

LEHTIKUVA
Ronkainen hengityssuojainten puutteesta: ”Oma tuotanto käyntiin ja vikkelästi!”
Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen teki kirjallisen kysymyksen hallitukselle hengityssuojainten kotimaisesta tuotannosta. Suojavarusteiden puuttumisesta on uutisoitu viime aikoina ja mm. vanhusten hoivakodeissa tapahtuneiden koronaviruskuolemien taustalla on kerrottu olleen suojavälinepula.
– Suojavälineiden puute vaarantaa potilaiden henkeä. Huoltovarmuusvaraston aukaisemisesta huolimatta on tiedossa, että suojaimia kestää vain viikkoja tai korkeintaan kuukauden, Jari Ronkainen kertoo.
Asiaa vatvottu viikkotolkulla
Ronkaisen mielestä byrokratia ei nyt saisi hidastaa suojavälineiden tuotantoa. Tartuntatautilain 75 § sallii poikkeuksellisessa epidemiatilanteessa tarvikkeiden markkinoille saattamiseksi ilman, että sitä on arvioitu terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetussa lain mukaisesti.
– On käsittämätöntä, että asiaa on vatvottu viikkotolkulla samalla kun kriisi vain syvenee. Ratkaisuja pitäisi tapahtua nyt! Kilpailutus on poissa laskuista: kansalaiset ja erityisesti terveydenhuollon henkilökunta tulee saada suojattua heti. Oma tuotanto on saatava käyntiin ja vikkelästi, Ronkainen sanoo.
Valmistus ei ole rakettitiedettä
Ronkainen tiedustelee kirjallisessa kysymyksessään, mihin toimenpiteitä hallitus aikoo tehdä kotimaisen hengityssuojatuotannon syntymiseksi ja aikooko se käyttää tartuntatautilain poikkeusmahdollisuutta tuotannon helpottamiseksi.
– Hengityssuojainten valmistus ei ole mitään rakettitiedettä. Hallituksen pitää nyt kiireellä poistaa kaikki mahdolliset esteet kotimaisen tuotannon tieltä, Ronkainen vetoaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jahkailu huoltovarmuusvarasto valmistus suojavarusteet hengityssuojaimet koronavirus tartuntatautilaki Jari Ronkainen Terveydenhuolto perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suojaako huivi, astiapyyhe tai kasvoille kiedottu t-paita koronavirukselta? Cambridge-tutkimus selvitti

Pulaa maskeista, visiireistä, suojatakeista, entä onko tehohoitopaikkoja ja henkilökuntaa riittävästi? Onko Suomi varautunut kunnolla koronavirukseen? Katso kokonaistilanne tästä jutusta

Tutkimusväite: korona voi levitä tavanomaisessa keskustelussa hengitysilman välityksellä, säilyy huoneilmassa jopa 20 minuuttia ilman tuuletusta (video)

Juvonen: Suomi pelaa hoitajiensa kanssa venäläistä rulettia – ”Koronatestejä ja suojavaatetusta lisättävä ja alan työntekijöille heti vaarallisen työn lisä”

PS-kansanedustajat hallituksen koronavirustoimista: ”Suojavarustetasosta ja testaamisesta pitää olla rehellinen”

Koronavirus on iskenyt vanhustenhoivan yksikköihin ja seurauksena on jo kolme menehtynyttä vanhusta

Levittääkö koneellinen ilmanvaihto koronavirusta?

Huoltovarmuuskeskuksen ”Kiina-kaupoissa” epäselvyyksiä – Juvonen: Millaisia taloudellisia tappioita Suomelle aiheutuu tilausprosessista, jossa tuotteiden laatu ei vastaa tilattua?

Halla-aho: ”Löytyisiköhän Afrikasta joku prinsessa tai presidentin leski, joka myisi meille ennakkomaksua vastaan ensiluokkaisia kasvosuojia?”
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Demarit menettävät työläisäänestäjiään ruotsidemokraateille – vaikeneminen maahanmuutosta johtaa joukkopakoon
Sosialidemokraattinen puolue on Ruotsissa menettänyt huomattavan osan perinteisistä työläiskannattajistaan. Virta on vienyt ruotsidemokraatteihin, joka tänään kilpailee suurimman työväenpuolueen asemasta. Syynä puolueen vaihtoon näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan demareiden näköalattomuus ja maahanmuuttoon liittyvien ongelmien väistely.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











