

Kohta MOT-ohjelman uutistekstistä. / Yle
Kansanedustaja Vallin moittii veronmaksajien rahojen lappaamista demariministeri Skinnarin firmalle – ministerin yhtiöllä jopa 18 maksuhäiriömerkintää
Perussuomalaisten yrittäjäkansanedustaja Veikko Vallin ihmettelee, miksi valtio on pumpannut Ville Skinnarin tappiolliseen liiketoimintaan liki puolitoista miljoonaa euroa. Sekä Vallin että Skinnari toimivat proteiinijuomamarkkinoilla, tosin sillä erolla, että aikaisin liikkeellä ollut Vallin teki miljoonatulosta, kun taas valtion avokätisesti rahoittama Skinnarin yhtiö teki miljoonatappiot. Vallin toteaa Suomen Uutisille, ettei hän voi ymmärtää, miksi Skinnarin yritykselle on annettu hirvittäviä summia julkista rahaa siksi, että se pääsi toimimaan vuosikausiksi jo olemassa oleville markkinoille.
– On markkinoita vääristävää ja epäreilua, että poliittisilla suhteilla tai muilla kontakteilla kupataan tukiaisia, ja sitten kilpaillaan rehellisesti omalla riskillä yrittäviä vastaan, Vallin moittii.
Yleisradion MOT-ohjelma julkisti äskettäin tietoja kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin (sdp) aiemmasta yritystoiminnasta. Yle kertoi, että Skinnarin ja tämän lähipiirin yhtiöt ovat saaneet noin puolitoista miljoonaa euroa erilaisia julkisia tukia, lainoja tai sijoituksia.
Yksi Skinnarin yhtiöistä on ollut voimakkaasti tappiollinen, joten julkisista varoista kanavoitu rahoitus on ollut veronmaksajan näkökulmasta hukkaan heitettyä rahaa. Kysymys on Northforce-nimisestä osakeyhtiöstä, joka pyrki kehittämään urheilijoiden palautusjuomaa. Skinnarin vaimo oli yhtiön osakkeenomistaja. Ministeri Skinnari omistaa myös itse pienen osuuden yhtiöstä.
Skinnari kertoi Ylelle, että Northforce Oy:n huomattavana rahoittajana oli valtion erityisrahastoyhtiön Finnveran perustama ja omistama Aloitusrahasto Vera 763 000 euron panoksella. Lisäksi Tekes eli nykyinen Business Finland antoi yhtiölle yli 300 000 euroa ja Ely-keskukset yli 50 000 euroa erilaisia tukia. Näin ollen yhtiön toimintaan kanavoitiin yli miljoona euroa veronmaksajien rahaa.
Ministerin yhtiöllä jopa 18 maksuhäiriömerkintää
Northforce Oy:n viimeisin saatavilla oleva tilinpäätös kuvaa vuoden 2015 tilikauden tapahtumia. Vaikka liikevaihtoa oli 321 000 euroa, jäi tulos 306 000 euroa tappiolle. Myös edelliset tilikaudet sujuivat huonosti.
Vuosina 2012-2015 Northforce Oy teki tappiota yhteensä liki 1,5 miljoonaa euroa. Kuinka suurista tappioista on kaiken kaikkiaan kyse, ei ole tietoa, sillä vuonna 2016 yhtiö hakeutui selvitystilaan. Northforce Oy ei ole toimittanut viimeisen tilikauden tilinpäätöstietojaan Kaupparekisteriin.
Huomiota herättävät myös rästissä olevat maksut. Northforce Oy:lla on jopa 18 maksuhäiriömerkintää. Maksuhäiriöt ovat alkaneet kasaantua sen jälkeen, kun yhtiö hakeutui selvitystilaan. Velkojien joukossa ovat esimerkiksi Intrum Justitia Oy, Visma Duetto Oy, Ropo Capital Oy, Työttömyysvakuutusrahasto ja Valtiokonttori. Useimmat maksurästit ovat vain muutamia satoja euroja, jotkut jopa vain kymmeniä euroja.
Skinnari kertoi Ylelle, että yhtiön resurssit eivät riittäneet palautusjuomamarkkinoilla.
– Yhdeksän kymmenestä start up -yrityksestä epäonnistuu. Vielä pienempi osa yhtiöistä menestyy kansainvälisillä markkinoilla, ja sitä me yritimme. Otimme riskin, onnistuimme saamaan jalansijaa, mutta resurssimme eivät olleet riittävät kovassa kilpailussa, Skinnari sanoi.
Yrityksien tukeminen olisi lopetettava
Perussuomalaisten yrittäjätaustainen kansanedustaja Veikko Vallin sanoo, että Skinnarin tulokseton liiketoiminta osoittaa hyvin, miksi rahallisista yritystuista olisi luovuttava. Vallin on aikanaan toiminut samalla alalla kuin Skinnari, eli palautumisjuomissa ja urheiluravinteissa. Vallin oli kehittämässä menestyvää liiketoimintaa, josta syntyi menestyvä urheiluravintobrändi FAST.
-Skinnarin ja minun ero on siinä, että minä yritin omilla rahoillani ja sataprosenttisesti omalla riskilläni, mutta Skinnari on venkoillut firmaansa yli miljoonan veronmaksajien rahoja.
Vallin aloitti urheilujuomabisneksensä jo 1996. Skinnarin yhtiö tuli alalle kymmenisen vuotta myöhemmin.
-Me olimme siis siihen mennessä myyneet jo kymmenen vuotta proteiinipalautumisjuomia ja urheilun lisäravinteita. Se bisnes oli jo olemassa. Samalla alalla oli useita muitakin yrityksiä. Oma yritystoimintani oli vahvassa kasvussa, ja tuotteita vietiin ulkomaillekin. Olimme kiinni vientibisneksessä, Vallin sanoo.
Hän ihmettelee, miksi aloittavalle yritykselle, eli Skinnarin yhtiölle on aikoinaan myönnetty yli miljoona euroa julkista rahaa.
-Siihen aikaan markkinoilla oli meidän lisäksemme jo kymmenen toimivaa yritystä. Skinnarin yhtiön tuote oli heraproteiinipohjainen palautusjuoma. Sellaista oli tuolloin jo valmiiksi myynnissä joka paikassa: marketeissa, luontaistuotekaupoissa ja kuntosaleilla.
Julkiset varat käytetty loppuun
Vallin myi osuutensa omaan urheilujuomabisnekseensä jo 2009. Siihen aikaan juomayhtiön tilikauden liikevaihto oli 7,4 miljoonaa euroa. Vallin laskee, että yrittäjävuosinaan hän on tulouttanut valtiolle lähes 10 miljoonaa euroa erilaisia veroja. Samalla hän on voinut tarjota työtä kymmenille ihmisille.
Vallin ihmettelee ministeri Skinnarin osaomistaman urheilujuomayhtiön tilinpäätöslukuja: Vuonna 2014 Northforce Oy:n liikevaihto oli 213 000 euroa, mutta liiketulos oli tuolloin tappiollinen jopa 511 000 euroa. Tilanne oli siis huono vain kaksi vuotta ennen selvitystilaan hakeutumista.
-Lukujen perusteella näyttäisi siltä, että Skinnarin yhtiön liiketoiminta ei missään vaiheessa ole noussut lentoon vaan toiminnassa on ainoastaan käytetty rahat loppuun. Se ei ole ihme, koska markkinat olivat täynnä.
-En voi ymmärtää, miksi uudelle yritykselle on annettu hirvittäviä summia julkista rahaa siksi, että se pääsi toimimaan vuosikausiksi jo olemassa oleville markkinoille. Vaikka Skinnarin bisneksessä on ollut mukana myös yksityistä rahaa, ei siinä ole toimittu aidosti yrittäjäriskillä. Tässäkin tapauksessa toiminta on jatkunut suunnilleen vain niin kauan kuin julkisista lähteistä saatua rahaa on ollut jäljellä. Vallin sanoo.
Yritykset tarvitsevat vain kannustavampaa verotusta
Vallin olisi valmis lopettamaan kokonaan kaikki rahalliset yritystuet niiden markkinoita vääristävän vaikutuksen takia.
-Kuten Skinnarin bisneksistä näkee, ei pidä jakaa julkisia varoja yrityksille, jotka tulevat olemassa oleville markkinoille. On markkinoita vääristävää ja epäreilua, että poliittisilla suhteilla tai muilla kontakteilla kupataan tukiaisia ja sitten kilpaillaan rehellisesti omalla riskillä yrittäviä vastaan.
Vallin on puhunut pitkään Viron yritysveromallin puolesta, joka kiinnostaa yhä enemmän monia suomalaisia liikemiehiä. Virossa verotetaan osinkoa kuten Suomessakin. Sen sijaan liikevoitto ei ole Viron lain mukaan veronalaista tuloa, vaan voiton voi jättää yhtiöön ja käyttää sen yrityksen toimintaan.
-Paras tapa tukea yrityksiä olisi alentaa verotusta, kuten Virossa, jolloin elinvoimaiset ja hyvät yritykset pärjäävät. Raha on oikeassa paikassa silloin, kun se on voittoa tuottavan yrityksen tilillä. Yritysten pitäisi antaa kasvaa ja kehittyä, jolloin samalla syntyisi myös työpaikkoja. Osinkoja ja palkkoja tietysti pitää verottaa.
-Huonoja yrityksiä ei pitäisi tukea ollenkaan. Tavallaan minäkin olen henkilökohtaisesti ollut tukemassa ministeri Skinnarin tappiollisia bisneksiä, koska minun yritystäni oli verotettu jo kymmenen vuotta siinä vaiheessa, kun hänen yrityksensä vasta tuli markkinoille, Vallin hymähtää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Helsingin Sanomat julisti: Yritysten menestys on täysin sama asia kuin koko Suomen etu – annetaanpa puheenvuoro Jussi Halla-aholle
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kritisoi Facebook-kirjoituksessaan tilannetta, jossa Suomeen tuodaan poltettavaksi jätettä Italiasta ilmastonmuutoksen takia, kun turvetta pidetään ilmastopahiksena. Aittakummun mukaan jätteiden rahtaaminen ulkomailta on ristiriidassa sen kanssa, että kotimaista turvetta ei hyödynnetä energiantuotannossa.















