

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kansanedustaja Meri lääkkeiden saatavuudesta: ”Emme voi luottaa muiden maiden hyväntahtoisuuteen – meidän tulee olla mahdollisimman omavaraisia”
Kansanedustaja Leena Meri on huolissaan koronaepidemian vaikutuksesta lääkkeiden saatavuuteen. Erityisesti hän on huolissaan niistä lääkkeistä, joita käytetään pitkäaikaissairauksiin ja joita käytetään myös koronaviruksen hoidossa. Tällaisia lääkkeitä on esimerkiksi klorokiiniä ja hydroksiklorokiiniä sisältävät lääkkeet, joita käytetään muun muassa nivelreuman ja malarian hoidossa.
Fimean tietojen mukaan klorokiinipohjainen lääke Oxiklorin on kasvattanut menekkiään viime viikkoina.
– Sehän on hyvä asia, jos meillä on valmiiksi suhteellisen edullinen ja tunnettu lääke, jolla voi mahdollisesti hoitaa koronapotilaita, mutta jos lääkkeen menekki kasvaa sen vuoksi nopeasti, sen saatavuus pitää varmistaa niille, jotka tarvitsevat lääkettä pitkäaikaisesti, Leena Meri sanoo.
– Suomessa lääkkeiden saatavuutta säätelee lääkkeiden velvoitevarastointilaki, joka on hyvä ja tarpeellinen laki huoltovarmuuden kannalta. Se kuitenkin koskee lopulta vain osaa lääkeaineista eikä kerro, mikä ajankohtainen tilanne on.
Pitää olla tietoa lääkkeiden saatavuudesta
Klorokiinin ja sen johdoksen hydroksiklorokiinin menekki on kasvanut maailmalla sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump twiittasi sen mahdollisista vaikutuksista koronavirukseen. Lääkkeen tehosta ei ole vielä paljon näyttöä, mutta sen suurin tuottajamaa Intia on kieltänyt lääkkeen maasta viennin ja esimerkiksi Brasiliassa sotilaslaboratoriot ovat alkaneet tuottamaan sitä. Yhdysvalloissa lääkettä on määrätty potilaille ja sitä on alettu hamstraamaan.
– Viime päivinä eri maat ovat jopa ”varastaneet” toisille tarkoitettuja suojavälineitä ostamalla ne laskeutuvilta lentokoneilta ylihintaisina. Emme voi luottaa muiden maiden hyväntahtoisuuteen ja siihen, että saamme ostettua lääkkeitä tai muitakaan tarvikkeita muualta, vaan meidän tulee olla mahdollisimman omavaraisia.
– Meillä olisi hyvä olla jo etukäteen ajankohtainen tieto lääkkeiden saatavuudesta, minkä kriittisten lääkkeiden kanssa tulee ongelmia ja mitä sitten on tarpeeksi. Mielestäni etenkin tämän Oxiklorin-valmisteen tila olisi tärkeää tietää, sillä jos se todella auttaa koronan hoidossa, sen kysyntä nousee hirveästi. Sellaisessa tilanteessa meidän pitää turvata sen saanti sekä reumapotilaille että koronapotilaille, Meri kertoo.
Nyt ei ole aikaa empiä
Hydroklorokiinin toimivuutta on testattu ainakin kiinalaisessa ja ranskalaisessa potilastutkimuksessa. Molemmissa tutkimuksissa tulokset olivat lupaavat ja lääke ehkäisi keuhkokuumeen pahenemista ja vähensi kuolintapauksia. Ranskalaistutkimuksessa osoitettiin, että potilaiden viruskuorma väheni selvästi. Hydroksiklorokiinin vaikutusmekanismia koronaviruksen aiheuttamaan infektioon ei tunneta tarkasti.
– Meidän on nyt oltava askeleen edellä. Jo ennen varmoja tuloksia, voimme hyvin näillä näytöillä tarkistaa miten paljon lääkettä on nyt saatavilla, miten nopeasti ja paljon sitä voi valmistaa lisää ja mikä voisi olla sen tarve, jos sitä käytetään sekä koronan että reumasairauksien hoitoon. Jos jäämme nyt empimään, olemme taas askeleen jäljessä, Meri sanoo.
Meri jätti perjantaina asiasta kirjallisen kysymyksen ministerin vastattavaksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-kansanedustajat hallituksen koronavirustoimista: ”Suojavarustetasosta ja testaamisesta pitää olla rehellinen”

Kattavan karanteenin hyötynä olisi, että yhteiskunta voisi sen jälkeen jälleen käynnistyä nopeammin

Ei jäädä koronaan makaamaan – miten taistelusta koronaa vastaan selvitään? Suomen Perusta pohtii (video)

Koronavirus on iskenyt vanhustenhoivan yksikköihin ja seurauksena on jo kolme menehtynyttä vanhusta

Turusta saisi 100 000 koronatestiä viikossa – nyt hallitus ostopuuhiin

Juvonen: Suojavarusteet eivät liiku terveydenhuollon kentälle, niitä ei ole, ne ovat vanhentuneita ja niitä ei saada ostettua lisää

Ranskan koronasolidaarisuus: Lääkkeet vientikieltoon – vaatii tukea ehkäisemään maan pankkikriisiä
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















