

MATTI MATIKAINEN
Kansanäänestystä EU-tukipaketista vaativa kansalaisaloite keräsi ennätysajassa nimet täyteen – aloite etenee vauhdikkaasti eduskunnan käsittelyyn
Perussuomalaisen Nuorison käynnistämä kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä EU-tukipaketista keräsi vain neljässä päivässä vaadittavat 50 000 allekirjoittajaa, ja nyt nimiä on kaikkiaan 58 960. Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Miko Bergbom kertoi Tuumaustunnilla, että aloite pyritään nyt saamaan vauhdilla eduskuntaan.
Pääministeri Sanna Marin sopi kesällä EU-johtajien kokouksessa tukipaketista, jonka koko on 750 miljardia euroa ja Suomen vastuut ovat yli 13 miljardia euroa. Summasta suoria avustuksia on 3,4 miljardia euroa, minkä päälle tulee myös muita kuluja kuten lainojen korkoja.
Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Miko Bergbom kertoo kansalaisaloitteen laatimisen taustoista.
– Marinin neuvottelemassa paketissa Suomen maksut jatkuisivat jopa vuoteen 2058 saakka. Se on pitkä aika. Kun Marinin hallitus sai mandaatin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, ei tiedetty, että tällainen paketti tuotaisiin eduskuntaan. Näin ollen voidaan katsoa, että on perusteltua kysyä kansan mielipidettä, eli haluammeko todella antaa näin suuren osan valtion rahoista ulkomaille, Bergbom sanoo.
Hän huomauttaa, että tukipaketti olennaisesti myös muuttaisi EU:n luonnetta kohti liittovaltiota siten, että Suomen lainsäädäntö- ja budjettivaltaa siirtyy EU:lle.
Kansa osoitti näkemyksensä ilman valtamedian tukea
Nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen alkoi keskiviikkona 23. syyskuuta ja vaadittavat 50 000 nimeä tuli täyteen vain neljässä päivässä. Nyt nimiä on kaikkiaan 58 960. Nimien kerääminen päätettiin seuraavalla viikolla maanantaina 28.9.
Bergbom kertoo, että nimien keräämisen keskeyttämiselle tuli kiire siksi, että aloite saataisiin vauhdikkaasti eduskuntaan.
– Muuten pääministeri Marin ja hallitus voisivat vedota siihen, että kansalaisaloitetta ei ehditä käsittelemään, sillä itse elpymispaketti on tulossa nopeasti käsittelyyn eduskunnan valiokunnissa.
Bergbom ja Perussuomalainen Nuoriso katsovat, että 50 000 nimeä aloitteeseen vain neljässä päivässä on merkittävä saavutus, ottaen huomioon, että nimet kerättiin täyteen lähes täysin ilman valtamedian tukea. Sosiaalisessa mediassa, kuten Twitterissä ja Facebookissa aloite sen sijaan sai runsaasti näkyvyyttä.
– Maakuntamediassa oli muutama uutinen etupainotteisesti, mutta valtakunnallinen media reagoi aloitteeseen vasta sitten, kun kasassa oli vaadittavat 50 000 nimeä. Lopputulos oli kuitenkin se, että kansa pääsi osoittamaan näkemyksensä ilman valtamedian apua.
Kansanäänestyksen tulos osoittaisi hallitukselle suunnan
Bergbom toivoo, että aloite saa eduskunnassa ansaitsemansa kohtelun.
– Jotta voitaisiin järjestää kansanäänestys elpymispaketista. Ideana on totta kai se, että antaako kansa hallitukselle elpymispaketista mandaatin vai eikö anna. Äänestystulos on selvä signaali, miten hallituksen pitäisi toimia, Bergbom sanoo.
Hän harmittelee sitä, että eräät hallituspuolueiden kansanedustajat ovat eri yhteyksissä esittäneet, että kansanäänestystä ei voitaisi järjestää.
– Mikko Kärnän (kesk.) mukaan Suomi lentäisi pihalle EU:sta, jos kansanäänestyksellä paketista kieltäydyttäisiin. On aika mielenkiintoinen tulkinta, että emme muka voisi olla olematta mukana paketissa, Bergbom sanoo.
Kuten useat suomalaiset taloustieteilijät, myös Perussuomalainen Nuoriso katsoo, että elvytystoimet tulisi tehdä kansallisesti, eikä ylikansallisesti EU:n kautta.
Kotimaan ongelmiin ei löydy rahaa, mutta EU:lle kyllä
Bergbomin mukaan tilannetta kuvaa hyvin se, että vaikka suomalaiset nuoret kärsivät masennuksesta ja mielenterveysongelmista, Suomesta katoaa työpaikkoja ja terveyskeskuksissa on järkyttävät jonot, niin näihin kohteisiin ei löydy rahaa, mutta Euroopan unionille kyllä.
Bergbom nostaa myös esille valtamedian harhaanjohtavan uutisoinnin elpymispaketista.
– Yleisradio kirjoitti, että Suomi olisi saamassa elpymispaketista 3,2 miljardia euroa. Tuskin voidaan liikaa korostaa sitä, että Suomi ei ole saamassa paketista euroakaan, vaan Suomi menettää pelkästään suoraa rahaa 3,4 miljardia ja sen lisäksi vastuut ja korot päälle.
Bergbom esittää suuret kiitokset allekirjoittaneille sekä kaikille, jotka olivat mukana kampanjassa keräämässä nimiä aloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseen EU-elpymispaketista.
– Se oli myös osoitus medialle, että asioita voidaan nostaa kansalaiskeskusteluun ilman median tukea.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Putkonen: Perussuomalaiset eivät kannata sosiaaliturvan leikkauksia vaan sitä, että sosiaaliturvan rahoituspohjaa vahvistetaan

Kansanäänestyksen järjestäminen EU:n elpymispaketista – kansalaisaloite keräsi yli 20 000 allekirjoitusta vuorokaudessa

EU-tukipaketista kansanäänestystä vaativa kansalaisaloite etenee uskomattomalla vauhdilla – käyrä osoittaa pystysuoraan

Hakkarainen: EU rikkoo härskisti omia sääntöjään

Euroopan talous ja moraali jakaantumassa taas kahtia

Vihreät kannattaa EU-verotusta ja Italian talouden tukemista – Huhtasaari: ”EU on laittomuuden tilassa”

Halla-aho: On joutavanaikaista pelottelua väittää, että EU-elpymispaketin tyrmäämisellä olisi dramaattisia vaikutuksia Suomelle

PS: Hallituksen ”kestävän kasvun ohjelma” tuo vain EU:n yhteisen velkavankeuden

Hallitus ei halua kansanäänestystä valtavasta EU:n tukipaketista – ”Ei uskalla kysyä kansalta”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.