Artikkeli kuva

ILTALEHTI KUVAKAAPPAUS

Kasvatustieteen professori Saloviita Huhtasaaren gradusta: ”Huhtasaari näköjään teki, kuten neuvottiin”

18.01.2018 |09:28

Jyväskylän kasvatustieteen professori Timo Saloviita kommentoi Laura Huhtasaaren pro gradun pohjalta syntynyttä keskustelua. Hänen mukaansa Huhtasaari toimi gradua tehdessään tuolloin käytössä olleiden ohjeiden mukaisesti.

Saloviita kertoi Suomen Uutiselle seuranneensa keskustelua hivenen harmistuneena.

Professori kirjoittaa:

”Kyseisen tiedekunnan professorina voisin todeta, että Huhtasaaren gradussa kyllä esiintyy virheellistä lähteiden käyttöä, mutta tavalla, joka 20 vuotta sitten oli melko hyväksytty tapa opettajankoulutuslaitoksella. Pientä plagiointia ei tuohon aikaan pidetty suuren syntinä. Oppikirjassa “Tutki ja kirjoita” suorastaan neuvottiin irrottamaan lähdeviitteet lainauksesta ja sijoittamaan ne kappaleen loppuun, missä pisteen outo sijainti ennen sulkumerkkiä sitten muka osoitti, että jossain etäämpänä oli lainattua tekstiä. Huhtasaari näköjään teki, kuten neuvottiin. Cum laude on muuten kiitoksella hyväksytty eikä tyydyttävä.”

Saloviita jätti kommenttinsa Iltalehden asiaa koskevan jutun kommentteihin.

Otsikkoa muutettu 18.1.2018 klo 18:43.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa

16.04.2025 |12:40
3.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
4.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
8.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää