuva

Vesa Moilannen

Juho Eerola Yle-lain sanamuutoksista: ”Monikulttuurisuus on ideologia, jossa enemmistö kustantaa vähemmistön toiseuden”

16.06.2016 |20:48

Kansanedustaja Juho Eerola (ps.) pitää tärkeänä, että monikulttuurisuus-termi poistuu Yle-laista. 

– Vaikka sana korvattiinkin lähes samankaltaisella sanaparilla, ei kyseessä ole kuitenkaan sama asia. Monikulttuurisuus on ideologia, jossa enemmistö kustantaa vähemmistön toiseuden. Nyt tämä termi poistetiin Yle-laista ja suomalaisen kulttuurin edistäminen nostettuun ensimmäiseksi prioriteetiksi, Eerola toteaa.

Nykyisen lain mukaan ”Ylen tulee tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta”. Ylen tehtäviä arvioinut työryhmä päätyi esittämään sitä muutettavaksi muotoon: ”Ylen tehtävänä on tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta.”

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi