

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Viikon 22/2021 luetuin
Kaupungin työntekijät poistivat PS-ehdokkaan mainoksia Porissa – itsekin ehdolla oleva esimies vetoaa virhetulkintaan
Porilainen kuntavaaliehdokas hämmästyi kaupungilla ajaessaan nähdessään kaupungin auton keräävän hänen vaalimainoksiaan pois valaisinpylväistä. Porin kaupungin tiemestari sanoo, että kyseessä ei ollut poliittinen vaino, vaan vaalikylttien poistaminen perustui hänen tekemäänsä virhetulkintaan. Soppaa sekoittaa kuitenkin se, että poistokäskyn antanut tiemestari on itse vaaleissa ehdokkaana demarien listalla.
Tiistaina Christa Lahto (ps) osui sattumalta paikalle, kun kaupungin työntekijät poistivat hänen vaalimainoskylttejään lyhtypylväistä. Hän lähti ajamaan kaupungin auton perässä ja meni sen pysähdyttyä kysymään mainosten poistamisen syytä. Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.
”Kyse ei ollut politiikan teosta”
Neuvottelun jälkeen työntekijät soittivat tiemestarille, joka peruutti antamansa poistokäskyn. Kaupungin työntekijät eivät kiinnittäneet poistamiaan kylttejä takaisin pylväisiin, mutta antoivat ne kuitenkin Lahdolle.
Porin kaupungin tiemestari Jyrki Kartastenpää vakuuttaa Satakunnan Kansalle, että ”kyse ei ollut politiikan teosta vaan virhetulkinnasta”. Hän kiistää ehdottomasti, että kyse olisi ollut nimenomaan perussuomalaisten ehdokkaaseen kohdistuneesta toiminnasta.
Liikennemerkkeihin ei saa kiinnittää – lyhtypylväisiin saa
Tiemestari kertoo rinnastaneensa valaisinpylväät virheellisesti liikennemerkkeihin, joihin ei saa kiinnittää mainoksia. Porin keskusvaalilautakunnan kaikille puolueille lähettämissä ohjeissa kuitenkin sanotaan, että vaalimainoksia saa kiinnittää maanteiden valaisinpylväisiin, kunhan pylvään maalipintaa ei vahingoiteta. Lahto kertoo toimineensa tämän ohjeen mukaan.
Lahto kertoo Suomen Uutisille, että valaisintolpissa olevien vaalimainosten poistaminen näytti tapahtuvan melko valikoivalla tavalla, sillä hänen ajaessaan kaupungin auton perässä se ajoi monien muiden valaisintolppaan ripustettujen vaalimainosten ohi poistamatta niitä. Porin perussuomalaisten vaalipäällikkö Taina Lehtonen on tehnyt kylttien poistamisesta ilmoituksen Porin vaalilautakunnalle.
Tiemestari demarien ehdokkaana
Tiemestari Jyrki Kartastenpää on itse ehdolla kuntavaaleissa demarien listalla. Suomen Uutisten toimittaja yritti soittaa hänelle kysyäkseen, miten Kartastenpää on hoitanut oman vaalimainontansa, mutta tiemestari ei ollut tavoitettavissa useista yrityksistä huolimatta.
Christa Lahto kertoo, että noin muuten vaalikampanjointi on Porissa mennyt rauhallisissa ja hiljaisissa merkeissä. Koronan takia yleisötilaisuuksia ei ole juurikaan järjestetty.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Grönroos: Kuntavaaleissa päätetään, laitetaanko yhteiset varat suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta edistäviin asioihin vai turhiin tai jopa haitallisiin menoihin

Halla-aho vappupuheessaan: Kuntavaalit ovat hyvä tilaisuus antaa puolueille välitilinpäätös siitä, mitä ne ovat kahden vuoden aikana tehneet

Perussuomalaisten keskeinen tavoite on käyttää viisaasti veronmaksajien rahoja: ”Menojen priorisointi ja maltillinen verotus hyödyttävät sekä työntekijöitä että yrittäjiä”

Ennakkoäänestys alkoi tänään – puoluesihteeri Grönroos: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto vallitsevalle politiikalle – muut puolueet lupaavat kuun taivaalta veroilla ja velkarahalla

Ulkomaalainen anarkisti yllätettiin tuhoamasta perussuomalaisten vaalimainosta Kirkkonummella

Satakunnan merkitys koko Suomen taloudelle on tärkeä – Huru ja Koskela: Porin lentokentän toiminta turvattava
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















