

Juuri nyt: Arja Juvonen kommentoi hallituksen ennenkuulumatonta sote-päätöstä (video)
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen (ps.) kommentoi hallituspuolueiden erittäin poikkeuksellista soten rahoitukseen liittyvää valiokuntapäätöstä.
Hallituspuolueet jyräsivät enemmistönsä voimin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tänään läpi kannan, että asiantuntijakuulemista ei jatketa ja lausuntoa julkisen talouden suunnitelmasta (JTS) ei anneta valtiovarainvaliokunnalle. Oppositio kritisoi erittäin voimakkaasti menettelyä.
Arja Juvonen kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessa Eduskunnassa. (Facebook-video).
– Kyse on palvelujen rahoituksen kannalta perustavanlaatuisesta kysymyksestä. On ennenkuulumatonta, että valiokunta jätti asian kokonaan käsittelemättä. Tämä on ensimmäinen kerta historiassa, kun sosiaali- ja terveysvaliokunta jättää lausumatta JTS:aan, oppositiopuolueiden edustajien yhteisessä tiedotteessa kerrotaan.
Oppositioedustajien mukaan nykyinen JTS on täysin riittämätön sote-uudistuksen näkökulmasta.
– Ilman muutoskustannuksia maakuntien alijäämä on VM:n ennusteen ja muiden asiantuntijoiden mukaan vähintään 1 mrd. vuonna 2020. Hallituksen kehysriihen päätökset ja julkisen talouden suunnitelma eivät huomioi lisärahoituksen tarvetta. Tästä huolimatta hallituspuolueet eivät olleet halukkaita käsittelemään JTS:aa, vaikka oleellinen osa soten rahoituksesta puuttuu.
– Sote-kiireiden vuoksi valiokunta ei voi sivuuttaa JTS-käsittelyä. Perustuslakivaliokunta edellytti heinäkuussa 2017 antamassaan mietinnössä, että sote-uudistuksen käsittelylle annetaan eduskunnassa riittävästi aikaa, sillä kyse on ihmisten perusoikeuksien kannalta olennaisista palveluista. Uhattuna on paitsi soten rahoitus, myös parlamentaarisen toiminnan periaatteet. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa oppositiota edustavat ryhmävastaavat tulevat laatimaan kirjelmän puhemiesneuvostolle vedoten, että puhemiesneuvosto kävisi pelisääntökeskustelun siitä, miten eduskunnassa ja valiokunnissa käsitellään tärkeät aiheet, kuten JTS. Sote-uudistus ei saa estää muiden tärkeiden lakiesitysten hyvää ja perusteellista käsittelyä.
Arja Juvonen kommentoi asiaa perussuomalaisten poliittisen suunnittelijan Riikka Purran kanssa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















