Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen tuomittiin hiljattain luottamusaseman väärinkäytöstä. Kaikkonen oli Nuorisosäätiön puheenjohtajana toimiessaan kanavoinut vaalirahaa laittomasti. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen on puolustanut julkisuudessa Kaikkosta. Perussuomalainen-lehden tietojen mukaan Tiilikainen on itse saanut vaalirahaa yhdistykseltä, jolle Kaikkonen rahaa rikollisin keinoin ohjasi.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen tuomittiin hiljattain luottamusaseman väärinkäytöstä vankeusrangaistukseen. Niin sanotussa Nuorisosäätiön tapauksessa Kaikkonen oli syyllistynyt luottamusaseman väärinkäyttöön jakaessaan nuorisolle tarkoitettuja säätiövaroja oman puolueensa vaalitukena. Syyksi luettuja väärinkäytöksiä oli kymmeniä, ja niiden joukossa olivat seuraavat kirjaukset:

  [..] ja Kaikkonen ovat 8.2.2007 vaalitukea antaakseen ostaneet säätiölle edellä mainitulta Edistysmielisen Keskustapolitiikan yhdistys ry:ltä seminaarilippuja 1.000 eurolla

  [..] ja Kaikkonen ovat 9.6.2006 vaalitukea antaakseen ostaneet säätiölle useiden keskustalaisten ehdokkaiden vaalityötä tukeneelta Edistysmielisen Keskustapolitiikan Yhdistys ry:ltä kirjoja 1.000 eurolla.

Nuorisosäätiö oli siis ostanut Edistysmielisen Keskustapolitiikan Yhdistys ry:ltä seminaarilippuja ja kirjoja. Käräjäoikeus ei pitänyt näitä hankintoja aitoina vaan tulkitsi ne vaalitueksi ja niiden myöntämisen rikolliseksi.

Tiilikainen Kaikkosen puolustajana

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat päätivät juuri, että Kaikkonen saa jatkaa suuren valiokunnan varapuheenjohtajana. Ainoastaan perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner oli sitä mieltä, ettei Kaikkosen jatkaminen ole suotavaa.

Päätös oli mieluinen keskustan ryhmänjohtaja Kimmo Tiilikaiselle, joka on puolustanut Kaikkosta ja pyrkinyt pyyhkimään asian päiväjärjestyksestä.

– Kyse on siitä, että Kaikkonen on tehnyt virheen ja rikoksen ja saanut siitä tuomion. Ymmärsin, että se on kaikkien puolueiden osalta loppuun käsitelty asia, Tiilikainen totesi Ylen uutisille.

Nyt on käynyt ilmi, että Tiilikainen on itse vastaanottanut merkittävän määrän vaalitukea Edistysmieliseltä Keskustapolitiikan Yhdistykseltä. Siis siltä samalta, jolle Kaikkonen laittomasti rahaa myönsi.  

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen vuoden 2007 vaalirahoitusilmoitus sisältää merkinnän 10 000 eur yhdistykseltä nimeltä Edistyksellisen Keskustapolitiikan Yhdistys. Vaalirahailmoitus on virheellinen. Kyse on yhdistyksestä nimeltä Edistysmielinen Keskustapolitiikan Yhdistys ry (EKY).

EKY järjesti varainhankintaseminaarin vuonna 2007, puhujavieraina olivat muun muassa Sauli Niinistö ja Matti Vanhanen. Tiililikainen vahvisti Perussuomalaisen toimitukselle saaneensa seminaarilipputuloja tilaisuudesta, jossa mainitut henkilöt olivat puhumassa.

– Se oli järjestö, joka järjesti varainhankintaseminaarin, joihin useat edustajat möivät lippuja. Pystyttiin järjestämään riittävän korkeatasoinen seminaari johon oli sitten helppo myydä lippuja. Jokainen, joka oli lippuja myynyt, pystyi saamansa tuen käyttämään. En tiedä, onko nyt sitten samasta yhdistyksestä kyse.

– Siinä seminaarissa oli paljon muitakin esiintyjiä [kuin Vanhanen ja Niinistö]. Ja muun muassa kyseiset henkilöt olivat siinä puhumassa. Korkeatasoinen varainhankintaseminaari, Tiilikainen kuvasi.

Jos Kaikkonen on saanut rikostuomion siitä, että hän on kanavoinut Nuorisosäätiön varoja tälle yhdistykselle, ja taas toisaalta te olette saaneet yhdistykseltä varoja, niin voitteko te uskottavasti puolustaa Kaikkosta, kun olette itse ainakin välillinen edunsaaja?

– Voi hyvä ystävä, kyllä on nyt aika kaukana. Tällä ei ole mitään tekemistä Nuorisosäätiön kanssa.

Yhdistys on kuitenkin sama?

– Suomessa on aika paljon yhdistyksiä. Mutta eiköhän tämä ollut tässä kiitoksia, Tiilikainen toteaa ja lopettaa puhelun.

PS VERKKOTOIMITUS