

LEHTIKUVA
Juvonen: Suojavarusteet eivät liiku terveydenhuollon kentälle, niitä ei ole, ne ovat vanhentuneita ja niitä ei saada ostettua lisää
Huoltovarmuuskeskuksen ylläpitämät valtion varmuusvarastot avattiin koronavirusepidemian vuoksi 23.3.2020. Sillä haluttiin varmistaa, että koronavirusepidemian torjumisessa elintärkeät suojavarusteet riittävät koko maassa. Näin ei ole kuitenkaan käynyt.
Sosiaali- ja terveysministeriö on kertonut toistuvasti, että liikkeelle on laskettu miljoonia suusuojuksia ja että suojukset eivät tule loppumaan. Tavaraa ei ole kuitenkaan päätynyt sitä tarvitseville.
Tämä kävi ilmi maanantain 6.4.2020 A-studiossa, jossa Hyvinvointiala Hali kertoi, että suojaimia ei yksinkertaisesti ole. Tarvikkeita on kerrottu saataviksi vasta viikolla 20 eli viiden viikon kuluttua. Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee perusteli ohjelmassa tavaran viipymistä logistiikkaongelmilla.
– Suojavarusteita ei ole alun alkaenkaan ollut varmuusvarastossa tarpeeksi, suusuojat ovat olleet jopa kahdeksan vuotta vanhoja (Yle 1.4.2020) ja hapertuneita, tavaraa ei ole liikkunut sitä tarvitseville eikä suojavarusteita ole saatu tilattua lisää Suomeen. Herää kysymys, miten Huoltovarmuuskeskus on ylipäänsä valmistautunut tällaisiin tilanteisiin. Huoltovarmuuden toteutumista Suomessa säätelee laki huoltovarmuuden turvaamisesta. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö on antanut valtioneuvoston päätöksen huoltovarmuuden tavoitteista, kansanedustaja Arja Juvonen muistuttaa.
Puuttumisella on ollut jo kohtalokkaita seurauksia
Tilanne vanhusten hoivayksiköissä on kriittinen. Tartuntoja ja altistumisia on todettu jo useissa hoivakodeissa.
– Yksi syy on suojavälineiden puute. Kun virus pääsee sisälle hoivayksikköön, on jälki murheellista. Suojavälineiden tarkoitus on turvata niin hoitajaa, kuin potilastakin. Olemme vasta epidemian alussa ja tilanne on jo nyt tämä. Vanhustenhoidossa mennään kohti tragediaa.
Materiaalin riittävyys varmistettava
Koronavirusepidemian edetessä Huoltovarmuuskeskuksesta voidaan tarvita myös muita tuotteita. Keskeisiä tarvikkeita ovat lääkkeet, injektioneulat ja -ruiskut, suonikanyylit, veren- ja nesteensiirtolaitteet, intubaatioputket, limaimukatetrit, virtsakatetrit, leikkaus- ja muut suojakäsineet, leikkausveitset, haavaimut, kirurgiset ommelaineet sekä sidonta-, haavanhoito- ja leikkaustekstiilit.
– Huoltovarmuusvaraston materiaalin tilanne, riittävyys ja käyttöpäivämäärät on syytä myös selvittää. On vain ajan kysymys, milloin niille on tarvetta, Juvonen sanoo.
– Olen jättänyt jo viime viikolla hallitukselle kirjallisen kysymyksen liittyen Huoltovarmuuskeskuksen toimintaan. Kysymys on tänään entistäkin ajankohtaisempi, sillä niin uskomatonta on ollut kuulla, että suojavarusteita ei ole edes päätynyt niitä tarvitseville. Voidaanko elintärkeiden suojavarusteiden puutetta kuitata ja perustella logistiikka ongelmilla. Ei todellakaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suojavarusteet Huoltovarmuuskeskus koronakriisi Päivi Sillanaukee STM Terveydenhuolto perussuomalaiset Arja Juvonen vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen suojavarusteiden tilanteesta: ”STM:n toimenpiteet kuin pilkkaa vanhuksia ja heidän hoitajiaan kohtaan”

Juvonen: Suomi pelaa hoitajiensa kanssa venäläistä rulettia – ”Koronatestejä ja suojavaatetusta lisättävä ja alan työntekijöille heti vaarallisen työn lisä”

Koronavirus on iskenyt vanhustenhoivan yksikköihin ja seurauksena on jo kolme menehtynyttä vanhusta

Kansanedustaja Meri lääkkeiden saatavuudesta: ”Emme voi luottaa muiden maiden hyväntahtoisuuteen – meidän tulee olla mahdollisimman omavaraisia”

Pulaa maskeista, visiireistä, suojatakeista, entä onko tehohoitopaikkoja ja henkilökuntaa riittävästi? Onko Suomi varautunut kunnolla koronavirukseen? Katso kokonaistilanne tästä jutusta

Ronkainen hengityssuojainten puutteesta: ”Oma tuotanto käyntiin ja vikkelästi!”

Huoltovarmuuskeskuksen ”Kiina-kaupoissa” epäselvyyksiä – Juvonen: Millaisia taloudellisia tappioita Suomelle aiheutuu tilausprosessista, jossa tuotteiden laatu ei vastaa tilattua?

Hoivakotien ikäihmisten suojelussa epäonnistuttu rankasti – Juvonen: ”Maskit jakoon tasapuolisesti ja hoitajille testit”

Juvonen: Oikeusasiamies selvittämään, millaista hoitoa koronaan sairastuneet vanhukset saavat hoivakodeissa
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














