

LEHTIKUVA
Junnila: Verotusoikeuden luovutus EU:lle avaa pandoran lippaan
Valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila kritisoi voimakkaasti yömyöhään venyneessä eduskunnan täysistunnossa kaavailtuja uusia EU:n omien verojen luokkia. Junnilan mukaan on vaarana, että unionin budjettikuri voi lopullisesti tuhoutua, jos verotusoikeuksia luovutetaan pois kansallisista käsistä.
– Kierrättämättömään muovipakkausjätteeseen perustuva kansallinen maksuosuus, ns. muovivero, lisäisi EU:n verotuksellista toimivaltaa suhteessa kansallisvaltioihin. Samalla ollaan avaamassa mahdollista pandoran lipasta, jossa tulevaisuudessa unioni voi helposti laajentaa omien varojensa hankkimista verotuksellisin keinoin, toteaa kansanedustaja Vilhelm Junnila.
Olemme pian loputtomassa kierteessä
EU-komissio ei olekaan jäänyt lepäämään laakereillaan, vaan on ehdottanut, että päästökauppaa laajennetaan ja viidennes sen tuotoista ohjataan EU:lle. Lisäksi seuraavaksi vuodeksi on tulossa ainakin esitys digiverosta. Muutos tulee olemaan suuri, jos unionin omat varat jatkossa koostuvat yhä enemmän veroista, sillä tällä hetkellä EU:n tulot kertyvät pitkälti EU-maiden jäsenmaksuista.
– On myös täysin mahdollista, että koska tulonlähteet muuttuvat enemmän veroperusteisiksi jäsenmaksujen sijaan, on unionin budjettia helpompi paisuttaa, koska kansalaisten nurina korotetuista jäsenmaksuista ei enää olisi ongelma. Paisunut budjetti tarvitsee tietenkin lisää tuloja ja olemme pian loputtomassa kierteessä, jossa yhä kunnianhimoisempia maailmanparannushankkeita rahoitetaan alati kiristyvällä EU-verotuksella, jossa vain taivas on rajana, muistuttaa Junnila.
Verotus yhä enemmän unionitasolle?
Suomen taloushistoriassa rahapolitiikalla on ollut aina keskeinen rooli suhdannepolitiikassa. Euroon liittymisen myötä tämä mahdollisuus on poissa, joten keskeisimmäksi välineeksi talouspolitiikan suhdanteiden tasaajana meille jää oma veropolitiikka.
– Tämän paketin osalta onkin vaarana, että verotuksellista toimivaltaa hivutetaan yhä enemmän jatkossa unionitasolle. Alati nousevat maksut tulevaisuudessa luovat painetta Suomen kokonaisveroasteelle, joka on jo nyt EU-maiden yksi korkeimmista, noin 43 prosenttia, Junnila varoittaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- veroaste suhdannepolitiikka digivero EU-verot verotusoikeus Muovivero kansallisvaltiot EU-komissio Päästökauppa Vilhelm Junnila rahapolitiikka verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunnassa keskustellaan EU-elpymispaketista, mutta pääministeri Sanna Marin loistaa poissaolollaan – tällä kertaa syyksi ilmoitettiin omaehtoinen karanteeni

Keskustelu elpymispaketista alkoi – Halla-aho tyrmäsi hallituksen ja kokoomuksen väitteet: Paketti ei liity koronaan, ei ole kertaluonteinen eikä elvytä

Elpymispaketti on hylättävä – ”Hallituksen katsottava faktoja unelmahöttöä sijaan”

Ruotsi vaati ja sai yli miljardin euron jäsenmaksualennuksen elvytyspakettineuvotteluissa – ”Pääministeri Marin on joko neuvottelutaidoton tai käyttää mitä tahansa keinoja saavuttaakseen päämääränsä”

Junnila haluaa liukkaan kelin ajorataharjoittelun takaisin kuljettajatutkintoon: ”Simulaattori ei vastaa oikeaa kokemusta liukkaalla kelillä ajamisesta”

EU sotajalalla jäsenmaiden oikeuslaitoksia vastaan – ”Itsenäisiä valtioita kohdellaan kuin vasalleja”

Suomen EU-vaikuttamisen taso järkyttää – perussuomalaiset vastustavat uusia EU-veroja
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











