Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Toimitus suosittelee

Perussuomalaisilta 40 kohdan lista koronan tukahduttamiseen – aasialainen karanteeni, maakuntien eristäminen, kauppakeskukset suljettava, ..

22.03.2020 |23:51

Kun Suomen hallitus päätti valmiuslain käyttöönotosta, perusteluna oli, että pelkillä virkamiesten suosituksilla ei välttämättä päästä tavoitteeseen, vaan rajumpiakin toimia tultaisiin mahdollisesti tarvitsemaan. Niiden toimien aika on nyt. Näin toteavat perussuomalaiset kansanedustajat Ville Vähämäki, Toimi Kankaanniemi ja Sami Savio tiedotteessaan. He esittävät 40 kohdan toimenpidelistaa ihmishenkien ja talouden säästämiseksi koronalta.

Kansanedustajakolmikko esittää allaolevassa listassa ideoita ja ratkaisuja, jotka voi ottaa käyttöön osin tai kokonaan. Useita listan toimenpiteitä on otettu käyttöön muissa maissa. He korostavat, että kansantaloudellisesti järkevintä on pysäyttää epidemia nopeasti kustannuksista tinkimättä. Nyt käytössä oleva toimintamalli perustuu epidemian etenemisen hidastamiseen ja laumasuojan syntymiseen. Sen sijaan tulee pyrkiä epidemian täydelliseen ja nopeaan tukahduttamiseen.

Suomen Uutiset julkaisee toimenpidelistan kokonaisuudessaan.

TOIMENPIDELISTA EPIDEMIAN LEVIÄMISEN EHKÄISEMISEKSI

Eristäminen

1. Vahvistetaan karanteeneja. Karanteenit vuotavat pahasti tällä hetkellä. Esimerkiksi poliisi voisi soittaa karanteenissa oleville ja kysyä olinpaikkaa. Näin tehdään esimerkiksi Singaporessa.

2. Toteutetaan ns. aasialainen karanteeni, jonka avulla Wuhanissa saatiin rajattua taudin leviämistä, ja joka on jo käytössä Euroopan unionin alueella useissa maissa.

3. Epidemiasta kärsivien maakuntien eristäminen.

4. Maakuntien ja alueiden suojaaminen. Esimerkiksi alue, jossa ei ole tautitapauksia kannattaisi eristää.

5. Säädetään rajoituksia ulkonaliikkumiseen. Välttämättömät liikkumiset. Kellonajat, hyväksyttävät syyt, alueellisuus (vain omassa kaupunginosassa), etäisyys (esim. alle 200 metriä kotoa). Ulkonaliikkumiskiellot voivat olla alueellisia ja vaihtua tilanteen mukaan.

6. Kielletään yli 5 hengen kokoontumiset.

7. Kielletään kansalaisia matkustamasta Suomen sisällä tarpeettomasti.

8. Ihmisten suositeltava turvaväli 3 metriin.

9. Julkisessa liikenteessä matkustaville hansikaspakko.

Liike-elämä

10. Suljetaan kaikki muut liikkeet paitsi ruokakaupat ja apteekit.

11. Ravintolatoiminta sallitaan takeaway ja etämyynti osalta.

12. Kauppakeskukset suljettava. Pääsy vain kauppakeskusten sisällä oleviin ruokakauppoihin ja elintarvikkeita myyviin pieniin kioskeihin sekä apteekkeihin. Kulku rajattava nauhoilla tai vastaavilla. Oleskelu kiellettävä myös pienemmiltä ryhmiltä.

13. Ruokakaupoissa ja apteekeissa jaetaan suojavarusteet (käsineet) ennen kauppaan menoa.

14. Päästetään kauppoihin vain tietty määrä ihmisiä pinta-alaa kohden. Muut jonottavat 3 metrin välein ulkona.

15. Säädetään ostorajoituksia kriittisille tarvikkeille.

16. Huomioidaan alueelliset ja ajalliset joustot liike-elämän toimintojen osalta tautitilanteen helpottaessa.

Siivoustoimenpiteiden tehostaminen

17. Aloitetaan laajamittainen julkisten tilojen ja julkisen ympäristön desinfiointiohjelma.

18. Kehotetaan kansalaisia käyttämään julkisilla paikoilla kasvosuojausta ja kertakäyttöhansikkaita.

Kansalaisten turvallisuuden lisääminen

19. Kehotetaan ja neuvotaan kotitalouksia ja työpaikkoja sopimaan yhteisistä toimintatavoista ja pelisäännöistä, joihin kyseisen yhteisön jäsenet sitoutuvat ja joiden noudattamiseen muut jäsenet voivat luottaa.

20. Tehostetaan pintojen desinfiointi- ja puhtaanapito-neuvontaa kansalaisille ECDC ohjeiden mukaisesti.

21. Sosiaali- ja terveysalan kohonneen tartuntariskin henkilöstön (ml. sairaanhoitajat, kotihoito) viikoittainen testaaminen.

22. Kotona sairastavien hoitamisessa omaisten toimesta on kiinnitettävä erityistä huomiota tartuntaketjujen syntymisen ehkäisyyn. Tämä voi osaamisen ja varusteiden puutteessa olla vaikeaa. Suojavarusteiden käyttäminen, eli hengityssuojain sekä kertakäyttökäsineet sekä avun saajalle ja tarjoajalle. Tarvitaan esimerkiksi Ylen tuottamia ohjeistusvideoita.

23. Desinfiointiaineiden valmistaminen kansallisesti. Glyserolin ja muiden aineiden saatavuuden varmistaminen.

24. Edullisen desinfiointisuihkeen valmistamisen opettaminen. Natriumhypokloriitti 0,1-0,5% eli Kloriitti (25%) laimentaminen suhteessa 1:50 – 1:250 suihkepulloon.

25. Julkisten käsienpesupaikkojen rakentaminen jos ja kun muut pesupisteet menevät kiinni.

Terveydenhuollon toiminnan tehostaminen

26. Lisätään testauskapasiteettia ja testataan kaikki epäillyt ja kaikki halukkaat epidemian rajaamisen vuoksi ja tartuntaketjujen selvittämiseksi.

27. Terveydenhuollon suojavarusteiden riittävyys ja valmistus.

28. Hengityskoneiden, niiden osien sekä vastaavien lääkinnällisten laitteiden tuotannon ja hankinnan nopeuttaminen ja tehostaminen.

29. Selvitetään tartunnan saaneiden liikkeet mobiilidatan perusteella ja lähetetään samoissa paikoissa liikkuneille henkilöille tekstiviesti mahdollisesta altistumisesta tartunnalle.

30. Omakantaan ilmoittaminen omista oireistaan. Tiedot avoimeksi tutkijoiden, analyytikoiden ja median käyttöön, anonymisoituna. Esimerkiksi paikkakuntatasolla.

31. Otetaan hotelleja tai risteilijöitä esimerkiksi sairaala- tai karanteenikäyttöön.

32. Harkittava lääkehyväksynnän rajoitusten löyhentämistä, testikäyttö esimerkiksi hätätapauksissa potilaan suostumuksella.

Internetin toiminnan turvaaminen

33. Varaudutaan verkkokapasiteetin rajoittamiseen.

34. Ehkäistään verkon epänormaalia käyttöä.

35. Varmistetaan riittävä kaistanleveys yhteiskunnan kannalta tarpeellisille toiminnoille.

Pankkitoimiala

36. Turvataan kotimaisten rahalaitosten toiminta ja kansalaisten sekä yritysten pankkitalletukset ja rahaliikenne kaikissa tilanteissa.

37. Varmistetaan kansainvälisen maksuliikenteen toiminta.

Ruokahuollon varmistaminen

38. Varmistetaan elintarvikeketjujen toimivuus.

39. Valmistaudutaan kouluruokaloiden käyttämiseen hätäruokailupisteinä, joista voi noutaa päivittäisen ruoka-annoksen.

40. Siirrytään valmistamaan perusruokaa, jonka kotimaisuusaste on lähellä 100 %.


Ihmishenkien menetykseen ei ole varaa

Ville Vähämäki, Sami Savio ja Toimi Kankaanniemi perustelevat toimenpiteiden tärkeyttä:

– Epidemian torjunnassa toistaiseksi ovat onnistuneet ne Aasian maat, jotka heti alussa ottivat käyttöön mahdollisimman tiukat eristämiskeinot. Muutamissa viikoissa tilanne rauhoittui näissä maissa siinä määrin, että uusien tartuntatapausten määrät ovat vähentyneet merkittävästi, ja rajoituksia on pystytty höllentämään, kansanedustajat toteavat.

– Euroopassa on asteittain siirrytty yhä tiukempiin linjauksiin. Espanja, Italia, Britannia ja Saksa ovat ilmoittaneet toimista, jotka ovat selvästi tiukempia kuin Suomen vasta viikko sitten ilmoittamat keinot. Hallituksen olisi kiireellisesti saatettava voimaan tiukat rajoitukset, joilla voitaisiin säästää ihmishenkiä ja lyhentää eristämispolitiikan ajallista kestoa. Maallamme ei ole varaa ihmishenkien menetykseen tai pitkään jatkuvaan talouden täyspysähdykseen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Elokapinan kieltämistä ajavasta kansalaisaloitteesta tuli megahitti – aloitteen tekijöiden mukaan suursuosio lähettää selkeän viestin: ”Kansa ei enää hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa”

28.09.2024 |20:08

Uusimmat