

LEHTIKUVA
Kivelä: Kirkkolain uudistus kaventaa kansanvaltaa
Kansanedustaja ja kirkkoherra Kimmo Kivelä on tyytymätön eduskunnan hyväksymään kirkkolain muuttamiseen nimenomaan seurakuntalaisten näkökulmasta.
– Tässähän kysymys siitä, että kirkkoherranvaalitapa muuttuu. Tähän saakka on ollut niin, että jos kirkkoherraksi on ollut useampia ehdokkaita, on suoritettu kansanvaali kolmen tuomiokapitulin esittämän ehdokkaan joukosta. Lainmuutos mahdollistaa nyt sen, että kansanvaalin sijasta joko kirkkovaltuusto tai kirkkoneuvosto voi valita kirkkoherran ilman kansanäänestystä. Mutta kuitenkin kansanvaali on edelleen mahdollinen ja itse asiassa ensisijainen keino valita kirkkoherra, Kivelä kertoo.
– Pidän ehdottomasti kansanvaalia parhaana vaihtoehtona, vaikkakin kansanvaalissa voi mukava ja hyvällä laulunäänellä varustettu voittaa, vaikka muutoin pätevämpi olisi pitänyt valita.
Pappismies kannattaa lämpimästi sitä, että seurakuntalaisille mainostettaisiin kirkkoherranvaalia nykyistä enemmän.
– Siellä missä niin on tehty, ovat äänestysprosentit nousseet, kun on järjestetty ehdokkaiden kesken julkisia paneeleja ja äänestyspaikkoja on ollut muun muassa kauppakeskuksissa, Kivelä tietää.
Vaarana lahkojen valta
Kivelä on syvästi huolissaan siitä, että kirkollisvaalien äänestysprosentit ovat pudonneet kymmenen prosentin tuntumaan. Hänen mielestään se antaa mahdollisuuden ”seurakunnan kaappaamiseen”.
– Kun äänestysprosentit ovat alhaisia, voi jokin pieni klikki tai herätysliike ottaa vallan ja se on vastoin kansankirkon laaja-alaista katsomusta. Mutta helppoa se ei ole, koska vaikka äänestysikä kirkollisvaaleissa oli viimeksi 16 vuotta, etenkin nuorimmat äänestivät äärimmäisen laiskasti.
Jos Kivelä olisi kirkon itsevaltias, hänellä olisi kolmen kohdan ohjelma, jolla hän muuttaisi nykykirkkoa.
– Kirkosta välittyisi viesti, että jokainen on sinällään arvokas ja Jumalalle kelpaava. Seurakunnan työntekijät olisivat aidosti ihmisiä, eivätkä kokouksia ja byrokratiaa varten. Toivoisin myös, että kirkon piiristä tulisi terävää yhteiskunnallista kritiikkiä, koska kirkon tehtävä on olla, ei vain pastoraalinen, vaan myös profetaalinen.
SEPPO HUHTA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää